keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Ikäkriisin paikka?

Facebookin ansiosta olen suureksi kummastuksekseni havainnut vain parin viikon sisällä, että ainakin viisi lukio- tai opiskeluaikaista kaveriani on hiljattain mennyt naimisiin, tullut raskaaksi tai saanut lapsen/lapsia. Kaikki ovat suunnilleen samanikäisiä kuin minä, mutta silti ihmettelin, miten niin moni tuttavani on tällaisessa elämänvaiheessa näin nuorena. Sitten aloin miettiä asiaa uudelleen. Olen kaksi vuotta ja kolme kuukautta vaille kolmekymppinen; ehkä tässä vaiheessa kuuluukin olla vakituisessa työpaikassa (jos sellaisen on onnistunut saamaan), naimisissa, perheenäiti ja asuntolainainen? Kenties normista poikkeava olenkin minä, joka asun edelleen vanhempieni ja mummon luona, käyn töissä säännöllisen epäsäännöllisesti, keskityn lähinnä mopseihin ja Mireilleen enkä varmasti osaisi tai viitsisi hoitaa omaa huusholliani, vaikka minulla sellainen olisikin. Ranskan-kotia ei lasketa, koska se on varsinaisesti E:n talous, ja minä lähinnä vain tiskaan ja ripustan pyykkejä.

Jossain Helsingin Sanomien kolumnissa puhuttiin muutama päivä sitten nuorista eurooppalaisista aikuisista, jotka opintojensa jälkeen palaavat asumaan vanhempiensa luokse kuka mistäkin syystä. Kirjoittaja pohti vanhempien suhtautumista: millaista vuokraa esimerkiksi pitäisi periä 27-vuotiaalta, pätkätöissä käyvältä tyttäreltä? Luin kyseisen lauseen parikin kertaa. Pitäisikö minunkin oikeasti maksaa vanhemmilleni vuokraa? En osaa kuvitella äidin sanovan, että saan kyllä tulla viikonlopuksi Saloon, mutta yö omassa huoneessani kustantaa 25 euroa ja aamiainen viisi. Tai että ruokakaupassa minun ruisleipäni, maitopurkkini ja maksalaatikkoni laitettaisiin kassahihnalle vanhempien ostosten jälkeen ja muovipalikka väliin.

Toisin sanoen koen itseni iästäni huolimatta selvästi vähemmän aikuiseksi kuin hää- ja lapsikuviaan Facebookiin postaavat kaverini. "Sinäkin olet sitten kohta kolmenkymmenen" -tyyppiset kommentit, joita olen alkanut kuulla siellä sun täällä, tuntuvat melkein yhtä kaukaisilta kuin eläke tai vanhainkoti. En mitenkään osaa kuvitella, että minulla olisi esimerkiksi lapsi. Jos mopsit kerjäävät huomiota eikä minua juuri silloin satu huvittamaan, niille voi nakata vinkuvan banaanin ja käskeä leikkimään keskenään. Lapsen kanssa pitäisi leikkiä vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Xenan katsominen tai kutominen tai lehdenluku olisi pahasti kesken.

Muutenkin viime aikoina on ollut nostalginen olo. Löysin Facebookista Kasarikakarat-nimisen ryhmän, jossa ikätoverit muistelevat 80-luvun leluja, muotia, tv-ohjelmia jne. Jo aikoja unohtuneet lapsuuden lelut ja leikit palasivat äkkiä mieleen. Huomasin myös, että aikaperspektiivini pettää pahan kerran: jotain kaukaista asiaa muistellessani tulen helposti sanoneeksi, että se tapahtui "kymmenisen vuotta sitten". Kymmenen vuotta sitten olin jo lukion toisella luokalla! Yläasteelle menostakin on jo neljätoista vuotta ja koulun aloituksesta tasan 20 vuotta. Minähän alan kohta olla vanha...! Pienesti sentään lohduttaa, että myös E. asui pitkään vanhempiensa luona ja muutti omilleen vasta
32-vuotiaana äitinsä kuoleman jälkeen. Niin kauan kuin oma äitikarhuni ei häädä minua pesästä pois, pysyn siellä tyytyväisenä ja yritän jopa olla silloin tällöin hyödyksi. Kai minäkin jossain vaiheessa aikuistun. Aikuisten oikeasti.

8 kommenttia:

maurelita kirjoitti...

Ja höpsis, aikuiset on sikatylsiii !

Susu kirjoitti...

Ikäkriisiä pukkaa täälläkin, kun tarvittiin taskulaskinta laskemaan miten monta vuotta sitten itse koulun aloitin:-) Vaan ei se aikuisuus ole kiinni vuosista. Itse en edes halua aikuseks vaikka kymmeniä on jo neljä ja risat. Ja me tytöt taidetaan aina olla vanhemmillemme pikkutyttöjä...

Jenna kirjoitti...

Mä tiedän ton ahdistuksen :D! No okei, mul on se asuntolaina :P! Mut mopsit kelpaa ihan hyvin lapsiks!

Anonyymi kirjoitti...

Ei minusta aikuisuus tarkoita lapsia, omakotitaloa ja vakituista työpaikkaa - keskenkasvusilla kakaroillaki voi olla lapsia, amiksen jälkeen voi hyvin päästä vakihommiin ja omakotitaloasuminen ei vaan sovi kaikille.

Aikuisempaa minusta on tuntea itsensä ja omat halunsa ja olla niin rohkea, että pystyy niiden mukaisesti elämään. Minusta olisi kauhean epäkypsää ja typerää tahtoa lapset ja muut vaan koska muillakin on. Tärkeää on elää itsensä näköinen elämä (muut huomioiden tietysti) !

Niin että älä turhaan murehdi ikää tai aikuisuutta :)

Hanna

Fifi kirjoitti...

Maurelita: Niin onkiii! :D

Susu: Tosiaan, korvien välistä se aikuisuus lähinnä on kiinni eikä vuosista. Sitä paitsi joissain asioissa voi olla suorastaan kalkkis ja toisissa taas aivan kakara.

Jenna: Mopsit on ihan täydellisiä lapsia... ja ootte tekin Pudun kanssa aika pieniä vielä! :D

Hanna: Oikeassa olet. Se, että jollain muulla on jotain, ei ole mikään syy haluta sitä samaa asiaa. Itsestä halun ja motivaation pitää lähteä, ei toisista. Välillä sitä vain pysähtyy ihmettelemään, miten erilaisissa elämänvaiheissa samanikäiset ihmiset alkavat tässä iässä olla.

Anonyymi kirjoitti...

Kukin tyylillään kai. Nykysuomessa vaan tuntuu olevan vahvasti voimissaan se periaate, että kotoa muutetaan niin pian kuin vain mahdollista.

Itse olen nähtävästi toteuttanut tätä pikaisen kotoamuuton ja aikuisekstitulemisen(?) tyyliä, koska muutin pois 18 vuotiaana, ostin asuntolainalla asunnon ja naimisiin menin 23 vuotiaana.

Mutta enpä silti miellä itseäni järinkään aikuiseksi ihmiseksi en niin elämänratkaisujen kuin kokemuksenkaan puolesta...

M'man kirjoitti...

äh, aina sita aikuinen kerkii olla. Ela turhaan kiirehdi ;) Sitapaitsi aikuisiakin on monenlaisia. Olet kuitenkin ihan viisas ja vastuuntuntoinen nainen ;)

TArkeinta kaikessa on se, etta elat onnellisena. Normit hiiteen! Jos asiat menevat nain teilla parhaiten eteenpain ja se sopii kaikille, miksi turhaan miettimaan, mita massa teke samaan aikaan?

Meilla on kaksi lasta, mina en kay toissa ( muut aidit ihmettelvat minua) ja asuntolainaa ei 'vielakaaaaan...' Sitakin jo ihmetellaan kun me vielakin olemme mieluummiin vuokralla. ELi jopa lapsiperheellisissa on normeja rikkovia ;)

Plaah...normit on ihan tyhmia. ;)

Tsemppiva silti ikakriisiin!

Anonyymi kirjoitti...

Niin oikein!