Otsikosta voi jo päätellä eilisen murmeliretkemme lopputuloksen. Eipä näkynyt pörröhäntiä, ei vahingossakaan, paitsi yksi kesy, joka asui aitauksessa turistirysäravintolan vieressä. Kyseinen yksilökään ei näyttäytynyt kuin muutaman sekunnin, haki vain porkkanan evääkseen ja sukelsi takaisin kotikoloonsa. Ehdin juuri ja juuri napata kaksi valokuvaa murmelin selästä, siinä bongaussaldoni. Muutkaan vaeltajat eivät turistitoimiston naisen mukaan olleet nähneet murmeleita, sillä helteellä otukset pysyttelevät visusti piilossa maakoloissaan, nukkuvat päiväunta ja tulevat esiin vasta kun on viileää. Ymmärrän murmeleita kyllä harvinaisen hyvin: en itsekään haluaisi paistatella päivää paksu turkki ylläni täkäläisissä lämpötiloissa, +28° eilen ja +31° tänään...!
Muuten kävelyretkemme onnistui yli odotusten. Kävelimme lähes kolme tuntia ja pysähdyimme ainoastaan juomaan, kertaakaan emme edes istuneet alas! Polku oli leveähkö soratie, välillä tosin piti ylittää puroja ja loppumatkasta polku nousi varsin jyrkästi, korkeuseroa oli lähes 300 m. Siinä vaiheessa luovutimme ja käännyimme takaisin, sillä meillä ei ollut muiden retkeilijöiden tavoin vaelluskenkiä ja -sauvoja, vaan vain tavalliset lenkkitossut. Maisemat olivat huikean upeat ja näimme mm. lukuisia pieniä ja isoja vesiputouksia, sillä vuorenhuippujen lumi sulaa parhaillaan vinhaa vauhtia ja valuu alas vuorten seinämiä kohti Drac-jokea. Vain murmelit ja gemssi-säämiskät jäivät puuttumaan idyllistä. Kahden murmeli- ja lukuisten maisemavalokuvien lisäksi muistoksi jäivät minun punoittava niskani (lippalakki ei suojannutkaan riittävästi) ja E:n hummerinpunaisiksi palaneet käsivarret. Après-soleil -voide on osoittautunut ehdottomaksi hankinnaksi, vaikka emme varsinaisesti edes ota aurinkoa.
Tänään vietämme lepopäivää hotellilla. Aamupäivän ohjelmassa oli lukuhetki puutarhassa lepotuolissa; olen saanut melkein luettua Marie-Dominique Lelièvren kirjoittaman Françoise Saganin elämäkerran Sagan à toute allure. En tiennyt etukäteen juuri mitään yhden lempikirjailijani elämästä alkoholi- ja huumeongelmineen, auto-onnettomuuksineen ja järjettömine rahantuhlauksineen, joten elämäkerta on ollut kiehtovaa luettavaa. Toivottavasti parhaillaan teattereissa pyörivä Sagan-elokuva pysyy Aixissa riittävän kauan, jotta ehdin nähdä sen!
Lukemisen jälkeen lähdimme ex tempore -piknikille lähiympäristöön. Päädyimme viereisen kylän parkkipaikalle opaskartan, yleisen wc:n ja puhelinkopin väliselle penkille syömään porkkanaraastetta, keitettyjä munia, perunalastuja, omenakompottia ja suklaakakkua. Vaikka miljöö ei ollutkaan kaikkein viehättävin, olo oli kuin Viisikoissa konsanaan. E. tosin valitti ensin ulkona pöydättä syömisen epämukavuutta - ja minä kun luulin olevani urbaanein mahdollinen ihminen! -, mutta hyvä ateria ja näköpiiriin ilmestynyt kissa karkottivat tehokkaasti ketutuksen. Nyt vielä pieni ruokalepo, auringonpolttamien lääkitseminen ja sitten uimaan.
3 kommenttia:
Voi harmi, ettette nahneet murmeleita. Tosiaan niita nakee paremmin kun aurinko laskee sen verran, etta vaikka laaksossa kavellessa yksi puoli on jo varjon alla - viilea ilma saa ne karvaturrit ulos syomaan. Hyih, etta joku on voinut laittaa oikean murmelin ihan hakkiin...surullista tuollainen, ei ne minusta hakkiin kuuluisi.
Voih, nyt puraisi alppikarpanen...tahtoisi nyt kuvailemallesi patikka retkelle... ;o)
PItakaa hauskaa: Kiva lukea lomailustanne!
Harmi, että murmelit piilottelivat! Ehkä joku toinen päivä sitten... Onneksi paloi vain niska eikä se tekstariministerin ihaiema puoli:-)Tassu on vähän mustis alppikissasta...
M'man: Harmittaa tosissaan, mutta uusi yritys syyskuussa, toivottavasti silloin on parempi onni! Ja onneksi ennätin nähdä edes sen yhden, edes pienen hetken. Ostin lohdutukseksi viheltävän murmelipehmolelun! :)
Tassu: Joo, niskan ei ole niin väliä, pääsia että etupuoli on kunnossa! :D Alppikissa ei ollut yhtään niin hyvän näköinen kuin Tassu, eli mustasukkainen ei kannata olla. Tassu on ehdottomasti mun suomalainen ykköskissa!
Lähetä kommentti