keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Seikkailuja blogosfääreissä


Olen eilen ja tänään bongaillut uppo-outojen ihmisten kiinnostavia blogeja siinä määrin, että olen jo aivan eksyksissä! Muistin sattumalta opiskelijakollegani taannoin antaman blogiosoitteen, klikkailin sieltä hänen suosikkiblogilistansa linkkejä ja johan aukeni tiedon valtatie. Kovin haaraiselta se vain tuntuu, sillä yhdestä blogista pääsee kätevästi toiseen, joka vihjaa kolmannen olemassaolosta, ja kyseinen kolmas suosittelee ehdottomasti neljättä. Hauskinta on, ettei minulla ole aavistustakaan bloggaajien henkilöllisyydestä.

Eräs kiinnostavimmista blogeista on Provencen auringon alla, jossa Etelä-Ranskassa naimisissa oleva suomalainen tyttö kertoo elämästään. Koska olen luonteeltani sietämätön nipottaja, en voi olla mainitsematta, ettei ko. henkilö todellisuudessa asu Provencessa vaan Languedoc-Roussillonissa (Gardin departementti, jossa hän kertomansa mukaan asuu, ei kuulu viralliseen Provenceen). Mutta mitä väliä? Blogi on hauska, ja aion ruveta seuraamaan sitä.

Ilmoitin tämän omankin blogini Blogilistalle, jonka linkki löytyy viereisestä linkkiosiosta. (Koskahan opin tekemään hienoja suoria linkkejä tähän tekstin lomaan?) Blogilistalla on lukemattomia suomalaisia blogeja, joille voi halutessaan antaa luokitteluja. Vilkaisin mielenkiinnosta, millaisia blogeja kätkeytyy Ranska-luokkaan; sehän on tietysti loputon suo...! Jos alkaisin lukea jokaista, saisin istua koneella 24/7. Pistäydyn siellä siis vain silloin tällöin, tai ehkä vähän useammin, mutta ei joka päivä... ainakaan useita kertoja.

Käväisin taas vaihteeksi elokuvissakin tänä iltapäivänä. Olen vajaan kuukauden sisällä nähnyt ainakin neljä elokuvaa: Parfyymi, The Queen, Lotta ystäväni ja tänään Paljastavat merkinnät, joka muuten oli varsin hyvä. Näiden lisäksi näin DVD:ltä Joyeux Noël, joka oli eräs parhaita näkemiäni sotaelokuvia. Harvoin katson sotaleffoja, mutta tuo mainitsemani on oikein koskettava.

4 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Bonjour & bienvenue !

Kiva löytää lisää ranskafaneja ; Ranska-kategoriasta löytyy enemmänkin mainoita blogeja :

http://www.blogilista.fi/hakemisto/Ranska

Anonyymi kirjoitti...

Nipottaja olen itsekin ja oikeassahan sinä olet, että asun Languedoc-Roussillonissa enkä Provencessa. Mutta...Gardin departementti ja Nîmes kuuluvat ns. Roomalaiseen Provenceen (=Provence romaine) ja esim. WSOY:n Kaupunkikirjat-sarjassa Nîmes esitellään Provence ja Ranskan Riviera -oppaassa. ;)

Hauska tutustua ja ota yhteyttä, kun tulet tänne!

Fifi kirjoitti...

Näinhän se menee, Pupuce! Ei vaan pysty olemaan nipottamatta, vaikka kuinka yrittää. :D Joka tapauksessa Nïmes on mun mielestä paljon "oikeampaa" Provencea kuin vaikkapa Nizza tai St Tropez, joten Gard voi hyvällä omallatunnolla kuulua Provenceen, jos multa kysytään. En ole muuten vielä ehtinyt käydä siellä, mutta toivottavasti ensi kesänä ennätän!

Anonyymi kirjoitti...

Vastasin kommentteihisi blogissani. Siellä on nyt hotellin nettiosoite, mutta otan sen pois illalla ettei kaiken maailman hörhöt innostu jäljittämään minuu.