sunnuntai 29. lokakuuta 2006

Syysloma


Blogi on ollut pelottavan hiljainen jo monta päivää... Koska gradu kerran eteni tahmeasti, päätin pitää syyslomaa ja olla yrittämättäkään väkisin kehittää jotain graduaktiviteettia. Kyllä työ taas alkaa uudelleen, kunhan ensin pääsen keskustelemaan professorin kanssa teoriasta. Graduopasta olen toki lueskellut, lukematta on enää pari viimeistä sivua. Toinen odottaa jo vuoroaan työpöydälläni.

Tänäänkään tuskin saan mitään aikaiseksi, sillä suunnittelimme mummon kanssa elokuviin menoa. Olen niin harvoin sunnuntaisin Turussa, että harvinainen tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi. Huomenna on jo uusi viikko, joten yritän tosissani ahkeroitua heti huomisesta alkaen. Teorian deadline kummittelee kalenterissa: toistaiseksi se on vielä turvallisen kaukana, mutta päivät ja viikot sen kun vilahtelevat ja pian huomaan, että marraskuun loppu onkin jo käsillä.

Isä palasi vaihteeksi Kiinasta ja lahjoitti minulle liikelahjaksi saamansa Mont Blanc -kynän. Tekisi melkein mieli alkaa kirjoittaa gradua käsin...!

0 kommenttia: