Huutaminen kannattaa

Huutokauppaseikkailuni päättyivät lopulta onnellisesti: voitin kaikki haluamani kohteet. Xenan kuutoskauden DVDt irtosivat 19 punnalla ja lähtivät kuulemma jo tänään kohti armasta Suomenmaatamme. Neloskauden boksin myyjä kuittasi maksuni ja kiitteli ripeästä toiminnasta. Kenties nettihuutokaupoissa on keskimäärin hitaita asiakkaita, mutta minusta on normaalia, että hankittu ostos maksetaan saman tien eikä viikon päästä. Eihän konkreettisesta kaupastakaan voi viedä tavaraa ja tulla vasta parin päivän kuluttua maksamaan. Odottelen yhä postimaksutietoja kahden eri myyjän taholta; vastausta ei ole kuulunut vuorokauteen. Luulisi, että myyjällä olisi motivaatiota ilmoittaa loppusumma mahdollisimman pikaisesti, jotta saisi rahansa! Ilmoitin selvästi maksavani heti, kun tiedän, mitä tavaran lähettäminen Suomeen kustantaa.

Vaikka netistä huutaminen on joissain tapauksissa hyvinkin kannattavaa ja helppoa, asioin silti mieluummin perinteisissä kaupoissa. Ainakaan ostoksia ei tarvitse lähetellä ympäri Eurooppaa ja kysellä jokaisen yksityiskohdan perään. Vaatteita ja kenkiä en edes uskaltaisi ostaa netistä, minun on saatava nähdä, koskea ja sovittaa ennen ostopäätöksen tekemistä. Postimyyntiä olen harrastanut satunnaisesti Ranskassa, ja se vielä menettelee, koska sopimattomat ostokset voi helposti lähettää takaisin. Laukkujen, kirjojen, levyjen yms. hankkimiseen nettihuutokauppa kyllä tuntuu soveltuvan.

Sitten vaihteeksi graduasiaa. Kouluruokailtuamme Duussin kanssa (kiitos seurasta, oli jälleen hurjan kivaa!) hipsin Herkun kautta kotiin ja innostuin kirjoittamaan gradun suomenkielistä lyhennelmää. Tuloksena viisi (5) sivua tekstiä...! Taidan olla velho tiivistämään, koska sain 32-sivuisen teoriaosani mahtumaan noin kolmeen ja puoleen sivuun suomenkielistä tekstiä. Tosin ranskaksi jaarittelen muutenkin paljon enemmän ja laveammin kuin suomeksi. Huomenna voisin pitää kotipäivän, tehdä lyhennelmän valmiiksi, lopetella muutenkin kaikki mahdolliset korjaukset ja parannukset graduun, kutoa, syödä karjalanpiirakoita, roikkua sähköpostilla kyttäämässä tiedotuksia eBaysta, kirjoitella työhakemuksia, katsoa Xenaa... tai jotain sinne päin. Tai sitten käväisen ostamassa Herkusta aitoamerikkalaista maapähkinävoita, jonka ostamista jo tänään vakavasti harkitsin.

Mirkkupoweria

Viime päivien blogihiljaisuus johtuu perinteisestä Mireille-viikonlopusta, jota ystäväni T-M:n kanssa vietimme tällä kertaa Turussa. Viimeaikaisten Saksan tv-esiintymisten ja vuoden 2005 konsertti-DVD:n ohella viikonlopun ohjelmaan kuului fiilistelyä ja suunnitelmia kolmen viikon päässä odottavaan Saksan-matkaan liittyen, hyvää ruokaa ja juomaa, turkulaisiin nähtävyyksiin tutustumista ja leppoisaa ajanviettoa.

Lauantai-iltana herkuttelimme hyvän maineensa veroisessa brasilialaisravintola Bossassa: alkuun maniokkilastuja (ainakin tuhat kertaa perussipsejä parempaa!), keskelle guava-salviabroileria ja loppuun limejäätelöä, kyytipojaksi caipirinha ja chileläistä valkoviiniä. Bossasta siirryimme sulavasti Vessan kautta Pankkiin, täytyyhän ulkopaikkakuntalaiset tutustuttaa Turun erikoisuuksiin normibaarien sijasta! Apteekissa käynti tosin jäi seuraavaa vierailua odottamaan.

