Uuden lelun lumoissa

Tänään menin ja ostin lähes hetken mielijohteesta uuden puhelimen. Taloustieteilijäkaverini mainitsi eilen tilanneensa jostain nettikaupasta hiljattain ilmestyneen käpälän, ja minun oli tarkoitus vain mennä kauppaan katsomaan, millaisesta mallista oli kyse. Ihastuin kuitenkin ikihyviksi vehkeeseen, ja koska viininpunaista mallia oli jäljellä enää yksi, päätimme äidin kanssa yhteistuumin viedä sen saman tien mukanamme kotiin. Eipä ole suurta eroa, saanko sen nyt vaiko vasta jouluna. Nokian 3600 Slide on jo osoittautunut miellyttäväksi ja helppokäyttöiseksi: sen takapinta on erikoista kumimaista ja pehmeää materiaalia, näyttö iso ja värikäs, kamera entistä laadukkaampi ja sovellusvalikoima runsas. Aparaatissa on jopa Yahoo Go -widget, jolla pääsen lukemaan Yahoo-meilini suoraan käpälästä.

Kuva kotoisin täältä.

En välttämättä olisi tarvinnut uutta puhelinta, sillä entinen toimii edelleen. Taidankin pitää entistä käpälää Ranskassa varapuhelimena siltä varalta, että sikäläinen Orangen prepaid-liittymäni on liian vaatimaton uuden hienon värkin vaatimuksiin. En edes muista, onko ranskalaisessa liittymässäni WAP-ominaisuus – sen saadakseen kun pitää soittaa asiakaspalveluun ja todistella taas monella eri tavalla olevansa oikeasti liittymän haltija, ennen kuin WAP-asetukset suostutaan kytkemään. Olen muutenkin vapaaehtoisesti mahdollisimman vähän tekemisissä ranskalaisten puhelinoperaattoreiden kanssa, sillä touhu vaikuttaa useimmiten niin monimutkaiselta, ettei voi kuin ihailla perinteistä suomalaista systeemiä. Paitsi että kaikki siellä myytävät kännykät ovat operaattorin lukitsemia ainakin ensimmäiset puoli vuotta, on koko liittymän käsite jotenkin outo. Sitä hankittaessa valitaan, millaisen summan haluaa kuukaudessa maksaa, ja kuukausittaista puheaikaa saa suhteessa tähän summaan. E. esimerkiksi maksaa liittymästään 21 euroa kuussa ja saa sillä puhua pari tuntia. E:n isä taas sai kännykän vasta viime kesänä ja hän puolestaan maksaa 26 euroa/kk, johon sisältyy saman verran puheaikaa, mutta pariin itse valittuun numeroon saa soittaa rajattomasti ilmaiseksi. Minulle ei ole koskaan selvinnyt, mitä tapahtuu, jos tuon maagisen rajan ylittää. E. laskee aina tarkasti puheaika-uniténsa ja ilmoittaa joskus jopa kesken puhelun, että ihan kohta unitét loppuvat, mutta ylihuomenna niitä tulee taas lisää. Kun olen Ranskassa, E. soittaa paljon vähemmän ja puheaikaa jää käyttämättä; kesälläkin jouduin pari kertaa soittamaan äidille ja mummolle E:n puhelimesta ja lörpöttelemään niitä näitä, jotta ennalta maksettu puheaika ei menisi hukkaan. Koska asun Ranskassa vain osa-aikaisesti, valitsin itselleni Mobicarte-prepaid-liittymän, johon käyn ostamassa latauslipukkeen tupakkakaupasta tai supermarketin kassalta. Tällä systeemillä ainakin tiedän tarkalleen, paljonko rahaa puheluihini kuluu, mutta haittapuolena on kulujen ennalta arvioimisen vaikeus: pari kertaa olen ollut alppikylässä kaukana latauslippujen myyntipaikoista saldonani vain muutama euro. On niin paljon yksinkertaisempaa puhua sen verran kuin haluaa ja maksaa lasku kuun lopussa...!

Takaisin tähän päivään. Kun uusi käpälä sitten oli hankittu, piti pähkäillä, miten saan siirrettyä kaiken sisällön (kuvat, äänet, yhteystiedot yms.) entisestä puhelimesta uuteen. Sen sijaan, että olisin heti soittanut Antin apuun, päätin yrittää olla omatoiminen ja säätää itse. Nokian PC Suite -ohjelman avulla tein ensin varmuuskopion entisestä puhelimesta tietokoneelle, sitten vain SIM-kortti uuteen käpälään, se USB-kaapelilla kiinni koneeseen ja siirtämään tietoja uuteen puhelimeen. Pienten takaiskujen jälkeen homma onnistui ja menetin ainoastaan tunnearvoltaan tärkeän tekstiviestiarkistoni, jonka tosin pitäisi kaiken järjen mukaan olla edelleen tallessa tietokoneella varmuuskopiokansiossa. Mirkku-taustakuva, MM-soittoäänet sun muut sen sijaan siirtyivät kiltisti uuteen kännykkään. Vähänkö olen velho!