Salonkikelpoinen

Olen parhaillaan kahden maan ja kahden elämän välissä, fyysisesti vielä Ranskassa mutta henkisesti jo kotona Suomessa. Toisin sanoen istun Pariisissa Roissy-CDG:n lentokentän businessluokan salongissa, käytän hyväkseni ilmaisia Applen tietokoneita ja juomatarjoilua ja tapan aikaa odotellessani koneeni lähtöä vajaan kahden tunnin kuluttua. En ole vuosikausiin lentänyt bisnesluokassa, joten nyt halusin nauttia kaikista mahdollisista ko. statuksen suomista eduista; tosin minun piti nähdä jonkin verran vaivaa, ennen kuin loungen ovet avautuivat tavalliselle matkustavaiselle. Koska en ole Finnairin kotikentällä, minulta aiottiin ensin evätä pääsy salonkiin, mutta pienen väittelyn jälkeen minut lähetettiinkin Finnairin tiskille hakemaan kutsu loungeen. Nainen tiskin takana kaipasi isäni Finnair Plus -korttia, jolla jatkolentoni on varattu, ja tutki epäluuloisesti meilitse lähetettyä varausvahvistusta. Tarjouduin soittamaan isälle, jolloin nainen viimein suostui vahvistamaan minut salonkikelpoiseksi. Olisin vallan hyvin kyennyt odottamaan konettani alakerrassa, mutta miksi kieltäytyä minulle kuuluvista eduista, kun kerrankin pääsen niitä hyödyntämään? En todellakaan lennä joka kerta koneen etuosassa verhon takana...!

Muutenkin kotimatkan alkuosa tarjosi tavallisesta poikkeavaa menoa. Kone saapui myöhässä Marseilleen, lähti sieltä tunnin myöhässä ja tuli Roissyssa terminaaliin 2F perinteisen 2D:n sijasta. Minä kipitin pitkin käytäviä terminaalista toiseen enkä onneksi eksynyt. Saa nähdä, ropiseeko tililleni tämän myöhästymisen hyvitykseksi ylimääräisiä AF:n lentopisteitä, kuten viime jouluna kävi. Marignanen kentällä saimme jo ilmaisen juoman ja quiche lorraine -piirakanpalan mahdollista mielipahaa karkottamaan, ja mikä tärkeintä, lähtöselvitysmies suostui myöhästymisen verukkeella selvittämään laukkuni suoraan Helsinkiin. Toivottavasti kohtaamme liukuhihnalla muutaman tunnin kuluttua!

Tuntuu yhtäkkiä huiman jännittävältä ajatella, että tänä yönä nukun jälleen omassa vaaleanpunaisessa sängyssäni ja että mopsit tulevat aamulla herättämään minut. Kelloradio ei enää soita Radio Nostalgieta kymmentä vaille kuudelta, sanomalehti kannetaan suoraan aamiaispöytään ja leivän päälle laitetaan hillon sijasta juustoa. Lämpötila on lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentäviittä astetta, ulkona pitää olla takki ja sukat ja aurinko ei välttämättä paista. Uutiset tulevat puoli yhdeksältä tai kymmeneltä eivätkä kahdeksalta, amerikkalaisissa sarjoissa puhutaan englantia eikä ranskaa ja pankkikortti kelpaa maksuvälineenä kaikkialla. Ennen lähtöäni tarkistin käsilaukkuni ja ihmettelin, mikä puuttuu, kunnes tajusin jättäneeni shekkivihkoni Ranskan-kotiin. Lukemattomat arjen pienet kulttuurierot palaavat yhtäkkiä mieleen. Pian olen kotona! Äiti, isä, Guru the Tärppä ja Mirkku, ihan kohta nähdään! Kunpa vain joskus saisin myös E:n mukaan...