Spécialités françaises

Viime aikoina blogisfäärissä on käyty keskustelua tyypillisestä ranskalaisesta elämästä (ks. esim. Pupuce ja Maurelita). Olen itsekin muutaman viime päivän aikana kiinnittänyt erityistä huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka Ranskassa tuntuvat aivan tavallisilta mutta joita en syystä tai toisesta osaisi kuvitella tapahtuvan Suomessa.

Olen tehnyt mm. seuraavanlaisia havaintoja:

- Ranskassa auton voi pysäköidä minne tahansa, kuten poikittain kadunkulmaan tai jalkakäytävälle, kunhan laittaa hätävilkut päälle. Kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota, mikäli pysäköity auto ei kokonaan tuki liikennettä.

- Täällä on jostain kumman syystä paljon tavallisempaa kävellä kadulla kuin jalkakäytävällä, vaikka kyseessä ei ole kävelykatu. Välillä vain käännytään katsomaan taakse, ettei selän takaa tule autoa. Jos jalkakäytävä ylipäänsä on olemassa, se on tavallisesti niin kapea, että kaksi ihmistä mahtuu juuri ja juuri kulkemaan vierekkäin.

- Vilkas ja leveä katu ylitetään mistä tahansa muualta paitsi suojatieltä vihreän valon palaessa.

- Jalkakäytäviä ja katujen varsia reunustavat metalliset tai betoniset tolpat ja piikit, joihin on kätevä kolhia auton nokka tai takaosa peruuttaessa tai väistäessä jalankulkijoita.

- Pankkikortti ei käy läheskään jokaisessa liikkeessä, sen sijaan shekeillä voi maksaa miltei kaikkialla. Shekin taakse myyjä kirjoittaa ranskalaisen henkilökortin sarjanumeron ja on yleensä aivan hädissään, kun minulta ei löydy täkäläistä korttia eikä siis tarvittavaa numeroakaan.

- Leipomosta ostettu patonki kääritään kämmenen levyiseen paperilappuun. Leipää kuljetetaan pitkin kaupunkia ja pidetään bussin tai metron penkillä tai auton takaluukussa ennen syömistä.

- Varsinkin Aixissa paikallinen erikoisuus on patonki, joka täytetään paistetulla jauhelihapihvillä ja ranskalaisilla perunoilla. Ranskalaiset eivät maistu hyvältä patongin välissä, olen kokeillut.

Loma piteni yllättäen

Työtilanteeni totisesti elää päivästä toiseen. Pomo soitti äsken ja ilmoitti, että nyt minulle on töitä heinäkuun alusta elokuun loppuun. Työpäivät ja -aika ovat edelleen samat, mutta teenkin aiemmasta suunnitelmasta poiketen vain kaksi kuukautta. Olisin mielelläni aloittanut vähän aikaisemmin, mutta koska otan kesäkuun kaksi viimeistä viikkoa palkatonta lomaa (se on kesän ainoa ajankohta, jolloin voimme olla E:n kanssa yhtä aikaa lomalla), olisi kuulemma ollut liian hankalaa palkata minut pariksi viikoksi ja hankkia sitten minulle kahdeksi viikoksi sijainen. Näinhän se varmaan onkin, mutta jos olisin tiennyt tuon, en olisi tullut tänne jo näin aikaisin. Viime vuonna minut pyydettiin töihin jo 19. toukokuuta...! Tervetuloa Ranskaan, säätämisen luvattuun maahan... Pääasia kuitenkin, että töitä (kokoaikasellaisia) on varmuudella luvassa. Saan joka tapauksessa enemmän palkkaa kuin viime vuonna oltuani kolme kuukautta osa-aikaisena.

Ehdin jo muutaman kerran valittaa hellettä, ja ilmeisesti valitukseni tepsi: viikonloppu on ollut hyisen kylmä, myrskytuuli puhaltaa jo neljättä päivää ja tänä aamuna lämpöä oli 11°. Kuljen villatakissa ja pitkissä housuissa ja pidän kotona ikkunat visusti kiinni. On se kumma, ettei koskaan ole sopiva sää! Loppuviikosta pitäisi lämmetä, sitten on varmaan taas liian kuuma.

Kova tuuli on kurja erityisesti siksi, että takapihamme on tuulisella säällä täynnä roskia. Aiemmin taloyhtiöllä oli seinän vieressä kolme isoa roskasäiliötä. Alimman kerroksen asukkaat kuitenkin valittivat niiden haisevan, joten säiliöt poistettiin ja takapihalle tuotiin kaksi mitättömän pientä roskapönttöä, joihin hädin tuskin mahtuvat kahden tai kolmen talouden jätteet. Taloyhtiössä on yhdeksän asuntoa, minkä lisäksi koko naapurustolla oli tapana tuoda roskansa meidän isoihin säiliöihimme. Niiden hävittyä katukuvasta ihmiset jättävät roskansa joko kadulle säiliöiden entiselle paikalle tai takapihalle puiden juurelle, mistä tuuli ja naapurin kissat levittävät ne tehokkaasti ympäriinsä. Odotamme kauhulla rottien ja kärpästen todennäköistä ilmestymistä kesähelteillä, mikäli roskaongelmaan ei löydy ratkaisua ennen sitä. Kaupungin viranomaisten mukaan homma toimii loistavasti eikä mihinkään toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä. Kukaan heistä ei vain ole käynyt katsomassa meidän takapihamme tilaa. Roskakuskit kyllä tyhjentävät pöntöt, mutta eivät kerää roskia maasta. Inhottaa, mutta minusta ei ole noukkimaan puolen kylän jätteitä ikkunoideni alta! Miksi Suomessa väki kykenee heittämään roskapussinsa jäteastioihin, mutta Ranskassa ei?

Kiinalaiseen onnenkeksiin kannattaa luottaa!

Tiedättehän ne pienet, ontot, puolikuun muotoiset keksit, joiden sisällä on paperilapulle painettu ennustus tai aforismi? Sellainen kertoi pari päivää sitten, että saisin pian miellyttävän yllätyksen. Yleensä keksien jutut ovat samaa luokkaa naistenlehtien horoskooppien kanssa, mutta tällä kertaa keksi osui jostain syystä oikeaan. Eilen sain nimittäin pomolta puhelun: eräs vakituinen kollegani lopettaa, joten minulle tarjottiin hänen paikkaansa koko kesäksi alkaen ensi viikon lopusta tai seuraavan viikon alusta! Työ on kokoaikatyö (aiemmin olen ollut vain osa-aikainen), joten tänä kesänä minulla on jopa teoreettinen mahdollisuus tulla toimeen palkallani, ja kaiken huipuksi olen töissä maanantaista perjantaihin, mikä merkitsee vapaita viikonloppuja!!! Aiempina kesinä olen aina ollut töissä lauantaisin klo 20 asti, enkä uskaltanut edes toivoa saavani tänä vuonna vapaat lauantait. Olen tosi innoissani! :)

Helteeseen kyllästyneenä sain eilen aikaiseksi mennä uimaan. Turhaan en raahautunut kahden kilometrin päähän uimahalliin: uin tasan tunnin ja yhteensä 1000 m...! Välillä toki pysähdyin vetämään henkeä, en sentään ole mikään Laure Manaudou... Uiminen raikasti mukavasti, mutta hallille meno on aina rasittavaa. Joudun kulkemaan pitkän matkan pölyistä maantien reunaa aivan moottoritien vieressä, ja koko tiellä ei ole ainuttakaan varjopaikkaa. Toisaalta tällä tavalla viileästä vedestä saatava nautinto on vähintään kolminkertainen siihen verrattuna, että ajaisin ilmastoidulla autolla aivan hallin eteen.

Ensi viikolla lämpötilat todennäköisesti laskevat huomattavasti, mikä ei sureta minua juurikaan. Huomenna menemme sade- ja ukkosvaroituksista huolimatta 100 km:n päähän Sisteroniin, enkä ihmettelisi, vaikka siellä tosiaan sataisi ja olisi viileää. Samalla saan testattua uuden automme CD-soitinta lentokentältä hankkimani Euroviisu-CD:n avulla...!

Hyvää pitkää viikonloppua! Täällä ensi maanantai on periaatteessa helluntaihin liittyvä pyhäpäivä, tosin monet ovat silloin töissä; E:llä on vapaapäivä, mutta siitä hyvästä napataan vuosittaisista lomapäivistä yksi pois. Saamme sentään tilaisuuden nukkua pitkään ja pelata Scrabblea!

Helle jatkuu...

Lämpötila on sitkeästi pysytellyt noin kolmessakymmenessä asteessa melkein saapumisestani lähtien. Pari päivää sitten säätiedotuksessa kerrottiin, että nyt on seitsemän astetta lämpimämpää kuin tämän vuodenajan normaali keskilämpötila. Kestääköhän tätä tasaisesti syyskuuhun asti? Lauantaina meidän on tarkoitus pistäytyä "matalilla Alpeilla" Sisteronin kaupungissa, joten silloin todennäköisesti sataa ja on viileää.

Työssä jaksamista minun ei näillä näkymin vielä tarvitse miettiä: tapasin tänään esimieheni, jolla ei toistaiseksi ole aavistustakaan, milloin minun sopisi tulla töihin. Kaikki vakituiset eivät vielä ole päättäneet kesälomiaan ja tulijoita on muitakin, joten on liian aikaista järjestellä työvuoroja. Työtä on luvassa, mutta nähtäväksi jää, milloin ja kuinka kauan. Olisinpa tiennyt tuon ennen kuin tulin tänne... mutta minulle sentään luvattiin työtä, ja pienikin palkka on parempi kuin ei mitään.

Kävin äsken katsomassa viimeksi mainostamani Catherine Deneuven filmin Après lui. Se oli juuri niin kaunis ja koskettava kuin odotinkin. Poikansa kolarissa menettänyt äiti takertuu lähes pakkomielteisesti pojan ystävään, joka aiheutti kolarin. Hän alkaa myös seurata nuoria opiskelijapoikia kadulla. Naisen käytös herättää hämmennystä ja ärtymystä paitsi tämän ex-miehessä, myös pojan vanhemmissa; lopulta nainen uhmaa oikeuden asettamaa lähestymiskieltoa ja seuraa salaa poikaa tämän lähtiessä lomalle Portugaliin. Loppukohtauksessa nainen istuu nukkuvan pojan vieressä katsellen tätä, ja katsojan pääteltäväksi jää, miten heidän suhteensa siitä eteenpäin kehittyy. Catherine Deneuve on upea näyttelijä, ja tämä on ehdottomasti hänen parhaita roolejaan: tämän elokuvan Camille on hyvin kaukana Cherbourgin sateenvarjojen nuoresta ja rakastuneesta Genevièvestä tai Päiväperhon osa-aikaprostituoidusta hienostorouvasta Séverinestä. Kaikki ovat omalla tavallaan huikeita suorituksia, vaikka niin erilaisia.

Jo viikko takana

Päivät vilahtavat näköjään ihan yhtä nopeasti kuin aiempinakin kesinä. Olen ollut täällä jo viikon, vaikka tuntuu siltä kuin olisin saapunut vain pari päivää sitten. En ole vielä ehtinyt ottaa yhteyttä työpaikkaani, mutta tapasin tänään muutaman viimekesäisen kollegani ja sanoin tulevani käymään keskiviikkona, jottei pomo luule minun lykkäävän tahallani tapaamista.

Pistäydyin perjantai-iltapäivänä tutkimassa uutta Allées Provençales -ostoskeskusta aivan Aixin keskustassa. Ystäväni E. osti uuden Nokia 1600 -kännykän ja minä kaksi DVD:tä, iki-ihanan Love Storyn sekä erinomaisen ranskalaisen elokuvan Avril, jonka näin vuosi tai kaksi sitten Aixissa. Harmi vain, että DVD-soittimen puutteessa joudun odottamaan syyskuuhun ennen kuin pääsen katsomaan niitä! Tosin minulla riittää täällä elokuvia muutenkin: keskiviikkona tulee ensi-iltaan Catherine Deneuven uusin leffa Après lui, jossa Deneuve esittää poikansa auto-onnettomuudessa menettänyttä naista, joka ihastuu pakkomielteisesti kuolleen poikansa parhaaseen ystävään. Pari muutakin lupaavaa elokuvaa on tulossa kesäkuun aikana, joten vapaapäivinä riittää tekemistä.

Tällä viikolla yritän ehtiä uimahalliinkin, todennäköisesti torstaina. Ranskalainen uimahalli on kokemus sinänsä. Uimalakin käyttäminen on pakollista, samoin uimapuvun, sillä suihkut ovat yhteiset miesten kanssa. Vaatteet vaihdetaan pienessä lukitussa yksittäiskopissa ennen suihku- ja allasalueelle menoa. Naulakoita ei ole, vaan pyyhkeet ja muut henkilökohtaiset tavarat jätetään penkeille uima-altaan ympärille. Ihmiset uivat altaassa miten sattuu, törmäilevät toisiinsa ja kroolailevat hitaampien päälle. Aikuisten seassa ui ja hyppii pikkulapsia kellukkeineen. Vesijumpasta tai -juoksusta voi vain haaveilla sekamelskan keskellä... Kuitenkin uiminen on ainoa minulle soveltuva liikuntamuoto tässä ilmastossa. Kävelystä tai lenkkeilystä ei 30° lämmössä tule mitään, enkä ole koskaan viihtynyt kuntosaleilla tai hikijumpassa.

