Keppihepoilua kotimaan kamaralla

Kotona siis jälleen, ja tällä kertaa ilman myöhästymisiä. Finskin priority-lapusta ei sentään ollut hyötyä: tuskin ehdin koneesta ulos, kun jo kuulutettiin matkustaja Laurilaa ottamaan yhteyttä tulopalveluun. Jotta Marseille-Pariisi-Helsinki -välin ravaamisesta ei loppuisi eksotiikka ja uudet elämykset, oli tulopalvelulla tänään ensimmäistä kertaa valmis lista niistä epäonnekkaista matkustavaisista, joiden omaisuus sijaitsi edelleen Pariisissa. Tähän saakka olenkin saanut hengailla liukuhihnan äärellä ylimääräiset puoli tuntia sormet ja varpaat ristissä ja marssia vasta kaiken toivoni menettäneenä tulopalvelun puheille. Nyt en ehtinyt toivoa edes kahta minuuttia, että pakaasini comme par magie olisikin joukon jatkona lentokoneen mahassa.

Huolestuttavaa on, ettei minulle ole koko päivänä soitettu asian tiimoilta. Laukun piti saapua Pariisista klo 14.50 ja lentää sieltä Turkuun kuten aina ennenkin, ja joka kerta minulle on illan kuluessa soitettu ja tiedusteltu, olenko kotona, jos ja kun laukku tuodaan autokuljetuksella Saloon. Tänään ei ole kuulunut mitään. Huomenna puoliltapäivin otan yhteyttä Finnairiin, jollen edelleenkään ole saanut tavaroitani. Puhtaat alus- ja päällysvaatteet olisivat tosi kivat. :(

Muuten matkustus sujui totutusti hyvin, paitsi tietysti apeissa tunnelmissa. Neljän vuoden aikana olen tosiaan saanut todeta, miten fyysisesti osuva on ranskalainen sanonta avoir le coeur lourd. Jotkut varmasti luulivat minun diivailevan à la Mireille nähdessään minun kuljeskelevan aurinkolasit päässä Marignanen ja Roissyn kentillä. Todellisuudessa yritin vain kätkeä punaiset sammakonsilmäni uteliailta. Vaan nyt on jälleen yksi mauvais moment kestetty, ja kuten alareunan laskurista käy ilmi, nenä on jo käännetty kohti uusia seikkailuja.

Tänä aamuna minut herätti Radio Nostalgien sijasta 12-kiloinen mopsinmöhkäle, jota E. kutsuu käveleväksi paistiksi. Kultalutuparka ei ollut saanut aamiaiseksi kurkkua koko poissaoloaikanani. <3 Myöhemmin vesijuoksulenkillä keksimme äidin kanssa uuden vempeleen, vesipyörän eli eräänlaisen vaahtomuovisen keppihevosen, jonka päällä istutaan ja samalla jaloilla poljetaan eteenpäin kuin polkupyörällä ikään. Siinä ilakoidessa unohtuivat murheet ja jokunen kalorikin toivottavasti kului. Uuden vuoden kunniaksi ostin 10 kerran uimahallikortin; joulukilojen pudottamiseen on enää pari kuukautta aikaa...!