Toiseksi viimeinen päiväni Aixissa. Miten käyttäisin sen parhaiten ja tehokkaimmin? Tietysti etsimällä töitä kesäksi. Kävin äsken tiedustelemassa työ- tai harjoittelumahdollisuutta Aixin skandinaavisesta instituutista. IS Aix-en-Provence tarjoaa ranskankursseja yksityisille ja yrityksille viehättävässä vanhassa talossa lähellä keskustaa ja E:n virastoa. Varsin idyllistä siis. Vastausta vain ei vielä tullut, mikä toki oli odotettavissakin: vastaanotossa istuva nuori nainen antoi johtajan sähköpostiosoitteen ja kehotti lähettämään CV:n ja hakemuskirjeen. Jos tarjolla on jotain minulle sopivaa, minuun otetaan yhteyttä. Kunpa otettaisiinkin! Entisten kollegoideni kanssa juteltuani olen vieläkin varmempi, etten halua viettää enää yhtään kesää sähköauton ratissa. Jotain pitää kuitenkin löytää, ja oman alani työ olisi unelmien täyttymys. Laitan varmuuden vuoksi hakemuksia muuallekin, ainakin pariin suosikkikirjakauppaani – kirjamyynti kun tuntuu langenneen minulle kuin luonnostaan. Henkilökohtainen tiedustelu ei vaikuta kovin hedelmälliseltä vaihtoehdolta, päätökset kun tekee näkymätön mutta kaikkivaltias direction.
Koska aikani täällä vähenee koko ajan, minusta tuntuu, että jatkuvasti pitäisi olla tekemässä jotain. Jos istun kahvilassa lukemassa, tulee tunne, että pitäisikin olla ulkona kävelemässä. Kohta et pääse moneen kuukauteen kävelemään Cours Mirabeaulla! nauti niin kauan kuin voit! Jos taas kuljeskelen ympäriinsä, kyllästyn pian ja menen kauppoihin tunnetuin tuloksin. Aixin keskustan museot olen käynyt läpi jo vuosia sitten, ja kauemmas en voi lähteä ilman autoa. Olen jo hoitanut kaikki ne tärkeät asiat, joista olin suunnitellut tämän oleskelun aikana huolehtivani. Taidan sittenkin mennä kahvilaan. Aloitin aamulla jälleen uuden kirjan, Gilbert Sinouén La reine crucifiée: nuoren kruununperijän ja hovineidon hullu ja kiihkeä, todennäköisesti huonosti päättyvä intohimotarina 1300-luvun Portugalin hovissa. Gradukirjallisuuden vastapainoksi ahmin innolla kevyempää tekstiä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti