Blogi täynnä asiaa

Riitta Amsterdamista myönsi minulle hienon tunnustuksen, kiitos Riitta!

Tunnustuksen mukana seurasi kehoitus kertoa kahdeksan ennen mainitsematonta asiaa itsestään. Ennenmainitsemattomuutta en uskalla taata, koska tuntuu, että olen kertonut vastaavanlaisissa tehtävissä jo niin hurjasti kaikkea, ettei yksitoikkoisesta taviselämästäni enää irtoa mitään hulppeita skuuppeja. Seuraavassa siis kahdeksan täysin randomia ja (epä-)olennaista Fifi-anekdoottia, s'il vous plaît :

1. Olen pitänyt sylissäni viikon vanhaa porsasta Saksassa asuvien sukulaisteni sikatilalla.

2. Minulla on useita keittokirjoja sekä suomeksi että ranskaksi, mutta yleensä en tule juuri koskaan konsultoineeksi niitä, vaan laitan muutamaa helppoa lempiruokaani ja inspiraation/sopivien ainesten puuttuessa spagettia.

3. Kiinnitän yleensä paljon enemmän huomiota eläimiin kuin ihmisiin. Jos minulle näytetään valokuvaa, jossa on kissa ja lapsi, ihastelen vilpittömästi ja koko sydämestäni kissaa ja totean sitten, että oho, onhan tuossa näköjään lapsikin.

4. Kirjoitan välillä tietokoneen näppäimistöllä aivan miten sattuu. Tämän postauksen alussa esimerkiksi huomasin kirjoittaneeni vahingossa "munille" eikä "minulle", vaikka minulla ei todellakaan ole lukihäiriötä tai mitään vastaavaa. Se saattaa johtua siitä, etten hallitse kymmensormijärjestelmää vaan yritän näpytellä 2-3 sormella mahdollisimman nopeasti. 

5. Edelliseen viitaten, haluaisin kovasti oppia kymmensormijärjestelmän! Hyviä metodeja, anyone? E. kirjoittaa parhaimmillaan 40 sanaa minuutissa, mutta ei osaa opettaa minua, ei ainakaan skandinäppäimistöllä.

6. Minua riepoo päivä päivältä enemmän se, ettei minulla ole autoa, sillä se rajoittaa elämääni täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Olisin esim. halunnut osallistua uuden kuntokeskuksen vesipyöräilytunneille, mutta en voi, koska keskus sijaitsee muutaman kilometrin päässä Luynesin vankilan lähellä enkä todellakaan uskalla enkä halua lähteä sinne pimeinä syys- ja talvi-iltoina kahdella bussilla.

7. Inhoan sitä, että juomissa on seassa jotakin. En ikinä osta hedelmälihallista mehua ja siivilöin jopa sangrian siltä varalta, että hedelmistä olisi jäänyt sen joukkoon jonkinlaisia riekaleita. Orangina on ainoa poikkeus, ja siitäkin jätän yleensä tölkin tai pullon pohjatilkan juomatta, jotta mahdollisimman suuri osa hedelmälihasta jää sinne eikä eksy lasiini.

8. Minusta olisi joskus hauska heittää jossain tietyssä tilanteessa täysin pokkana jokin asiaan mitenkään liittymätön kommentti, kuten esim. todeta Stockmannin kosmetiikkaosaston myyjälle "minä en muuten ole koskaan ollut telttaretkellä" ja häipyä saman tien paikalta. Tuskin tulen koskaan toteuttamaan aikomustani, olenhan fiksu ja järkevä aikuinen sun muuta, mutta leikin silti silloin tällöin moisella ajatuksella. 

Lähetän haasteen tällä kertaa eteenpäin Susulle, Stazzylle, Ella Bellalle ja MaaMaalle.

Intiaanikesä

Totesimme tänään aamiaispöydässä, että kesälomalle lähdöstä on tänään kuukausi. Ei millään uskoisi, etenkin siksi, että kesä vain jatkuu ja jatkuu. Viikonloppuna on jo lokakuu, mutta lämpötila on lomalta paluumme jälkeen laskenut vain kerran alle +25 asteen eikä loppua toistaiseksi ole luvassa. Terminen shokki taitaa siis taas uhata, kun kahden ja puolen viikon kuluttua tulen Suomivisiitille. Siellä tuskin enää kuljetaan sandaaleissa ja kesämekoissa. Jos tämän olisi tiennyt, en olisi hätyyttänyt äitiä lähettämään minulle isoa laatikollista syysvaatteita, takkeja ja säänkestäviä kävelykenkiä. Nyt saan kuljettaa niistä suurimman osan matkalaukussa edestakaisin. 

(kuva)

Toisaalta kaipaan kirpeänviileitä syysaamuja, jolloin saa pukeutua pitkiin housuihin ja neuleeseen ja korvata hehkeät ja keveät kesämeikit syvemmillä, mattapintaisilla syysväreillä. Eipä silti, syysvaatteita näkyy Aixin katukuvassa jo nyt. Täällä monet tuntuvat pukeutuvan kalenterin eikä sään mukaan: olen jo nähnyt ensimmäiset karvareunushupulliset takit, kaulaliinat ja paksut sukkahousut, vaikka päivisin suomalainen helleraja ohitetaan leikiten. Viime viikon paras yhdistelmä oli parikymppisen tytön lyhyt ja ohut hellemekko yhdistettynä karvaisiin talvisaappaisiin. Ainakaan ei jalkoja palellut ilmastoidussa bussissa. 

