maanantai 3. marraskuuta 2008

Arveluttavaa seuraa

Eilen en ollut uskoa silmiäni, kun Ylen kuuden ja puoli yhdeksän uutisissa näytettiin Mireilleä nimeltä mainiten. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin moista nähnyt; MTV3:n aamu-tv:ssä kyllä, mutta en uutisissa. Uutisen aiheena vain ei valitettavasti ollut Mimi itse, vaan Libyan johtajan Muammar Gaddafin vierailu Venäjällä. Mireille nimittäin konsertoi lauantai-iltana Moskovassa, ja Putin ja Gaddafi olivat ennalta ilmoittamatta menneet konserttiin ja kutsuneet Mireillen sen jälkeen juomaan kanssaan vihreää teetä Gaddafin beduiinitelttaan Kremlin ulkopuolelle. Uutispätkässä Mimi istuskeli teltassa turkki päällä ja teekuppi kädessä, nähtävästi oikein hyväntuulisena, ja jutusteli mukavia faninsa Putinin ja tämän vieraan kanssa.

Asiasta kehkeytyi kiihkeähkö keskustelu eräässä belgialaisessa blogissa. Venäläinen fani kyseli, olisiko Mireillen pitänyt pettää yli 6000 paikalle saapunutta tavallista venäläistä kieltäytymällä esiintymästä Gaddafille? Mimi kun ei kuulemma etukäteen ollut tietoinen valtiomiesten saapumisesta. Tähän joku kommentoi, etteivät Putinin ja Gaddafin kaltaiset henkilöt voi osallistua konsertin kaltaiseen tapahtumaan suunnittelematta: kuinka eturivissä sattuikin olemaan kaksi paikkaa vapaana? entä lukuisat turvamiehet, panssaroidut autot, pommikoirat...? Toki on mahdollista, ettei Mireille tosiaan tiennyt asiasta mitään. Siinä tapauksessa hän olisi joutunut melkoisen hankalaan välikäteen; hänen oli pakko ottaa miehet vastaan konsertin väliajalla, koska kyse ei kuitenkaan ollut aivan tavallisista rivifaneista, ja vaikeaa olisi ollut myös kieltäytyä Putinin ja tämän vieraan kutsusta, etenkin kun ottaa huomioon Putinin Mireille-sympatiat ja Mimin joka kerta Venäjällä saaman fanaattisen vastaanoton. Minä ainakin haluan uskoa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut ja että Mimi nautti teensä silkasta kohteliaisuudesta isäntiään kohtaan ja välttääkseen diplomaattisen selkkauksen eikä siksi, että olisi erityisesti nauttinut Gaddafin seurasta tai että hän ei olisi ymmärtänyt seurustelevansa diktaattorin kanssa tai ei olisi välittänyt siitä. Hiukan silti teki kipeää nähdä tällainen kuva:



Kuva lainattu n-tv.de -sivustolta.

Muistan vielä Mimin paljonpuhuvan epäröinnin Méthode Cauet -viihdeohjelmassa syksyllä 2005, kun häneltä kysyttiin, laulaisiko hän Bushille Valkoisessa talossa: "Olen jo aikoinaan esiintynyt Valkoisessa talossa... ai, Bushille? Hänelle pitäisi ensin kertoa, että vastustan ehdottomasti sotaa!"

Bon, eiköhän Mireille 62-vuotiaana tiedä, mitä on tekemässä, ja jollei tiedä, ei ole minun asiani kertoa sitä hänelle. Kun on elämässään seurustellut mm. Elviksen, paavin, Sarkozyn, kuningatar Elisabetin ja Persian shaahin kanssa, ei yksi Gaddafi varmaankaan tunnu enää missään.


1 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Olet oikeassa... eipa yksi Gaddaf enaa tunnu missaan hanen ikaisenaan. 'Et avec beaucoup de distance' han tuntuukin kattelevan (kuvista paatellen - oma mielipiteeni).

Hieno nainen , joka ei nayttaisi pienesta heilahtavan :)