Tänä iltana on mentävä ruokaostoksille, mikä täällä on aivan erilainen operaatio kuin Suomessa. Kotona käyn kaupassa melkein joka päivä ja ostan vähän kerrallaan, kun taas täällä tehdään isot ruokaostokset kerran viikossa tai kahdessa. Raskainta on tavaroiden kantaminen kotiin: koska talossamme ei ole hissiä, joudumme kulkemaan portaita ylös alas pahimmillaan neljä kertaa peräkkäin. Jos ikinä muutan täällä isompaan asuntoon, haluan joko hissillisen talon tai kodin pohjakerroksessa...!

Terveisiä Provencesta!

Täällä ollaan! Olen jälleen osa-aikaulkosuomalainen...! Tuntuu jopa oudolta, koska kaikki on aivan entisellään, ikään kuin en olisi ikinä poissa ollutkaan. Kaupunki ei juuri ole muuttunut muutamaa rakennustyömaata lukuun ottamatta, eikä meillä kotonakaan ole auton lisäksi mitään uutta. Sääkin on tyypillisen toukokuinen: aurinkoa, raikas tuuli ja noin 23° lämmintä. Paikallisten mielestä tosin on kylmä, koska melkein kaikilla on kiinni napitettu villa- tai nahkatakki ja jollain jopa villakankainen talvitakki. Aamulla bussipysäkillä paksuun farkkutakkiin pukeutunut nainen valitti kylmää ja sitä, ettei lainkaan tiedä, miten tällaisella säällä pitäisi pukeutua. Mutisin vain huvittuneena jotain tuulen kylmyydestä enkä viitsinyt kertoa, että minulle +20° on jo täysi kesä...! Sitä paitsi pitäisin paljon mieluummin tällaisen sään kuin heinä- ja elokuun väistämättömät tappohelteet. (Pyydän jo etukäteen anteeksi todennäköisiä kirjoitusvirheitäni; minulla menee aina muutama päivä ennen kuin totun paikalliseen azerty-näppäimistöön. Vastaavasti Suomeen palattuani kirjoitan edelleen jonkin aikaa ranskalaisen näppiksen mukaisesti.)

Olen tänään kävellyt pitkin poikin keskustassa, hoitanut kiireisimpiä asioita (kuten ostanut Andrélta mustat sandaalit) ja nyt löysin ystäväni työpaikan läheltä pienen nettikahvilan, jonne aion hankkia abonnementin eli kortin, joka sisältää tietyn määrän nettitunteja tiettyyn hintaan. Neljä tuntia maksaa kympin, sillä pärjäisin jo jonkin aikaa.

Huomenna on onneksi vapaapäivä, eli saa nukkua tarpeeksi! Olin sangen väsynyt eilen matkan jälkeen, vaikka lennot eivät kovin pitkiä olleetkaan (2h45 Hki-Pariisi ja 1h10 Pariisi-Marseille). Iloisena yllätyksenä myös matkalaukkuni saapui samalla lennolla, sillä yleensä sitä on pitänyt odotella yön yli. Toisaalta minua ei olisi pahasti haitannut, vaikka se olisi tullutkin vasta tänä aamuna: silloin riuska nuori mies olisi kantanut sen kotiovelleni, kun taas eilen minun oli itse raahattava 22 kg matkatavaroita kolmanteen (suomalaisittain neljänteen) kerrokseen. Se on yleensä koko matkan rasittavin vaihe, niin eilenkin.

Tässä nyt ensimmäisiä pikaisia kuulumisiani. Palaan asiaan todennäköisesti perjantaina. Ensi viikolla otan yhteyttä työnantajaani ja toivon pääseväni aloittamaan seuraavalla viikolla, viimeistään ensimmäinen kesäkuuta.

Kuulumisiin siis jälleen, ja suuria suukkoja kaikille! Erityishali lutukultapug-Aatulle, joka toivottavasti ei unohda minua kesän aikana ja tulee syksylläkin herättämään sunnuntaiaamuisin seitsemältä!