Intiaanikesän virallinen tunnusbiisi on tietenkin Joe Dassinin iki-iki-iki-ihana L'été indien:

Tämän rinnalla suomalainen versio Kuusamo kuulostaa enemmän kuin laimealta, etenkin, kun alkuperäisessä kappaleessa on kyse vuosi, vuosisata, ikuisuus sitten kuolleesta rakkaudesta. Kuusamo tosin sai mainetta ja kunniaa eilen televisiossa: ranskalais-saksalaiselta Arte-kanavalta tuli suomalaisen Lauri Kettusen luontodokumentti Une année sous la lumière arctique, Vuosi arktisen taivaan alla, jossa kamera seurasi vuoden ajan eläimiä ja kasveja Kuusamon metsissä ja järvissä (linkki ei ehkä toimi ulkomailla, kokeilkaa ja kertokaa). Jopa E. innostui katsomaan, ihasteli maisemia ja etenkin eläimiä lapinpöllöstä karhuihin, luuli pihlajanmarjoja puolukoiksi ja oppi sanomaan kurki ja jyrsijä. Ruskaa ei sen sijaan ohjelmassa erityisemmin esitelty; toivottavasti sitä saa parin viikon päästä ihailla livenä Varsinais-Suomessakin. Täkäläiset helteessä kellastuneet plataanit kun eivät aivan vastaa käsitystäni syksyisestä lehtiloistosta.

 

Linnoja ja lampaita

Kesälomatauko on ohi ja blogi heräilee vähitellen pitkäksi venähtäneestä hiljaiselostaan. Vieläköhän täällä on jäljellä muutama kappale sitkeitä ja kärsivällisiä lukijoita? Blogia ei ole missään tapauksessa lopetettu, mutta bloggaajan äärimmäisen hiljainen ja yksitoikkoinen elämä vaikuttaa väistämättä postausten laatuun ja määrään. Joko on jutun juurta tai ei ole, ja loppukesästä sitä oli tavallistakin vähemmän. Piristystä ja vaihtelua yritetään saada aikaan, ja otan aina enemmän kuin mielelläni vastaan postausehdotuksia ja -toiveita.

Laskujemme mukaan lomailimme jo kymmenettä kertaa samassa pikkukylässä ja samassa hotellissa Alpeilla. Tällä kertaa loma sen sijaan alkoi totutusta poikkeavasti, sillä vietimme ensimmäisen lomayön komeassa linnassa Valensolessa, keskellä laventelipeltoja:

  

Punasisusteinen huoneemme oli nimetty Napoleon III:n puolison, keisarinna Eugénien mukaan:

Ennen kynttiläillallista istuskelimme linnan pihalla lämpimässä kesäillassa:

Vasta seuraavana päivänä suuntasimme varsinaiselle lomaseudullemme. Tällä kertaa saimme aikaiseksi käydä muutamassa sellaisessa paikassa, joihin emme aiempina vuosina olleet vielä tutustuneet. Yksi niistä on Gioberney aivan Valgaudemarin laakson toisessa päässä. Sinne päättyy laakson läpi kulkeva tie eikä eteenpäin ole pääsyä, ellei sitten omaa huomattavia vuorikiipeilytaitoja. Gioberneyssa on pieni hotelli, sieltä lähtee lukuisia patikkareittejä ja ennen kaikkea sieltä avautuu paljon vaikuttavampia vuoristomaisemia kuin 700 m alempana laaksossa sijaitsevalta hotelliltamme:

Gioberneyssä on myös komea vesiputous nimeltä Voile de la mariée eli "morsiushuntu". Olen vuosia halunnut saada siitä valokuvan, ja nyt kun viimein pääsimme paikalle, näky oli kaikkea muuta kuin mykistävän upea:

Normaalisti vesiputous kattaa koko kuvassa tummana näkyvän alueen ja on siis paljon leveämpi ja vuolaampi kuin nyt. Paikallisetkin valittivat, että putous on parhaillaan vain surkea liru ja kalpea varjo entisestään. Tulipa kuitenkin nähtyä edes tämä väsynyt loppukesän versio.

Lähdimme myös eväsretkelle pitkin laaksossa virtaavan Séveraisse-joen rantoja. 

Vajaan viiden kilometrin kävelyreitin varrelle osui ihanan paljon eläimiä: kanoja ja kukko, lehmiä, lampaita ja ennen kaikkea kissanpentu!

Ensimmäisen kerran ohi kulkiessamme kissanpentu kurkisteli meitä katolta. Takaisin palatessamme se oli kiivennyt alas ja tuli innokkaasti tekemään tuttavuutta mustan kaverinsa kanssa. 

Lampaita tapasimme myös tienposkessa matkalla Ancellen ja Saint-Léger-les-Mélèzesin laskettelukeskuksiin, jotka kesäsesonkina ovat pelkkiä uinuvia pikkukyliä:

 Ikivanha kylän yhteinen leivinuuni Ancellessa.

 Ihana karitsa! Tämän takia en kykene syömään lammasta...

Kuvia olisi vielä vaikka kuinka paljon, mutta tässä tiivistelmä kaksiviikkoisemme oleellisimmasta sisällöstä: maisemia, eläimiä, aurinkoa ja raitista vuoristoilmaa. Juuri niin mahtava, rauhallinen ja rentouttava kesäloma kuin toivoa saattaa.