keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Onomatopoeettinen Provence

Helteet ovat palanneet, eikä vapaapäivinä huvita juuri tehdä muuta kuin levätä suljettujen ikkunaluukkujen takana. Ainoa keino olla hikoilematta on maata paikoillaan ja liikkua mahdollisimman vähän. Mieli ja ajatukset sen sijaan saavat lentää vapaasti.

Kun makaa hiljaa hämärässä huoneessa, huomaa, kuinka pelkän kuuloaistin avulla tietää, mitä ulkopuolella tapahtuu. Provencen iltapäivä on täynnä tunnusomaisia ääniä, joihin ei aina arkielämän keskellä tule kiinnittäneeksi huomiota.

Klik, sanovat toisiinsa osuvat raskaat petankkikuulat viereisen kahvilan parkkipaikalla, jolle kylän miehet ja pojat kokoontuvat sunnuntai-iltapäivisin ja pyhäpäivinä pelaamaan Provencen kansallispeliä. Ensin kevyt tömähdys kuulan pudotessa maahan, sitten hiekan rahinaa sen vieriessä ja lopulta klik, kun kuula saavuttaa määränpäänsä ja työntää toisen kuulan tieltään. Välillä kuuluu myös jykevämpi jumps, kun kuula osuu talomme ulkoseinään ja tärähdyksen ääni kantautuu rakenteita pitkin aina neljänteen kerrokseen saakka. Emme aina ymmärrä, miten ukot jaksavat pelata tuntikausia paahtavan auringon alla varjottomalla hiekkakentällä, mutta ilmeisesti rakkaus kuulapeliin on auringonpistoksen ja/tai lämpöhalvauksen arvoinen.

Tsst tsst tsst, sanovat periprovencelaiset cigalet eli kaskaat, joiden nariseva siritys kantautuu kaikkialle ja kuulostaa siltä kuin cigale poikineen istuisi ranskalaisen parvekkeemme kaiteella tai sisällä jääkaapin päällä. Tosiasiassa cigalet majailevat puiden oksilla eikä niitä yleensä näe – onneksi, sillä ne ovat pirun rumia otuksia. Cigalet aloittavat sirityksensä, kun lämpötila lähenee 30 astetta ja sirittävät sitä innokkaammin, mitä kuumempaa on. Siksi ei juuri tarvitse vilkaista lämpömittaria aamuisin: jos jo kahdeksalta kuulee naapurin pihapuista tuttua sihinää, tietää, ettei ainakaan ole tulossa kylmä ja pilvinen päivä.

Prrrrrr, sanoo yläpuolellamme lentävä pienlentokone tai helikopteri. Muutaman sadan metrin päässä kotoamme on pienlentokenttä, jolta nousee jatkuvalla syötöllä erilaisia pikkukoneita. Usein myös metsäpaloja sammuttavat punakeltaiset Canadair-koneet laskeutuvat lähikentällemme, vaikka niiden varsinainen tukikohta onkin Marignanen kentällä. Pelkkä lentokoneen ääni ei enää riitä kiinnittämään huomiotani, niin tottunut niihin olen; korkeintaan vilkaisen ikkunasta, lentääkö ohi tavallinen pienkone vaiko Canadair. Koska asumme kylän korkeimmassa talossa ja ylimmässä eli neljännessä kerroksessa, saamme silloin tällöin seurata metsäpalon sammutusta livenä, jos palo sattuu olemaan meidän kylämme ja kilometrien päässä pohjoisessa sijaitsevan Eguilles'n kunnan välimaastossa.

Grou grou, sanovat katolla pesivät pulut ja rapsuttavat kynsillään muovista sadevesiränniä ikkunoidemme yläpuolella. Pulut ja niiden jätökset ovat varsinainen riesa, enkä viitsi mainitakaan, mitä naapurimme sai kokea, kun hänen kylpyhuoneensa tuuletuskanavasta löytyi kuollut pulu. Kaksi kertaa pulu on tullut meille sisään, eikä niiden ulos saaminen ole aina kaikkein yksinkertaisinta.

Cookie, huhuilee vastapäisen talon alakerran pappa ja kutsuu isoa oranssi-valkoista kissaansa. Cookie peri pihapiirin herruuden viime talvena kuolleelta Gros Marronilta, jonka kuvia olen joskus blogissakin julkaissut. Helteellä Cookie makaa kyljellään kuin raato, häntä suorana takanaan ja tassut ojossa, ja virkoaa vasta iltahämärissä istuutuakseen kadunkulmaan vahtimaan ohikulkevia autoja ja ihmisiä.

Myöhään illalla tulee yhtäkkiä hiljaista. Avoimet ikkunaluukut suljetaan, puutarhoissaan illastaneet ihmiset palaavat sisälle, autot pysäköidään katujen varsille, cigalet vaikenevat ja petankkiottelukin loppuu viimein. Pimeällä saattaa yhä kuulla sammakoiden kurnutusta talomme takana virtaavan Arc-joen törmällä.

4 kommenttia:

mamabear kirjoitti...

Voi kun kerrontasi saa tuntemaan ikäänkuin olisin paikan päällä ( ja joskus vielä aion ollakin, tosin en cigalejen konsertin lämpötilassa).

Täällä on taas lämmin ja aurinkoinen päivä, ulkoa kuuluu autojen matalaa hurinaa ja sisällä mopsien krohinaa. Kohta alkaa kuulua Moccamasterin pulputus.

Miten sujui kansallispäivän vietto? Grillaus?

Tuli kauhea ikävä, nyyh!

Karkki kirjoitti...

Oi, miten ihanasti kerrottu! <3Kieltämättä tää helleaalto alkaa jo vaikuttaa jokaiseen jäseneen.. meilläkin on luukut kiinni, kun muuten aurinko paahtaa tän kodin ihan poroiksi..

Lähetin sulle facebookissa yksityisviestin. :D

mireval kirjoitti...

Ihana postaus! Minusta on hauska joskus lenkin jälkeen maata silmät kiinni puistonpenkillä ja kuunnella. Suihkulähteen ääntä, kaskaita, leikkiviä lapsia, aikuisia, jotka yrittävät pitää pienokaiset kasassa. Ja petankkia. Olen monta kertaa ajatellut, että suomalaisillekin pitäisi löytää oma petankki/mölkky/tikanheitto, mikä tahansa kiva juttu, joka veisi heidän huomionsa naapureiden vahtaamisesta ;)

Stazzy kirjoitti...

Hei, ajattelin, että olisit oikein mainio uhri tyttöhaasteelle.