The Final Countdown

Trois... Deux... Un... C'est parti ! Neljä kuukautta ja viisi päivää on kulunut paluustani Suomeen, ja huomenna lähden jälleen Ranskaan. Matkalaukku on pakattu, matkavaatteet otettu esille ja perässä postitse lähetettävät tavarat valittu. Enää täytyisi saada nukuttua tänä yönä, mikä ei ole itsestään selvää! Bussini lähtee aamukahdeksalta ja lento klo 12.15. Myöhemmälläkin bussilla ehtisin kentälle, mutta olen siellä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään; parinsadan kilometrin matkalle voi sattua ties millainen onnettomuus tai tietyö, joka sotkee bussin aikataulun.

Aixissa minulla ei ole tietokonetta kotona, joten päivitän kesän aikana blogiani nettikahvilasta käsin. En varmaankaan pääse sinne joka päivä, mutta kerron kuulumisiani aina kun ehdin, vähintään kerran viikossa. Toivottavasti te lukijani pysytte uskollisina siitä huolimatta.

A très bientôt depuis la Provence ! Pikaisiin kuulumisiin Provencesta!

Onnea äidit, hyvä Serbia!

Onnellista äitienpäivän iltaa kaikille äideille ja erityisesti ikiomalle karhuemolleni! PPW olet kaikkein rakkain. <3

Onnea myös Serbialle viisuvoitosta. Marija Serifovicin upea kappale Molitva oli suosikkini jo ennen semifinaalia, ja olin todella tyytyväinen sen suosioon. Kerrankin euroviisut voitti nainen, jolle keskeistä on hyvä ääni ja kaunis, vahva kappale eikä se, että hyppelee puolialastomana laskelmoidun eroottisesti ja laulaa englanninkielistä tusinamusiikkia. Yritän saada tallennettua kappaleen esittelyvideon tietokoneeni kovalevylle, jotta minun ei tarvitsisi ostaa koko viisurupeamaa DVD:nä.

Juhlistimme äitienpäivää lounastamalla Vidassa koko perheen voimin. Mukavaa, että Anttikin oli mukana; välillä tuntuu kuin olisin ainoa lapsi, koska olemme lähes aina kolmestaan. Lounaan jälkeen kävin äidin kanssa Turussa hakemassa loput tavarani ja vaatteeni. Huomenna hoidan viimeiset juoksevat asiat kaupungilla, illalla on edessä laukkujen pakkaaminen ja ylipainomaksujen murehtiminen, ja ylihuomenna hyppään lentokenttäbussiin. Uskomatonta, että blogin alareunassa tikittävä laskuri on jo melkein päätepisteessään!

Turkulaisblogimiitti japanilaistunnelmissa

Tapasimme tänään Duussin kanssa jo toistamiseen. Tällä kertaa lounastimme taannoin mainostamassani Yasukon keittiössä kolmestaan äidin kanssa. Juttua riitti ja ruoka oli hyvää, eli tapaaminen oli kaikin puolin onnistunut. Olin tyytyväinen, että ehdin vielä tavata Duussin ennen lähtöäni Ranskaan. Kovin usein juttu jää "nähdään"- ja "soitellaan"-asteelle, eikä varsinaista tapaamista ikinä saa aikaiseksi; näin minulle on käynyt kuluvan vuoden aikana jo vähintään kolmen eri ihmisen kanssa. Tulee niin sosiaalinen olo, kun näkee muitakin kuin vanhemmat ja mummon...!

Päivät hupenevat ja tekemistä on vielä paljon. Huomisaamuna menen kampaajalle, mutta aikainen herätys ei tuottane ongelmia elävän herätyskelloni ansiosta. Kultalutu-Aatu kun on ottanut tavakseen pistäytyä aamuvarhain vuoteessani toteamassa, että olen paikalla ja nukun. Jos en herää siihen, että yksitoista kiloa mopsia istuu vatsani päällä tai tyynylläni, hän käy hätyyttelemässä puolen tunnin välein. Iloisin yllätys koettiin sunnuntaiaamuna puoli kuudelta, kun Aatu (joka nukkuu alakerrassa vanhempieni kanssa) kiipesi omin päin yläkertaan makuuhuoneeseeni vanhempieni vielä nukkuessa. Äiti oli herätessään ihmetellyt, miksi mopsi nukkuu niin hiljaa. Syy selvisi, kun Aatu tuli virkeänä vastaan portaiden yläpäässä. Minä olin huomattavasti vähemmän virkeä... mutta kultapugimme on niin hellyttävä, ettei hänelle voi suuttua.

