Joka päivä oppii jotain uutta

Blogosfäärissä seikkaileminen on kaikkea muuta kuin turhaa ajanhukkaa. Se tuli todistettua viimeistään tänään, kun keksin luoda itselleni nettielämää helpottamaan tarkoitetun Netvibes-sivun. Kiitos kuuluu Maurelitalle: kun vihdoin (lisäselvityksen jälkeen) ymmärsin oheisen RSS-postituksen sisällön, painelin saman tien rekisteröitymään Netvibesiin.

Idea on selkeä: sivulle tallennetaan haluttujen nettisivustojen osoitteet, jolloin ko. sivujen päivityksiä voi kätevästi seurata yhdestä ja samasta paikasta. Minun ei esimerkiksi enää tarvitse aamuisin käydä erikseen Ilta-Sanomien, Le Figaron, La Provencen jne. sivuilla, vaan näen uusimmat otsikot suoraan Netvibesin sivultani. Samoin näen heti, ovatko tallentamani suosikkiblogit päivittyneet. Säätietojakin Netvibesiin saa, kuin myös muistilistan, Google-haun, Facebookin statusluettelon... ja kaiken tämän ilmaiseksi ja vielä vaaleanpunaisella pohjalla. Vaarana on, että sivulleni käy kuten alussa Facebook-profiililleni: kerään sinne innostuksissani vaikka mitä vähänkään kiinnostavaa sälää, jolloin lopputuloksena on sekava ja aivan liian täyteen ahdettu sivu. "Kohtuus kaikessa" on kätevä muistisääntö.

Uimalomani loppu on muutenkin kulunut enimmäkseen netissä ja käsitöiden parissa. Aluksi seurasin eri sivustojen lukijakommentteja Sarkozyn casse-toi, pauvre con -kommentin tiimoilta, mutta kyllästyin pian. (Alatyylinen heittohan kuultiin Pariisin maatalousmessuilla, kun eräs messuvieras kieltäytyi kättelemästä presidenttiä.) Itse välikohtaukseen en viitsi ottaa suoranaisesti kantaa, mutta mieleeni jäi eräs kommentti muistaakseni YouTubessa, jossa kysyttiin, onko presidentin kätteleminen nykyään pakollista. Jos on, onko seuraava askel se, että kansalaiset pakotetaan ostamaan rouva Sarkozyn seuraava levy? Toki messuvieraskin olisi voinut torjua kättelyn hieman tahdikkaammin, vikaa oli siis ehdottomasti molemmissa.

Paljon mukavampi uutinen oli Marion Cotillardin Oscar-palkinto Edith Piaf -elokuvasta La Môme. Ehdottomasti palkinnon arvoinen suoritus, niin autenttisesti Marion onnistui Piafia tulkitsemaan. Harmittaa, etten lopulta tullut ostaneeksi elokuvan DVD:tä, vaikka Aixin Fnacissa se jo oli kädessäni. Täytyy kysyä Stockmannilta, onko DVD ilmestynyt myös Suomessa. Näkisin sen mieluusti uudelleen.