Spécialités aixoises

Arkielämäni on ollut tällä viikolla niin tylsää, ettei päivittäisistä askareistani saa aikaiseksi edes yhtä blogipostausta. Helle saa minut veteläksi ja saamattomaksi ja asustaisinkin mieluusti seuraavat viikot kylpyammeessa tai uima-altaassa. Lukemieni kirjojen tai hakemieni työpaikkojen tylsän raportoimisen sijasta laitan tähän postaukseen viikon aikana kertyneet valokuvani muutamista Aixin kuriositeeteista.

Rue Paul Doumerin parillisen puolen numerointi alkaa luovasti numerosta nolla:

Jean-Pierre Casselyn Aix insolite et secrète -kirjan mukaan epätavallinen numerointi johtuu siitä, että paikalla nyt sijaitsevan kiinteistövälitystoimiston paikalla on muinoin sijainnut mylly, jossa oliiveista puristettiin öljyä. Myllyn sisäänkäynnit olivat numeroiden 2,4 ja 6 kohdalla, ja kun myllyyn tehtiin vielä yksi ovi, se sai numeron 0.

Hôtel Boyer d'Eguillesissa on nykyisin historiallis-luonnontieteellinen museo. 1672 rakennetun palatsin muutamassa ikkunassa on kummastusta herättävät kaiteet, joissa jokainen voi nähdä haluamiaan muotoja:

Aixin vanhempi ja isompi, rue Fabrot'lla sijaitseva Sephoran myymälä on huomattavan upea:

Sephoran paikalla oli ennen luostari, jonka kirkon holveihin myymälä on sijoitettu. Luostarin rakennukset takavarikoitiin vallankumouksen aikana ja niistä on jäljellä enää seiniä ja holveja siellä täällä Passage Agard -kauppakujan liikkeiden tienoilla.

Rue Esquicho-Coude on Aixin kapein katu:

Kadun nimi tarkoittaa suunnilleen "katua, jolla kyynärpäät täytyy painaa kylkiä vasten". Nimi lienee saaneen alkunsa siitä, että kapealla kadulla ei kaksi ihmistä mahdu ohittamaan toisiaan muuten kuin painautumalla mahdollisimman litteäksi seinää vasten. Ylemmässä kuvassa erottuu muuten hyvin myös täkäläinen ilmiö, jossa vanhojen talojen sähköjohdot roikkuvat rakennusten ulkoseinillä.

Ravintoloiden ja baarien valtaamalla Forum des Cardeurs -aukiolla hengellinen ja kaupallinen historia kohtaavat sulassa sovussa:

Sekä Pyhän Marian patsas että liemikuutiomainos on hiljattain restauroitu, ja ne loistavat auringossa ihanan kirkkaissa sävyissä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kävin tiistaina ihailemassa kaupungintalon Salle des Etats de Provence -salia, jossa nykyäänkin pidetään Aixin kaupunginhallinnon kokoukset. Koska kukaan kaupungintalon vastaanotossa ei tiennyt, saako salissa kuvata, nappasin umpimähkään pari kuvaa muistoksi ja julkaisen ne toivoen, ettei salissa ole voimassa kuvauskieltoa:

Seinillä on mm. Mirabeaun kreivin, Mme de Sévignén ja kaupungin muinoin perustaneiden roomalaisten muotokuvia, mutta en tohtinut valokuvata maalauksia erikseen.

Aix on vuosisatojen ajan ollut tärkeä kauttakulkupaikka Espanjan, Italian ja Ranskan välillä. Jopa roomalaisaikaisia teitä on löydetty, ja jäljellä on myös yksi Napoleonin aikainen katukyltti:

Nykyinen Boulevard de la République on osa keisarillista tietä nro 7, joka johti Pariisista Antibesiin Ranskan Rivieralle. Kyltti kertoo myös, että St Cannat'n kylään on 16 000 m = 16 km matkaa. Mikäli en täysin erehdy, keisarillinen tie 7 vastaa pääosin Route Nationale 7 -tietä, joka oli nopein ja suorin reitti Pariisista Rivieralle ennen 1970-lukua ja moottoriteiden aikakautta. Plataanien reunustama RN7 kulkee edelleenkin Aixin kautta, ja samaa tietä hurjasteli usein myös Françoise Sagan rakastamillaan nopeilla autoilla.

Eräs Aixin hienoimpia arkkitehtonis-taiteellisia nähtävyyksiä on Hôtel de Châteaurenardin portaikko:

Kuvani eivät tee oikeutta aixilaisen taiteilijan Daret'n loistavan ovelille freskoille, jotka on toteutettu trompe-l'oeil- eli "silmänlume"-tekniikalla. Portaikko on oikea ja todellinen, mutta kaikki sen seiniä koristavat ikkunat, patsaat ja pylväät ovat maalattuja. Portaikkoa pääsee katsomaan vapaasti ja ilmaiseksi, mutta sitä pitkin ei enää saa kiivetä ylös, koska lukuisat (idiootti)kävijät ovat raaputelleet freskoihin valkoisia jälkiä. Jean-Pierre Cassely mainitsee myös, että Ludvig XIV yöpyi aikoinaan Aixissa vieraillessaan Châteaurenardin palatsissa ja ihastui trompe-l'oeil -freskoihin niin, että kutsui Daret'n Pariisiin henkilökohtaiseksi taiteilijakseen. Pariisin ilmasto ei kuitenkaan miellyttänyt taiteilijaa, joka palasi nopeasti takaisin Aixiin.