Elonmerkki frankkien maalta

Täällä ollaan taas! Viimeinen Suomi-viikkoni oli niin kiireinen ja välillä henkisestikin uuvuttava, ettei blogille millään riittänyt ylimääräistä energiaa. Nyt olen kuitenkin jälleen kerran muuttanut takaisin etelään ja elämä alkaa taas vähitellen normalisoitua.

Nautin huolella viimeisistä päivistäni Suomessa: ennätin viettää vielä kaksi roséviinipitoista iltaa kollegoiden seurassa ja juhlistaa Mireillen 65-vuotispäivää Espoossa faniystäväni kanssa. Airellekin pistäytyi meillä mopseja katsomassa, ja eräänä iltana otin ja varasin hyvissä ajoin lentolippuni seuraavalle kotikäynnille; koska olin ajoissa liikkeellä, sain KLM:n lennot alimpaan mahdolliseen hintaan eli MRS-AMS-HEL ja sama toiseen suuntaan yhteensä 157 euroa! Tulen lokakuun puolivälissä kolmeksi viikoksi, ja silloin on luvassa paitsi lisää roséviiniä ja hauskanpitoa hyvässä seurassa, myös Mireillen konsertti Tallinnassa, minne olemme lähdössä ainakin kuuden ihmisen voimin. Melkein jo toivoisin, että olisi syksy! 

Viime viikolla sain kaiken hulinan keskellä myös erinomaisia uutisia yliopistolta: harjoitteluni raportteineen palkittiin arvosanalla 17/20 ja näin ollen minä umpihumanisti valmistuin sovelletun taloustieteen laitokselta kansainvälisen kaupan kandidaatiksi kokonaisarvosanalla 13,4/20 ja erikoismaininnalla "melko hyvä"! Ranskalaisiin tutkintoihin lisätään arvosanasta riippuen maininta, mention, asteikolla assez bien - bien - très bien eli melko hyvä, hyvä ja erittäin hyvä. Olen oikein tyytyväinen omaan "melkohyvyyteeni", sillä olen onneksi oppinut eroon turhasta perfektionismista enkä missään vaiheessa tietoisesti jahdannut parhaita arvosanoja. Ainoa tavoitteeni oli päästä kunnialla läpi, ja olin sangen iloisesti yllättynyt siitä, että sekä lopputyöni että harjoitteluni arvosanat olivat parhaiden joukossa.

Paluuni Ranskaan sujui huomattavasti helpommin kuin olin odottanut niin psykologisen puolen kuin konkreettisten matkatavaroidenkin suhteen. Jätin yksinkertaisesti kotiin kaiken sen, mikä ei mahtunut matkalaukkuuni: koska äiti tulee tänne ylihuomenna ja matkustaa paljon kevyemmin kuin minä, osa tavaroistani kulkee äidin mukana, ja loput tuon tarvittaessa lokakuussa. Olin kyllä vähällä joutua vaikeuksiin lähtöselvityksessä: laukkuni painoi 26 kg sallitun 23 kg:n sijasta, ja nuori virkailijatyttö pahoitteli, että ylimääräisistä kolmesta kilosta pitäisi kyllä maksaa noin sata euroa ylipainomaksua. Minä säälittävästi anelemaan, eikö hän mitenkään voisi tämän kerran tehdä poikkeusta, kun olin kuitenkin ollut Suomessa yli kolme kuukautta ja taatusti koneessa olisi myös matkustajia, joilla on pelkkiä käsimatkatavaroita eikä kolme kiloa nyt niin paljon ole... Sain lopulta laukkuni maksutta koneeseen ja vielä oranssin huomiotarran etikettiin, koska minulla oli alle kahden tunnin vaihtoaika Amsterdamissa ja tarralla merkityt laukut kuulemma käsitellään nopeammin, jotta ne varmasti ehtivät jatkolennolle! Tässäkin KLM palvelee huomattavasti Air Francea paremmin. 

Hartaasti odotettu jälleennäkeminen E:n kanssa oli totta kai ihana, mutta minä olin niin väsynyt, että jaksoin juuri ja juuri syödä perinteistä kotiintuloruokaani spagettia ja juoda vähän roséta ennen kuin oli pakko mennä nukkumaan. Matkalaukun purin vasta seuraavana aamuna ja sain siihen puuhaan kulumaan kaksi tuntia. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja siivosin samalla meikkiarkkuni. Sen uumenista löytyi mm. 36 huulipunaa:

Oikeasti niitä oli 37, sillä yksi oli vielä matkan jäljiltä käsilaukussani. Koska nämä kaikki eivät kerta kaikkiaan mahdu varastoihini, minun oli pakko suorittaa julmia valintoja ja viskellä osa roskiin. Tajusin muuten näitä katsellessani, että kyse on oikeastaan arvotavarasta, sillä kahden ylimmän rivin jokaisen punan kappalehinta on kolmenkympin paikkeilla...! Osaa olen käyttänyt vain muutaman kerran, mutta siitä huolimatta niistä oli kylmästi hankkiuduttava eroon. Heitin urheasti pois kaikki yli kolme vuotta vanhat, ilmaisnäytteet sekä päällekkäiset, hyvin paljon toisiaan muistuttavat sävyt sekä sellaiset, joiden laatuun en ole syystä tai toisesta ollut täysin tyytyväinen. Lopulta jäljelle jäi enää 23 huulipunaa. Niillä luulisi pärjäävän jonkin aikaa...

Aixissa ei ole juuri mikään muuttunut poissaoloni aikana. Flaneerasin kaupungilla fiilistelemässä koko tiistai-iltapäivän laventelinvärisessä kesämekossa (vähänkö harmittaa, että unohdin ottaa sen mukaan Suomeen!), istuin Cours Mirabeaulla lempikahvilani Bastide du Coursin terassilla plataanien varjossa, join erinomaista kesäjuomaa monacoa (hyvin vähän olutta ja paljon sitruunalimonadia ja grenadiinia), luin Tove Janssonin iki-ihanaa Kesäkirjaa englanniksi ja mietiskelin sen innoittamana, kuinka rikas olenkaan. Minulla on kaksi kotimaata, kolme kotikaupunkia, kaksi kotikieltä ja -kulttuuria. Saaristomeri ja Välimeri. Koivut ja plataanit. Korppoo ja Hautes-Alpes. Aurajoen ranta ja Cours Mirabeau. Kaikki yhtä rakkaita, kaikkialla yhtä hyvä olla.

Olen taas onnellinen.