torstai 14. helmikuuta 2008

Lounaita ja julkkisbongailua

Olen vähitellen omaksumassa kaikenlaisia aikuismaisia tapoja, kuten lounastaminen ystävien kanssa. Viimeisten parin viikon aikana olen käynyt viisi kertaa lounaalla, enkä nyt tarkoita kälyisiä yliopistoruokaloita, vaan aivan oikeita ravintoloita keskustassa. Vaikka en töissä olekaan, lounaskaverini yleensä ovat, ja itsellenikin tulee ruokatuntilaisten joukossa jonkinlainen "tärkeä bisnesnainen" -fiilis. Mieluusti toki olisin töissä jossain keskustan jakkupukubyroossa, mutta sen sijaan pyörin päivittäin Stockmannilla ja sen jälkeen lähinnä istun kotona tietokoneen tai Xena-DVD:n edessä ja kudon. Eläköön graduton elämä... Edes työpöytääni en ole vielä saanut aikaiseksi siivota gradun valmistumisen jälkeen. Onneksi kohta alan lukea huhtikuiseen tenttiini, jotta saan jotain järkevää ja hyödyllistä tekemistä.

Ahkeran lounastamisen sivutuotteena olen nähnyt Turun keskustassa useita tunnettuja ihmisiä. Matin ja Tepon Matti asuu naapurirapussa, joten häntä ei varsinaisesti lasketa, mutta muuten olen viikon sisällä törmännyt ainakin Tuija Piepposeen, Reijo Mäkeen, Veijo Hietalaan, Lola Wallinkoskeen ja pariinkin Turun Kaupunginteatterin näyttelijään. Olisin ehkä voinut tienata rahaakin havainnoillani...! Kamerakännykkä käpälään ja multimediaviestejä Seiskaan: Reijo Mäki kävi Stockan kahvilassa! Veijo Hietala pyöräili jokirannassa! Matti Ruohonen vei lehtiä paperinkeräyslaatikkoon! Vastaavanlaisia jymyjuttuja hämärine kuvineen löytynee oikeastikin roskajuorulehdistä, valitettavasti. Minähän toki luen niitä vain kampaajalla, kuten 95% suomalaisista...

2 kommenttia:

Duussi kirjoitti...

Hih, mä nyt en ainakaan kovin tärkeä bisnesnainen ole. :D Mutta kuten todettu, on siinä keskustalounastamisessa oma aikuinen fiiliksensä!

Otamme pian uusiksi. Nälkä on joka päivä. :)

Saippuakupla kirjoitti...

Käy vaan lounailla mut älä ikinä kasva aikuiseksi! En ole ihan varma mut musta tuntuu et se olis kuitenkin tylsää...