tiistai 25. maaliskuuta 2008

Syvä suru

Tätä kirjoittaessani Aatua ei enää ole. Epilepsiasta ja mahdollisesti myös kasvaimesta johtuen Aatun fyysinen ja psyykkinen tila oli parin viime kuukauden aikana selvästi huonontunut, hän oli aggressiivinen äitiä ja Gurua kohtaan eikä enää oma itsensä. Vaikka vastustin päätöstä viimeiseen saakka, minun oli lopulta pakko myöntää, että Aatun kannalta tämä oli paras ratkaisu. On parempi muistaa hänet kilttinä ja rauhallisena kuin vihaisena ja sairaana.

Vaikka lemmikistä täytyy pystyä tarvittaessa luopumaan, tämä on raskaampaa ja vaikeampaa kuin yksikään kokemani muutos tai menetys. Olisi ehkä ollut helpompaa, jos Aatu olisi kuollut yllättäen; nyt meidän piti odottaa koko pääsiäisen ajan ja miettiä asiaa lakkaamatta. Lähden perjantaina matkalle, mutta Mireille ei todellakaan ole nyt päällimmäisenä mielessäni. Olisin milloin tahansa peruuttanut kaiken, jos olisin sillä saanut pitää Aatun.

Onneksi olin koko viime viikon Salossa ja ehdin ottaa kuvia molemmista rakkaistani:







Tässä viimekeväinen video Aatusta leikkimässä pallollaan, silloin, kun kaikki oli vielä hyvin.



Hei hei Aatu, ikioma lutukultani... Siellä, missä nyt olet, saat syödä kurkkua ja herkkuneliöitä niin paljon kuin tahdot ja hangata vapaasti kuonoasi mihin tahansa, lakanoihinkin. Vielä me tavataan!

8 kommenttia:

Töötsi kirjoitti...

Voi ei, suuri osanottoni. Varmasti hirvitavan vaikea paatos! *Lohtuhali*

Pupuce kirjoitti...

Voi ei, Anna...Olen pahoillani. Lemmikistä luopuminen on niin vaikeaa ja surullista. Iso halaus ja gros bisous siulle ja koko teijän perheelle!

"M'man" kirjoitti...

Voi, etta lemmikista luopuminen ja sen suuren paatoksen tekeminen on niin kamalaa.
Aatulle pieni ajatus sinne missa lepaakin. Lohdutus terkut taalta.

Maurelita kirjoitti...

Olen hirveän pahoillani, paljon lämpimiä ajatuksia.

Fifin maman kirjoitti...

Aan äippä ja isuli kiittävät teitä kaikkia kauniista lohdutuksista ja ajatuksista. Silloin, kun vaihtoehtoja ei ole, on onneksi mahdollisuus säästää eläin pahemmalta. Nyt itketään aikamme ja muistellaan iloista vekkulia kurkunpala tai tuoreluu suussa. Voi juku, kyllä tämä tästä...

Fifi kirjoitti...

Lämmin kiitos osanotosta teille kaikille. Raskasta on, mutta uskon, että jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Pahinta oli odottaa pyhien loppua, kun tiesi varmaksi, että tämä on pian edessä. Onneksi meillä on vielä Tärppä...! mutta kestää kauan, ennen kuin Aatun poissaoloon tottuu.

Annairina kirjoitti...

Itselläni kun ei ole koskaan ollut lemmikkiä, en osaa oikein kuvitellakaan, miltä tilanteesi mahtaa tuntua. Ihan kamalalta varmasti kuitenkin... Osanottoni. Kovasti paljon tsemppiä!! Elämä jatkuu, vaikkei nyt juuri ehkä siltä tunnukaan.

Susu, Tassu ja Karvinen kirjoitti...

Lämmin osaanottomme koko teidän perheelle. Varmasti vaikeaa tehdä päätös, joka on rakkaan parhaaksi. Ikävänne voi vain kuvitella. Kyynelsilmin täällä mukana surussanne...