lauantai 6. joulukuuta 2008

Lyttykuonoinen joulutonttu

En enää viitsi aloittaa blogipostauksiani sanoilla "töitä riittää", päivitysten pitkät välit puhunevat puolestaan... mutta olen töissä oikein mielelläni niin kauan kuin niitä on. Pitkien päivien takia muu elämä jää vähemmälle, mutta mitäpä järkevää minä toisaalta kotonakaan tekisin? Parempi yrittää olla hyödyksi ja ennen kaikkea ansaita edes kapeaa leivänsyrjää.

Onhan minulla toki välillä vapaapäiviäkin. Torstaina vietin aamupäivän Salossa ja sain olla kokonaiset puolitoista tuntia lyttykuonojen luona! Ostin Mirkulle Stockalta tyylikkään jouluneuleen, jossa neiti malttoi poseerata juuri sen aikaa, että sain napattua pari kuvaa:







Kippurahäntäinen kullanmuru saa toimia tänä vuonna joulutonttunamme. Gurulle paita oli ikävä kyllä liian pieni, joten hänelle pitää löytää jokin muu jouluinen varuste. Tonttulakki voisi olla kiva, jos sen saisi pysymään Tärpän päässä edes valokuvan ottamisen ajan.

Vaikka joulumyynti on vauhdissa, kaupassa soivat joululaulut (onneksi sentään ei kamalia tonttu-tingeltangel-biisejä!) ja Tuomiokirkon komea kuusikin on ollut jo kauan paikallaan, ei minulla taaskaan ole pienintäkään joulufiilistä. Lumen puute on todennäköisin syy, tai sitten en vain kerta kaikkiaan ole jouluihminen. Mimin kaksi joululevyäkään eivät saa aikaan tavanomaisia väristyksiä: Leise rieselt der Schnee tai Noël blanc eivät oikein sovellu varsinaissuomalaiseen joulukuiseen maisemaan. Leise fällt der Regen ja Noël noir ou gris kuulostaisivat osuvammilta.

Elokuvistakaan ei ole apua. Maanantaina näin vihdoin Catherine Deneuven tähdittämän epätavallisen perhejoulun kuvauksen Un conte de Noël (Eräs joulutarina), joka meni minulta viime vuonna Ranskassa sivu suun. Siinä kuvataan riitaisen ja hajonneen perheen kokoontumista yhteen jouluksi; paikalla ovat niin veljensä kieltänyt sisar, pummiksi ajautunut ja jälleen jaloilleen noussut keskimmäinen veli kuin pikkuvelikin, jonka vaimolla on suhde sisarusten serkun kanssa. Hajanaista porukkaa yhdistää harvinaista syöpää sairastavan äidin tarvitsema luuydinsiirto, johon luovuttajaksi soveltuu vain yksi lapsista. Aiheesta huolimatta leffa ei ollut raskas, vaan sisälsi taidokasta synkkää huumoria, kuten Catherine Deneuve toteamassa ohimennen aikuiselle pojalleen, ettei ole koskaan rakastanut tätä eikä muista mitään pojan lapsuudesta. Poika vahvistaa äitinsä olleen aina huono äiti, minkä jälkeen molemmat skoolaavat samppanjalla.

Tänään juhlistan itsenäisyyspäivää työkaverini Johannan luona piparinleipojaisilla ja Linnan juhlat -kisastudiolla. Piparimuotit, kaulin ja kuohuviini odottavat jo iltaa ja pikkumustani ja Christian Lacroix -samettishaalini pääsevät nekin jälleen ulkoilemaan. Huomenna täytyy ottaa kaikki irti lepopäivästä, sillä ensi viikolla on luvassa vain yksi vapaapäivä ja 46 työtuntia.

3 kommenttia:

Guru ja Mirkku kirjoitti...

Makoisaa pipari-iltaa ja työniloa!

Susu kirjoitti...

Kylläpäs on hieno joulunuttu Mirkulla! Pitäisiköhän jonkun neuloa Gurullekin samanlainen ettei tule kateelliseksi?
Toivottavasti pipari-ilta onnistui!

Mirka kirjoitti...

Hih, ihania koirakuvia! Tosi suloisia!