Ketun ketutus

Sesonkityöpaikka tuli ja meni saman tien. Olisin päässyt Stockmannille kodin- ja lahjatavaraosastolle töihin Hulluille Päiville, mutta tietysti ne ovat juuri silloin, kun minä olen Hampurissa ja Berliinissä. Eipä siinä sitten kummempia, kiitos luottamuksesta ja uusi yritys ensi kerralla... kettu! Olisin mielelläni mennyt. Tosin en todellakaan preferoi HP-työtä Mireillen konsertteihin, varsinkaan, kun olen jo maksanut kahdesta lipusta ja hotelliöistä todennäköisesti enemmän kuin mitä olisin töihin päästessäni saanut viikon ajalta palkkaa. Ketuttaa kumminkin. Aixistakaan ei ole kuulunut kuukauteen mitään, joten tuskin sieltäkään enää tulee hyviä uutisia. Lähetin tänään mitä kohteliaimman hätyytysmeilin tiedustellakseni kohtaloani, mutta vielä en ole saanut vastausta. Jotain ns. kunnon työtä pitäisi kuitenkin löytää ja pian, en halua enää ajaa sähköautoa...! Vilkuilin eilen Ranskan työvoimatoimiston sivuja, mutta enimmäkseen sielläkin haetaan tarjoilijoita, kampaajia sun muita ammatti-ihmisiä. Pari opettajanpaikkaa olivat lähinnä luokkaa "tukiopetusta 2h viikossa", tosin ei sekään pahaksi olisi. Huomenna tutkin paremmin.

Olen ollut koko päivän sisällä ja hädin tuskin vilkuillut ulos ikkunasta. Käänsin pariisilaiselle ystävälleni hiljattain saksalaisessa Auf eins -lehdessä ilmestyneen, lähes kaksikymmensivuisen Mireille-artikkelin ranskaksi. Päivitin iPodini sisällön ja löydettyäni pari hyllyyn muinoin unohtunutta CD:tä lisäsin siihen reilusti biisejä: Laura Pausinia, Dalidaa, Barbaraa, Plastic Bertrandia, Nana Mouskouria ja kuriositeettina martiniquelaisen zouk-version Une femme amoureusesta. Edistys on huima entiseen mp3-soittimeeni verrattuna, johon mahtui korkeintaan 106 kappaletta ja niitäkin pystyi kuuntelemaan vain aakkosjärjestyksessä. Himoitsen iPodilleni Louis Vuittonin monogrammikoteloa, mutta työpaikan löytymiseen asti saan tyytyä itse pörrölangasta kutomaani pussiin.

Mopsikultia on kova ikävä Salossa viettämieni kahden viikon jälkeen. Oli outoa herätä aamulla, kun kukaan ei raapinut oveani, hypännyt päälleni sänkyyn, nuollut kasvojani, hangannut kuonoaan lakanoihini eikä kävellyt tyynylläni jättäen sänkyyn hiekkaa ja kuraa aamulenkin jäljiltä. Sain syödä aamiaista ilman, että kukaan tunkee viereiselle tuolille/syliini/pöydälle Hesarin päälle, kerjää herkkupaloja tai yrittää juoda kahvikupistani. Silti kaipaan Aatua kuorsaamaan pöydän alle ja Gurua hyppimään ympäriinsä samanaikaisesti ärsyttävänä ja hellyttävänä. Lohdutukseksi pari kuvaa Gurresta, joka tunnetaan myös nimellä Tärppä:

Höpöläisen tuorein keksintö on kiivetä nojatuolin selkänojalle silloin, kun äiti istuu tuolissa. Minulla tai isällä ei ole moiseen erikoiskohteluun oikeutta. Välillä Gurppa nukahtaa tähän mahalleen ja roikuttaa tassujaan selkänojan molemmin puolin. <3

Tasapuolisuuden vuoksi kuva myös Aatusta valtaistuimellaan:

Kuva lainattu Fonzielta ja Andylta. Kappas, ketutus väheni saman tien miltei olemattomiin...!