Tänään harrastimme hyytävässä tuulessa kotimaanmatkailua Turun ja Åbon välillä, ihaillen Förin kannelta harmaata Aurajokea. Joelta lähdimme lämmittelemään läheiseen tropiikkiin eli Ruissalon Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvihuoneissa tosiaan tarkeni t-paidassa...! Tropiikkihuoneissa ammoin kohtaamiani kilpikonnia ei tällä kertaa löytynyt, sen sijaan näimme pienen sammakon, 15-vuotiaan götebogilaisen kakadun ja kultakaloja. Mahtavia ja eksoottisia kasveja olisi voinut ihailla koko päivän, mutta nälän yllätettyä siirryimme Naantalin kylpylän Tammikellariin pihvi- ja punaviiniaterialle. Naantalin keskustaakin olisi ollut mukava vieraalle esitellä, mutta räntäsade ei varsinaisesti innostanut liikkumaan ulkona.

Saatettuani vieraan bussiin lähdin seikkailemaan eBayn ihmeelliseen maailmaan. Pitkään epäröityäni kirjoittauduin nettihuutokauppaan muutama päivä sitten, ja olen jo ehtinyt huutaa ensimmäisen tavarani: Christian Lacroix'n Air Francen henkilökunnalle suunnitteleman metallisen, kaiverretun matkalaukun osoitekyltin. Ehkä laukkuani tulevaisuudessa kohdeltaisiin paremmin, jos sen luultaisiin kuuluvan AF:n henkilöstön jäsenelle... tai sitten ei. Joka tapauksessa Lacroix'n nimi oli syy varsinaiseen ostopäätökseeni. Nyt odottelen kyltin saapumista Suomeen.

Olen parhaillaan huutamassa myös Lacroix'n vaaleanpunaisia samettikäsineitä:

sekä Xena-sarjan kolmen viimeisen kauden DVD-bokseja Iso-Britanniasta. Toistaiseksi olen vahvoilla voittamaan kaikki huutoni, mutta tilannetta täytyy seurata jatkuvasti.

Äärettömän hienoja uutisia

Kävin tänään kuulemassa kommentteja gradusta. En tiennyt yhtään, mitä odottaa ja olin parhaani mukaan yrittänyt valmistautua huonoon palautteeseen. Se osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä saamani kommentit olivat todella positiivisia.

Kieltäni kehuttiin erinomaiseksi ja lähes täysin virheettömäksi. Tekstini on johdonmukaista ja helppolukuista ja työn rakenne selkeä. Parannusehdotuksia sain vain muutaman, ja nekin ovat lähinnä kosmeettista hienosäätöä kuten otsikoiden muuttamista, muutaman lauseen siirtämistä paikasta toiseen tai puuttuvan vuosiluvun lisäämistä lähdeviitteeseen. Esimerkiksi molempien teoriakappaleideni ainoa muutos oli pääotsikon muokkaaminen yleisestä enemmän sisältöä kuvaavaksi. Vain yksi kommentti vaatii hiukan enemmän ajatustyötä: minun pitäisi pohtia, mitä kirjailija haluaa henkilöidensä kautta kertoa lukijalle.

Koko palautustilaisuus kesti vain puolisen tuntia, ja siinä ajassa ehdin vielä kysellä sivistyshistorian tentin suorittamisesta ja publiikin aikataulusta. Publiikki on tänä keväänä 16.5., toivottavasti ennätän saada viimeisenkin suorituksen kirjattua ajoissa! Professorin mukaan voin hyvin saada gradun painettua jo tämän kuun aikana. Kahden viikon kuluttua toimitan luettavaksi suomenkielisen lyhennelmän gradusta, ja kun se on hyväksytty, gradu on painokelpoinen. Kävin jo vilkuilemassa valitsemani kirjansitomon tarjoamia kansimalleja; haluan punaisen gradun!

Hyppisin varmaankin innosta vielä korkeammalle, jos mokoma sivistyshistoria ei vetäisi minua koko painollaan maan pinnalle. Vaan kyllä minä sen selvitän, vaikka sitten huonoimmalla mahdollisella arvosanalla. Kahdeksan vuoden urakka on kohta tässä. Gradu on enemmän kuin viittä vaille valmis!

Kamalan ihanat krokopopot

Pistäydyin tänään hiljattain Turussa avatussa Crocs-liikkeessä. Olen aina pitänyt perus-Crocseja lähinnä epäesteettisinä kummajaisina. Uimahallikenkinä ne kuitenkin ovat lyömättömät: ne pysyvät hyvin jalassa, eivät ole liukkaat ja ilmastointireikien ansiosta vesi valuu niistä kätevästi ulos. Olinkin hankkimassa ennestään omistamieni vaaleansinisten Crocsien oheen turkooseja, jotka sopivat erityisen hyvin uimapukuuni, lempipyyhkeeseeni ja Salon uimahallin uuteen sisustukseen. (Aivan oikein, minä tosiaan sävytän jopa uimahallikenkäni muihin asusteisiin...)