marquise.maintenon@versailles.fr

Sain vihdoin Ruutuhyppelyn luettua ja tartuin tuoreimpaan hankintaani, Françoise Chandernagorin faktaa ja fiktiota sekoittavaan teokseen L'Allée du Roi. Se on romaanimainen elämäkerta Françoise d'Aubignésta, markiisitar de Maintenonista, joka oli Ludvig XIV:n rakastajatar ja myöhemmin tämän salaa vihitty puoliso. Olen heikkona 1600-1700-luvun ranskalaiseen hovielämään Aurinkokuninkaasta Marie Antoinetteen. Aina Versailles'ssa vieraillessani ajattelen käveleväni samoissa huoneissa, joissa Madame de Pompadour ja Marie Antoinette muinoin oleskelivat, ja kuvittelen, millaista olisi elää heidän aikakaudellaan. Etenkin 1700-luvun muoti on kiehtovaa: äärimmäisen tiukkoja korsetteja, valtavia hameita, ruusukkeita, jalokivikoristeita ja mielikuvituksellisia korkeita kampauksia Marie Antoinetten tyyliin.

Toisaalta elämä tuohon aikaan oli muutakin kuin upeita pukuja. Hygienia oli olematonta. Veden uskottiin imeytyvän ihon läpi ja aiheuttavan sairauksia, mistä syystä ihmiset peseytyivät tuskin koskaan. Mahtavien kampausten alla vilisivät täit. Ihmiset kuolivat sairauksiin, jotka nykyään saataisiin helposti hoidettua. Elämä palatseissa oli todennäköisesti myös sietämättömän pitkäveteistä: uhkapeli, juonittelut ja oopperaesitykset olivat harvoja huvituksia.

En siis välttämättä sittenkään haluaisi elää 1700-luvulla. Sen sijaan on hauska leikkiä ajatuksella nykyajan ja tuon aikakauden yhdistämisestä. Salaa toisiinsa rakastuneet nuoret lähettelisivät kirjelippujen sijaan tekstiviestejä. Toisiaan vastaan juonittelevat kuppikunnat tekisivät sotasuunnitelmiaan chatissa tai messenger-keskusteluissa. Monen aatelisen omaisuuden tuhonnut uhkapeli olisi vaihtunut kansainväliseen nettipokeriin. Versailles'n ooppera- ja teatteriesityksiä katseltaisiin videotykkien avulla jättiscreeneiltä. Kuuluisat kirjeromaanit, kuten Vaarallisia suhteita tai Madame de Sévignén kirjeenvaihto, koostuisivat sähköposteista. Kuvitelmaa voisi jatkaa vieläkin pidemmälle. Millainen olisi markiisitar de Maintenonin viesti Aurinkokuninkaalle?

From: marquise.maintenon@versailles.fr
To: louis.14@versailles.fr
Subject: RDV ce soir ?

Bjr mon <3 Venez ds ma chambre ce soir ! Me manquez, ai envie vous voir. Chuis telmt amoureuse 2 vous. JVM.
Fd'A.

Niin, mitä meidän nykyisestä sähköisestä viestinnästämme mahdetaan ajatella 300 vuoden kuluttua?

Kansa on puhunut

En voi sanoa olevani yllättynyt Ranskan presidentinvaalien tuloksesta, sen sijaan olen hieman pettynyt ja erityisesti huolissani tulevista muutoksista ja niiden laajuudesta. Toki Sarkozylla on eräitä hyviä ideoita, joista olen hänen kanssaan täysin yhtä mieltä, mutta lähinnä minua mietityttävät työelämää koskevat uudistukset. 35 tunnin työviikko ei tietenkään ole täydellinen, mutta se on suonut eräälle läheiselle henkilölle 47 lomapäivää vuodessa, ja tärkein huolenaiheemme tällä hetkellä on se, ettei niiden määrä vähene. Vaalilupaukset ovat kertoneet kauniisti mahdollisuudesta tehdä verottomia ja työnantajamaksuttomia ylitöitä, mutta säilyykö valinta varmasti vapaana? Kaikkia kun ei kiinnosta tehdä enemmän töitä, vaikka niistä saisikin enemmän palkkaa. Joidenkin työilmapiiri on niin tulehtunut ja tukahduttava, että palkkaa tärkeämpää on päästä mahdollisimman usein kauas kollegoista ja työpaikasta. Toistaiseksi kaikki on vain arvailua, ja saattaa hyvinkin olla, että negatiiviset ennakkoluuloni osoittautuvat virheellisiksi. Toivon niin koko sydämestäni; muuten elämästämme uhkaa tulla hankalaa seuraavien viiden vuoden aikana.

