Sisteron jytäsi tuhatpäin

Sunnuntaina vietimme kunnon aurinkoisen lomapäivän mahtavan musiikin ja kotiseutumatkailun merkeissä. Lähdimme varhaisella aamujunalla Sisteroniin kylmyyttä uhmaten, t-paidat, villapaidat ja takit päällä. Hulluuden innoittajana toimi varsinkin 70-luvun diskokuningattarena tunnettu Sheila, joka on E:n ykkösidoli ja sitä kautta yksi minunkin suosikeistani. Sisteronin messut juhlivat 25:ttä juhlavuottaan, ja Sheila oli saatu sunnuntai-iltapäivän ilmaiskonsertin vetonaulaksi. E. ei ensin aikonut edes lähteä paikalle, mutta sain puhutuksi järkeä: jos kerran minä olen matkustanut Mireillen takia Suomesta kaksi kertaa Pariisiin ja kerran Hampuriin ja Berliiniin, niin me totta vie lähdemme sadan kilometrin päähän ilmaiseen Sheilan konserttiin! Muutkin olivat samaa mieltä, sillä yleisöä oli koko piskuinen Sisteron mustanaan, La Provencen mukaan noin 7000 henkeä. Ilmaisuuden vastapainona jouduimme tietysti seisoskelemaan lavan edessä jo reilua tuntia ennen konserttia, ja lopulta ihmisiä oli niin paljon, että jokainen liike piti etukäteen laskelmoida. Kun kesken kaiken vahingossa pudotin fleecetakkini, en päässyt tanssivien ihmisten keskellä nostamaan sitä ennen kappaleen loppua. Kaikkiaan konsertti kesti noin tunnin ja vartin, mikä on ilmeisesti ilmaiskonsertiksi oikein hyvä saavutus. Niille, jotka eivät Sheilaa tunne, löysin YouTubesta yhden lempikappaleeni, Kennedy Airport vuodelta 1979:



Laulussa nainen palaa Pariisista New Yorkiin vuoden poissaolon jälkeen ja näkee lentokentällä jälleen rakastettunsa, joka odottaa tuloaulan lasin takana saadakseen hänet syliinsä. (E:llä ja minulla on ymmärrettävästi laulusta oma uudelleen sanoitettu versio, Marignane Airport...)

Juna- ja musiikkiteema sai alkunsa jo viime viikolla, kun ranskalais-saksalainen Arte-kanava esitti suorana lähetyksenä lempioopperani La Traviatan Zürichin päärautatieasemalta. Laulajat siirtyivät paikasta toiseen matkustajien joukossa, nousivat välillä junaan, kulkivat edestakaisin rullaportaissa ja istuutuivat asemakahvilan pöytään. Täysin tavanomaisesta kontekstista poikkeava toteutus onnistui täydellisesti; tuntui melkein normaalilta, että Violetta keskusteli rakastettunsa isän kanssa zürichiläisen kahvilan terassilla Bougivalin maaseutuasunnon sijaan...! Oopperaa inhoava E:kin suostui seuraamaan esitystä ja totesi lopuksi, että näin epätavallista ohjausta katsoi melkein mielellään. Koskahan näemme La Bohêmen Aixin modernilla TGV-asemalla... tai vaikkapa Taikahuilun Kupittaan asemalla?!

Pelkkää huvia ei viimeinen viikkoni Aixissa kuitenkaan voi olla. Lähetin aamulla kuusi työhakemusta eri puolille kaupunkia: matkailutoimistoon, kaupungintalolle, kirjastoihin, Aixin seudun kuntayhtymään... Toivottavasti edes jostain otettaisiin yhteyttä.