Ennakkoluuloni kumoutuivat valtaisalla ryminällä tutkiessani kaupan tarjontaa. Peruskrokojen ohella malleja oli vaikka minkälaisia, ja osa niistä uskomattoman tyylikkäitä. Nämä aion hakea heti huomenna:

En olisi moisia kaunottaria edes Crocseiksi uskonut. Nämä ballerinatkaan eivät olisi hullummat kesäkenkinä:

Etenkään, kun kengät voi tuunata mieleisikseen erilaisilla ilmastointireikiin kiinnitettävillä pinssintapaisilla koristeilla. Ostin saman tien muutamia kenkäkoruja mukaani ja tilasin vielä Crocs-nettikaupasta sydän- ja Nasu-koristeet, joita ei paikallisessa krokoshopissa ollut. Tiedoksi, että pelkkiä koristeita voi nettikaupasta tilata ilman posti- ja käsittelykuluja hintaan 2,50 € / kpl.

Kotona tuunasin vanhat ja uudet uimakrokoni uuteen uskoon seuraavasti:

Entiset siniset crocsit saivat kaunistuksekseen siivekkään sydämen.

Uudet turkoosit taas koristelin Karibia-henkisesti hehkuvalla auringolla ja eksoottisella kalalla.

Näin voi siis joskus käydä. Hurahdin kertalaakista muovisiin kenkiin, jollaisia en vielä viime kesänä olisi koskaan kuvitellut käyttäväni, ainakaan julkisesti. Peruskrokoilla en edelleenkään lähtisi cityshoppailukierrokselle, mutta mustavalkoiset kiilakorko-crocsit tai mustat ballerinat eivät takuulla erottuisi epäedullisesti muista kengistäni. Bonuksena vielä mukavuus, antibakteerisuus ja ortopedinen nuhteettomuus, joka ei todellakaan aina minun kenkieni kohdalla toteudu.

Työ tekijäänsä neuvoo...

... mutta kuka neuvoo, missä se työ on? Tähän ajatelmaan törmäsin sattumalta aforismiblogissa, ja se tuntuu sopivan paremmin kuin hyvin tämänhetkiseen mielentilaani. Olen koko viikonlopun tutkinut netissä mahdollisia työpaikkoja ja yrittänyt pähkäillä, mistä vielä keksisin hakea töitä. Lähetin verkossa täytettävän hakemuskaavakkeen Fnacille, vaikka Aixin liikkeeseen ei juuri nyt ketään haetakaan. Aion lähettää CV:n Aixin suurimpiin kirjakauppoihin. Ranskan työvoimatoimisto Anpe ei osaa auttaa: olen käynyt moneen kertaan läpi kaikki 128 Aixissa olevaa avointa työpaikkaa, eikä minulla tunnu olevan edellytyksiä niistä yhteenkään. Suurin osa paikoista on kokin, kampaajan tai hevostenhoitajan tyyppisiä ammattitaitoa ja -koulutusta edellyttäviä tai sitten teknisiä, kuten maisema-arkkitehti tai jokin insinööri, jonka työnkuvaustakaan en kyennyt ymmärtämään. Useimpiin töihin vaaditaan 5-10 vuoden kokemus, oma auto tms. Lopulta ainoat jäljelle jääneet paikat olivat vihannes- ja hedelmäkaupan hyllyttäjä/kassanhoitaja ja kiertävä ovelta ovelle -kosmetiikkamyyjä. Kaikella kunnioituksella, en ole opiskellut yliopistolla kahdeksaa vuotta päätyäkseni asettelemaan vihanneksia myyntipöydälle...!