Olen toisaalta iloinen, että vaalit ovat nyt ohi. Viime viikkoina olen kärsinyt todellisesta vaaliähkystä, joka on vieroittanut minut päivä päivältä tehokkaammin ranskalaisista medioista. En jaksanut edes seurata Royalin ja Sarkozyn suurta vaalidebattia, saati katsoa päivittäin France 2:n uutisia. Sanomalehtiä olisi pitänyt lukea joka päivä useita, jotta olisi saanut mahdollisimman monipuolisen käsityksen kampanjan etenemisestä ja ehdokkaiden tekemisistä. Energiani ei tähän riittänyt, niinpä annoin olla ja tyydyin lueskelemaan lehtiä silloin tällöin ja seuraamaan Helsingin Sanomien mainiota Pariisin kevät -blogia. Seuraavaksi ovat edessä parlamenttivaalit noin kuukauden kuluttua. Nähtäväksi jää, saako Sarkozy oikeistoenemmistön vai syntyykö jälleen poliittista päätöksentekoa hankaloittava cohabitation-tilanne, jossa presidentti edustaa eri puoluetta kuin hallitus ja parlamentin enemmistö.

Nyt palaan seuraamaan vaalivalvojaisia televisiosta ja odottamaan, näytetäänkö TV5:llä Mireillen todennäköinen Marseljeesi-tulkinta UMP:n vaalijuhlassa Place de la Concordella.

Palanen Japania Turussa

Kävin tänään jo toista kertaa hurmaavassa pikku japanilaisravintolassa Turussa. Yasukon keittiö sijaitsee Yliopistonkadulla Anttilaa vastapäätä. Ravintoloitsija on sympaattinen vanhempi japanilaisnainen, joka on muuttanut Turkuun kiinnostuttuaan Suomesta suomalaisten vaihto-oppilaiden kautta. Ensimmäisellä käynnilläni söin kanaa, mutta nyt kokeilimme veljeni Antin kanssa sushilajitelmaa, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Riisi- ja kalavoittoiset sushipalaset olivat herkullisia, mutta harmaanruskeat merileväkääröt maistuivat – no, suolaiselta merivedeltä, ja ne olivat lisäksi halkaisijaltaan niin suuria, etteivät mahtuneet kokonaisina suuhuni. Aterian hintaan kuuluivat lisäksi misokeitto ja vihreä tee. Vaikka en niin valtavasti sushista innostunutkaan, aion ehdottomasti palata syömään Yasukon kotiruokaa vielä ennen lähtöäni Ranskaan. Pikkuinen, noin 20-paikkainen ravintola on niin suloisen näköinen ja kauniisti sisustettu ja Yasuko itse niin herttainen ja ystävällinen, että siellä tekee mieli käydä päivittäin. Osaan tervehtiä ja kiittää japaniksi (ja lisäksi kysyä, onko tämä herra Tanakan auto sekä vastata ko. kysymykseen myöntävästi ja kieltävästi), mutta onneksi Yasuko puhuu ymmärrettävää, toki hyvin japanilaisvoittoista suomea. Suosittelen lämpimästi!

Nappasin pari kuvaa ravintolasta:

Jungin typologiaa: ISFJ

Surffailin taas eilen ajankulukseni netissä ja päädyin tekemään Jungin typologiateorioihin perustuvan Myers-Briggs -persoonallisuustestin. Sen mukaan olen tyypiltäni ISFJ eli Introvert, Sensing, Feeling, Judging. Tulosten tulkinta kertoo, että minun tyyppiseni ihminen haluaa ennen kaikkea auttaa muita ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. ISFJ-ihmisiä pidetään usein itsestäänselvyytenä ja heitä aliarvioidaan. He ovat järjestelmällisiä ja tarkkoja työssään ja esimerkillisiä työntekijöitä. Perhe on keskeisellä sijalla heidän elämässään. Heillä on vain harvoja hyviä ystäviä, mutta näille he ovat ehdottoman lojaaleja. Ammateista ISFJ-tyypille sopivat parhaiten opettaja, sosiaalityöntekijä, yleislääkäri tai jokin uskonnollinen ammatti.

