Tynkäsunnuntai

Huonostihan siinä lopulta kävi. Menin sittenkin lauantaina lääkäriin ja palasin sieltä antibioottikuurin kanssa. Kiva, ettei vallan turha reissu tullut...! Tuhma kurkkupöpö vei äänenikin, mutta siitä huolimatta lähdin sunnuntaina urheasti töihin – ja palasin kaksi tuntia myöhemmin kotiin kollegoiden passittamana. Puherajoitteisena ei myyminen oikein luonnistunut, ja jotkut asiakkaat tuntuivat olevan hiukan ihmeissään, kun myyjän suu kyllä liikkui, mutta ääntä ei kuulunut.

Tänään olisin taas ollut työvuorossa, mutta äänenkäyttöni ja yleiskuntoni olivat aamuvarhaisella sitä luokkaa, että soitin töihin ja sain luvan olla tämän päivän kotona. Rehellisesti sanoen tiedän hyvin, ettei minusta olisi tällaisena ollut siellä mitään hyötyä, ja sitä paitsi en itse asiakkaana välittäisi kohdata Stockmannilla räkivää ja haudantakaisella äänellä kuiskivaa myyjää. Huomenna kyllä aion mennä töihin, sillä minulla on vain neljän tunnin iltavuoro. Jos rupean odottamaan, että flunssa menee kokonaan ohi, en pääse sinne enää lainkaan takaisin, eivätkä ansionmenetyksetkään ole mikään kaikkein vähäisin seikka. Totta puhuen en edes tiedä, miten Suomessa maksetaan palkkaa sairasloman ajalta; Ranskassa olen ollut vain päivän sairaslomalla, ja silloin en ainakaan saanut senttiäkään. Ehkä täällä on asiat paremmin.

Jotta päivä ei olisi mennyt pelkäksi loikomiseksi, sain mehun lipittämisen ohella aikaan pari sivua gradua sekä Facebookiin uusia eläinkuvia sun muuta tähdellistä. Huomenna menen kuulemaan palautetta ensimmäisestä analyysiluvustani ja toivon tosiaan, ettei sitä tarvitsisi paljoa korjailla. Mieluiten menisin vain täyttä höyryä eteenpäin ja jättäisin kaikki muokkaukset myöhemmäksi. Päivät kun hupenevat silmissä, ja viikonlopun graduilumahdollisuudet kaatuivat flunssatukkoisten aivojeni työkyvyttömyyteen.