Kävin läpi useita kieltenopetusta tarjoavia yrityksiä. Periaatteena on tarjota oppimisvaikeuksista kärsiville koululaisille yksityistä tukiopetusta kotona. Siihen olisin valmis, mutta rekrytointi kuulostaa kovin monimutkaiselta. Rikosrekisterin tarkistuksen ilman muuta ymmärrän, mutta eräänkin firman listoille pääseminen edellyttää usean haastattelun lisäksi käytännön koetta, jossa pedagogiikan ammattilaiset testaavat hakijan ammattitaidon ja pedagogisen kompetenssin. Jos pääsee tositoimiin, oppilaiden vanhemmat arvioivat joka tunnin jälkeen opettajan työn laadun ja raportoivat siitä työnantajalle. Jos opettaja ei miellytä, vanhempien tarvitsee vain soittaa yritykseen ja opettaja vaihdetaan. Yritän silti hakea, ei tässä muukaan auta. Skandinaavisen instituutin kaltaisiin ulkomaalaisia opettaviin paikkoihin on ilmeisesti turha hakea, sinne kaivataan vain äidinkieleltään ranskalaisia. Sama juttu käännöstoimistojen kanssa: "kääntäjämme kääntävät yksinomaan äidinkielelleen." Kuinkahan moni yritys tai yksityinen Aixissa kaipaa suomenkielisiä dokumentteja? Taitaa olla turhaa edes hakea, minä kun en millään voi muuttua natiiviksi ranskankieliseksi, vaikka kielitaitoni olisi muuten kuinka hyvä.

E. kehotti katsomaan Aixin kaupungin sivuilta, mutta sielläkään ei tärpännyt. Kaupunki hakee mm. julkisten ostopalveluiden ja kilpailutuksen koordinaattoria ja paria muuta yhtä korkealentoista hommaa, joihin tarvitaan vähintään insinöörikoulutus. Kuka vielä keksisi, mistä etsiä? Matkatoimistoihin ehkä tarvittaisiin kielitaitoista työntekijää. E:n isä ehdotti kotinsa lähellä sijaitsevaa katolista yksityiskoulua, tarvitseekohan tässä vielä kääntyä katoliseksi?

Mistä kummasta ihmiset oikein löytävät koulutustasoaan vastaavia, edes kohtuullisesti palkattuja työpaikkoja? Hanttihommat ovat aivan OK opiskeluaikana, mutta en millään olisi valmis tekemään elämänuraani sähköautonkuljettajana tai marketin kassana. Potentiaalia minussa mielestäni olisi, mutta jostain syystä se näyttää aina olevan vähän vääränlaista.

Ketun ketutus

Sesonkityöpaikka tuli ja meni saman tien. Olisin päässyt Stockmannille kodin- ja lahjatavaraosastolle töihin Hulluille Päiville, mutta tietysti ne ovat juuri silloin, kun minä olen Hampurissa ja Berliinissä. Eipä siinä sitten kummempia, kiitos luottamuksesta ja uusi yritys ensi kerralla... kettu! Olisin mielelläni mennyt. Tosin en todellakaan preferoi HP-työtä Mireillen konsertteihin, varsinkaan, kun olen jo maksanut kahdesta lipusta ja hotelliöistä todennäköisesti enemmän kuin mitä olisin töihin päästessäni saanut viikon ajalta palkkaa. Ketuttaa kumminkin. Aixistakaan ei ole kuulunut kuukauteen mitään, joten tuskin sieltäkään enää tulee hyviä uutisia. Lähetin tänään mitä kohteliaimman hätyytysmeilin tiedustellakseni kohtaloani, mutta vielä en ole saanut vastausta. Jotain ns. kunnon työtä pitäisi kuitenkin löytää ja pian, en halua enää ajaa sähköautoa...! Vilkuilin eilen Ranskan työvoimatoimiston sivuja, mutta enimmäkseen sielläkin haetaan tarjoilijoita, kampaajia sun muita ammatti-ihmisiä. Pari opettajanpaikkaa olivat lähinnä luokkaa "tukiopetusta 2h viikossa", tosin ei sekään pahaksi olisi. Huomenna tutkin paremmin.

Olen ollut koko päivän sisällä ja hädin tuskin vilkuillut ulos ikkunasta. Käänsin pariisilaiselle ystävälleni hiljattain saksalaisessa Auf eins -lehdessä ilmestyneen, lähes kaksikymmensivuisen Mireille-artikkelin ranskaksi. Päivitin iPodini sisällön ja löydettyäni pari hyllyyn muinoin unohtunutta CD:tä lisäsin siihen reilusti biisejä: Laura Pausinia, Dalidaa, Barbaraa, Plastic Bertrandia, Nana Mouskouria ja kuriositeettina martiniquelaisen zouk-version Une femme amoureusesta. Edistys on huima entiseen mp3-soittimeeni verrattuna, johon mahtui korkeintaan 106 kappaletta ja niitäkin pystyi kuuntelemaan vain aakkosjärjestyksessä. Himoitsen iPodilleni Louis Vuittonin monogrammikoteloa, mutta työpaikan löytymiseen asti saan tyytyä itse pörrölangasta kutomaani pussiin.