Jotkut piirteet näistä toki sopivat minuun, mutta en silti täysin tunnistanut itseäni tyyppikuvauksesta. En ikinä haluaisi olla sosiaalityöntekijä enkä lääkäri, en koe olevani aliarvioitu enkä myöskään tunne elämääni tyhjäksi, jos en ole jatkuvasti auttamassa lähimmäisiä. Introverttiyden kyllä myönnän, samoin sen, että pyrin tekemään työni mahdollisimman hyvin. Perhettänikin arvostan, tosin ymmärrän perheen suppeassa merkityksessä enkä laske siihen kaikkia tätejä, enoja, serkkuja ja mummon sisarusten lapsia. Joiltain osin testi siis kertoo minusta todenmukaisesti, mutta osa sen luonnetulkinnasta on täyttä kukkua ainakin minun kohdallani. Tosin ilmaiselta nettitestiltä ei kannata odottaakaan täydellistä kuvausta omasta persoonallisuudesta.

Sitten vaihteeksi gradu-uutisia: vein ykkösteoriani aamupäivällä lokeroon professorin työhuoneen ulkopuolelle! Nyt se on siis palautettu, enkä voi tehdä sen hyväksi mitään ennen ensi tiistaita, jolloin olemme sopineet tapaamisen. Tekstini on todennäköisesti vielä raakile, siitä puuttuu etenkin ranskalaisille niin rakasta metatekstiä (esim. "tässä luvussa käsittelemme näitä ja näitä asioita" tai "tässä luvussa olemme puhuneet tästä ja siitä, ja nyt siirrymme tutkimaan sitä ja tätä", eli kerrotaan mitä juuri on tehty ja mitä seuraavaksi tehdään), mutta ainakin ensimmäinen versio on nyt tehty, ja se oli alkuperäinen tavoitteenikin. Nyt voin siis vapaasti mietiskellä kaikkea muuta tiistaihin saakka.

Kävin myös palauttamassa Lindexiin viimeviikkoisen virheostokseni (eläköön kymmenen päivän mielenmuuttamisoikeus!) ja hankkimassa Andiamosta seuraavanlaiset ihanuudet aiempien hankintojeni kaveriksi:

Kotiin kävellessäni muistin, ettei minulla ole enää monta päivää aikaa käyttää hyväkseni Changen 25 %:n alennus, jonka olen ansainnut ahkeralla asioinnilla Turun ja Salon liikkeissä. Koska akuutti lingerietarpeeni on toistaiseksi tyydytetty, päädyin hankkimaan mustavalkoiset bikinit, jotka jostain kumman syystä sopivat jopa minun ei-todellakaan-rantakuntoiselle vartalolleni. Toisaalta en rannalla edes käy, vaan uimapukuni tulevat vain ja ainoastaan uimakäyttöön. Testasin bikineitä saman tien vesijumpassa, ja hyvin ne tuntuivat uimiseen ja hyppimiseen soveltuvan. Ne näyttävät tältä:

(Tietysti oma peilikuvani on hitusen erinäköinen, mutta bikinien malli on kumminkin sama...)

Jo riittää juhliminen...!

Vapunvietto sujui iloisissa, joskin turhan kylmissä tunnelmissa sisältäen mm. jauhelihapihvien grillausta, kebabin syöntiä ja ruletin peluuta Amarillossa sekä totta kai perinteisen lakituksen Taidemuseonmäellä. Pakkasen puolelle laskeneet lämpötilat ilmeisesti hillitsivät juhlintaa siinä määrin, että taksin sai kerrankin yöllä helposti, vain noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen. Kotiin pääsin lopulta puoli kahden maissa, mikä oli varsin sopiva ajankohta. Viime vappuna palasin kaupungilta jo yhdeksän aikaan illalla, joten tällä kertaa tuli toukokuuta juhlistettua pidemmän kaavan mukaan. Tämä oli todennäköisesti viimeinen vappuni opiskelijastatuksella ja haalareissa, mikäli siis graduprojektini etenee suunnitellusti ja valmistun ennen ensi huhtikuun loppua.

Tänään meillä on käynyt sukulaisia mummon nimipäiväkahveilla, ja olen ahtanut sisääni niin paljon voileipäkakkua, täytekakkua, keksejä ja suolapähkinöitä, ettei tee mieli niellä mitään ainakaan viikkoon. Hyiyök. Lintukodon alkoholilaskuri paljasti lisäksi minun nauttineen eilispäivän ja -yön aikana ainakin kymmenentuhatta kaloria nestemäisessä muodossa, joten nyt aion takuuvarmasti elää pelkällä kasviskeitolla ja vedellä viikon loppuun saakka. Gradukin kutsuu heti huomisaamuna...!

Tässä vielä muisto eilisestä lakituksesta:



(Lasini eivät muuten ole mitkään vappuhupilasit, vaan ehtaa Chanelia Cannesista vuodelta 1999! Jostain syystä olen alkanut käyttää niitä vain vappuisin.)