torstai 12. kesäkuuta 2008

3, 2, 1... Lentoon!

Muutaman tunnin kuluttua liitelen jo yläilmoissa Euroopan yllä. Edessä on ensin E:n kahden viikon loma, jolta palaamme 2.7. Töihin menen viimeistään heinäkuun puolivälissä, jatkan elokuun loppuun ja sitten hyppään (tai ajaudun...) Suureen ja Tuntemattomaan Tulevaisuuteen. Ei auta kuin luottaa itseensä, hyvin tässä käy! Loppuiäkseni en ole Ranskaan muuttamassa, en ainakaan nyt vielä. Syksyllä varmaan palaan äidin, isän, Tärpän ja Mirkun luo kuten aina ennenkin.

Johtunee matkastressistä, että pienoinen haikeuden kyynel uhkaa nousta silmäkulmaani tätä kirjoittaessani. Tämä on jo kuudes perättäinen kesä, jonka vietän Ranskassa, enkä koskaan ole varsinaisesti potenut koti-ikävää! Ehkä se johtuu siitäkin, että tällä kertaa minulla ei ole tiettyä paluupäivää eikä etenkään tietoa siitä, mihin seuraavaksi ryhdyn ja minne lopulta päädyn. Olen etsinyt ratkaisua jopa naistenlehtien kesähoroskoopeista. Lohduttaudun ajatuksella, että jokainen on joskus etsinyt paikkaansa maailmassa ja lopulta löytänyt sen. Itsenäistyminen on harvoin helppoa, ja 27-vuotiaana se alkaa jo olla välttämätöntä.

Kuten viime kesänäkin, pyrin päivittämään blogia aina kun mahdollista. Loman aikana en takaa pääseväni nettikahvilaan, mutta viimeistään heinäkuun alussa kerron taas kuulumisiani. Hyvää kesää kaikille, ja toivottavasti pysytte edelleen blogini lukijoina!

2 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Hyvää matkaa ja kesää Fifi! Haikeana minäkin luin kirjoitustasi... Tuntui kivalta, että ehdit poikkeamaan kaikissa lähtökiireissäsi. Jään odottelemaan Ranskankuulumisia!

Tuomi kirjoitti...

Mukavaa matkaa ja muista meitä maan tallaajia pitäessäsi rannekorua.