Mopsikultia on kova ikävä Salossa viettämieni kahden viikon jälkeen. Oli outoa herätä aamulla, kun kukaan ei raapinut oveani, hypännyt päälleni sänkyyn, nuollut kasvojani, hangannut kuonoaan lakanoihini eikä kävellyt tyynylläni jättäen sänkyyn hiekkaa ja kuraa aamulenkin jäljiltä. Sain syödä aamiaista ilman, että kukaan tunkee viereiselle tuolille/syliini/pöydälle Hesarin päälle, kerjää herkkupaloja tai yrittää juoda kahvikupistani. Silti kaipaan Aatua kuorsaamaan pöydän alle ja Gurua hyppimään ympäriinsä samanaikaisesti ärsyttävänä ja hellyttävänä. Lohdutukseksi pari kuvaa Gurresta, joka tunnetaan myös nimellä Tärppä:

Höpöläisen tuorein keksintö on kiivetä nojatuolin selkänojalle silloin, kun äiti istuu tuolissa. Minulla tai isällä ei ole moiseen erikoiskohteluun oikeutta. Välillä Gurppa nukahtaa tähän mahalleen ja roikuttaa tassujaan selkänojan molemmin puolin. <3

Tasapuolisuuden vuoksi kuva myös Aatusta valtaistuimellaan:

Kuva lainattu Fonzielta ja Andylta. Kappas, ketutus väheni saman tien miltei olemattomiin...!

Joka päivä oppii jotain uutta

Blogosfäärissä seikkaileminen on kaikkea muuta kuin turhaa ajanhukkaa. Se tuli todistettua viimeistään tänään, kun keksin luoda itselleni nettielämää helpottamaan tarkoitetun Netvibes-sivun. Kiitos kuuluu Maurelitalle: kun vihdoin (lisäselvityksen jälkeen) ymmärsin oheisen RSS-postituksen sisällön, painelin saman tien rekisteröitymään Netvibesiin.

Idea on selkeä: sivulle tallennetaan haluttujen nettisivustojen osoitteet, jolloin ko. sivujen päivityksiä voi kätevästi seurata yhdestä ja samasta paikasta. Minun ei esimerkiksi enää tarvitse aamuisin käydä erikseen Ilta-Sanomien, Le Figaron, La Provencen jne. sivuilla, vaan näen uusimmat otsikot suoraan Netvibesin sivultani. Samoin näen heti, ovatko tallentamani suosikkiblogit päivittyneet. Säätietojakin Netvibesiin saa, kuin myös muistilistan, Google-haun, Facebookin statusluettelon... ja kaiken tämän ilmaiseksi ja vielä vaaleanpunaisella pohjalla. Vaarana on, että sivulleni käy kuten alussa Facebook-profiililleni: kerään sinne innostuksissani vaikka mitä vähänkään kiinnostavaa sälää, jolloin lopputuloksena on sekava ja aivan liian täyteen ahdettu sivu. "Kohtuus kaikessa" on kätevä muistisääntö.

Uimalomani loppu on muutenkin kulunut enimmäkseen netissä ja käsitöiden parissa. Aluksi seurasin eri sivustojen lukijakommentteja Sarkozyn casse-toi, pauvre con -kommentin tiimoilta, mutta kyllästyin pian. (Alatyylinen heittohan kuultiin Pariisin maatalousmessuilla, kun eräs messuvieras kieltäytyi kättelemästä presidenttiä.) Itse välikohtaukseen en viitsi ottaa suoranaisesti kantaa, mutta mieleeni jäi eräs kommentti muistaakseni YouTubessa, jossa kysyttiin, onko presidentin kätteleminen nykyään pakollista. Jos on, onko seuraava askel se, että kansalaiset pakotetaan ostamaan rouva Sarkozyn seuraava levy? Toki messuvieraskin olisi voinut torjua kättelyn hieman tahdikkaammin, vikaa oli siis ehdottomasti molemmissa.

Paljon mukavampi uutinen oli Marion Cotillardin Oscar-palkinto Edith Piaf -elokuvasta La Môme. Ehdottomasti palkinnon arvoinen suoritus, niin autenttisesti Marion onnistui Piafia tulkitsemaan. Harmittaa, etten lopulta tullut ostaneeksi elokuvan DVD:tä, vaikka Aixin Fnacissa se jo oli kädessäni. Täytyy kysyä Stockmannilta, onko DVD ilmestynyt myös Suomessa. Näkisin sen mieluusti uudelleen.