torstai 29. maaliskuuta 2007

La Folie Jaune


Kaupungin ykkösostosmestassa riehuvat taas keltaiset haamut, ja minä olin
totta kai mukana häppeningeissä. Olin tosin (kerrankin) hyvin järkevä ja hankin lähinnä käyttötarvikkeita kuten pumpulipuikkoja ja -lappuja sekä isälle sukkia. Itselleni ostin Täällä Pohjantähden alla -pokkarin, sillä häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole tuota suomalaisen kirjallisuuden klassikkoa vielä tähän päivään mennessä lukenut. Nyt riittää reilut tuhat sivua suomenkielistä luettavaa kesäksi ja työkavereiden kummasteltavaksi. Mukaan tarttui myös Husaari katolla -DVD, joka on kuvattu suurimmaksi osaksi Aixissa, Manosquessa ja Forcalquier'ssa. Kaksi ensimmäistä tunnen hyvin ja jälkimmäisessä olen käynyt, joten tuttuja paikkoja varmasti vilahtelee elokuvassa vähän väliä.

Vielä lisää elokuva-asiaa: Kävin illalla katsomassa Kirjavan hunnun Kinopalatsissa. Luin romaanin loppuun eilen ja halusin nähdä elokuvaversion saman tien. Valitettavasti kävi kuten niin usein ennenkin: pidin enemmän kirjasta kuin elokuvasta. Elokuvaelämys jäi jotenkin vaillinaiseksi, ehkä siksi, että tiesin tapahtumat ja henkilöiden kohtalon etukäteen. Lisäksi leffaan oli tungettu romaaniin kuulumattomia seksi- ja jännityskohtauksia kiinalaisnationalistimellakoineen. Dramaattinen loppukin oli vesitetty: kirjassa mies ei anna koskaan anteeksi vaimonsa aviorikosta, kun taas elokuvassa he lähentyvät uudelleen niin fyysisesti kuin henkisesti ja vaimo hoitaa uhrautuvaisesti miestään tämän sairastuttua koleraan. Miksi elokuvien pitää aina väkisin päättyä "hyvin", vaikka joku päähenkilöistä kuolisi? Kaiken huipuksi leffan lopussa vaimo kävelee Lontoossa kadulla viisivuotiaan poikansa kanssa, jolle hän on antanut nimeksi Walter edesmenneen miehensä mukaan, vaikka pojan isyydestä ei olekaan varmuutta. Kirjassa naisen raskaus on vasta alussa, kun hän muuttaa isänsä mukana Bahamalle. Kettua, tekivät ihan vääränlaisen elokuvan, ei se noin mennyt...!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut Pohjantähden valinnasta!Jokaisen suomalaisen,etenkin nuoren,pitäisi se lukea,siinä on kuvattu kansamme vaiheet tasapuolisesti.Iloa lukemiseen!