Hyvät löydöt sallitaan

Enimmässä osassa Ranskaa alkoivat keskiviikkoaamuna alennusmyynnit. Moni liike houkutteli asiakkaita paikalle heti aamuvarhaisella luvaten ylimääräisiä aleprosentteja esim. klo 10 saakka. En ihmettelisi, vaikka strategia olisi tehonnut; sellaista talous- tai muuta kriisiä ei ole keksittykään, joka pitäisi aixilaisnaiset poissa kaupoilta alen ensi päivinä. (2009 tosin alet uhkasivat ensin mennä pyrstölleen, koska niiden alkupäivänä satoi kymmeniä senttejä lunta ja keskustaan olisi kannattanut mennä mieluiten hiihtämällä. Jotenkin paikalliset markkinat kuitenkin siitäkin selvisivät.) 

Alennusmyynnit ovat vähän kuin Hullut Päivät: sinne kuuluu mennä, vaikka ei mitään tarvitsisikaan, ja yleensä lopulta päätyy löytämään jotakin, jota ilman ei muka mitenkään voi elää. Vastaavasti joskus tulee hankittua jotakin "kun nyt halvalla saa", ja lopulta ostos osoittautuukin ylivoimaisen hyödylliseksi ja siitä on iloa vuosiksi eteenpäin.

Pahaksi onneksi meillä oli keskiviikkoaamuna kuivaakin kuivempi kansainvälisten valuuttamekanismien luento. Kutsumme opettajaa "satusedäksi" (Père Castor tunnetun lastenkirjasarjan mukaan), koska herran jutut kyllä käsittelevät taloutta, mutta harhautuvat useimmiten valitettavan kauas kurssin varsinaisesta aiheesta. Lisäksi kurssin piti alkaa kahdeksalta, mutta Père Castor ilmestyi vasta yhdeksältä sängystä pudonneen näköisenä – oli kuulemma ollut varma, että kurssimme oli vasta iltapäivällä! 

Välitunnilla luokkakaverini Lou houkutteli minua kanssaan kaupungille, taka-ajatuksena tietenkin alennusmyynnit. Miksi jäädä kuuntelemaan tylsää Père Castoria, kun meillä kerran on luentojen sisältö PowerPoint-esityksenä sähköpostilaatikossa eikä lopputunnilla taatusti tule esille mitään uutta ja mullistavaa? Kiusaus oli suuri ja olin jo melkein lähdössä mukaan, mutta sitten ikivanha ja tiukassa istuva kilttityttösyndrooma heräsi. Eihän luennolta saa lähteä kesken pois! Jos vaikka lopuksi jaetaan tärkeä moniste / annetaan kotitehtäviä / kerrotaan tärppejä tenttiin / muuta tärkeää? Ei, pakko jäädä, varmuuden vuoksi. Sitä paitsi Lou ja minä istumme eturivissä ja Père Castor olisi taatusti huomannut, jos me molemmat olisimme häipyneet. Niinpä Lou lähti shoppailemaan ja minä jäin kuuntelemaan, miten työllisyys ja kansainväliset investoinnit vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. 

Sen sijaan käytin jälkimmäisen puolikkaan kaksituntisesta lounastauosta nopeaan ja tehokkaaseen iskuun Carollille. Lempikauppoihini lukeutuvalla putiikilla on loistotapa järjestää alen aikaan kaikki vaatteet koon mukaan: tästä tähän asti kaikki on kokoa 38 ja tästä alkaa 40. Marssin suoraan oman kokoni kohdalle, sieppasin mukaani kaikki käyttötarkoituksen, värin ja materiaalin puolesta kiinnostavat objektit ja tein sovituskopissa nopeita ja selkeitä päätöksiä: tätä tarvitsen , tätä en, tämä käy sen ja sen alaosan kanssa, tämä ei minkään. Lopulliseksi saaliiksi jäi lähes kuvan kaltainen 3/4-hihainen teepaita: 

Sillä erotuksella, että omassa ostoksessani on beigen, harmaan ja tummansinisen sijasta hentoa vaaleanpunaista ja laventelia, Fazerin Ranskanpastillien sävyjä. Koko shoppausoperaatio oli ohi 20 minuutissa ja ennätin vielä mainiosti pankkiinkin ennen saksantunnin alkua.

Eilen meillä oli poikkeuksellisesti vapaa perjantai-iltapäivä ja minulla jälleen tunti aikaa ennen kosmetologilla käyntiä. Sain seurakseni Loun ja päätimme nopsaan kurkistaa Jacqueline Riun tarjontaa, ilman sen kummempia ostoaikomuksia. Heti oven vieressä minua kuitenkin odottivat...

 

 

 

saappaat! Tukevakorkoiset, kävelyyn tarkoitetut, mustaharmaat, neulevartiset saappaat, jollaisia olen turhaan etsinyt pitkin syksyä ja talvea kaupungin kenkäkaupoista. Ne näyttivät istuvan kärsivällisesti Jacqueline Riun hyllyllä odottamassa, että vedän ne jalkaani. Vielä kun toisen saappaan varsi oli koristettu sievällä -40% -lapulla, ei ostopäätös vaatinut tuntikausien harkintaa. Saappaat olivat minun 26,90 euron hinnalla. Todellisuudessa ne ovat vaaleamman harmaat ja vähemmän ruskehtavat kuin kuvassa ja täsmälleen saman väriset kuin useampi harmaa vaatteeni. Viidelläkympillä olen siis saanut tehtyä kaksi monikäyttöistä ja hyödyllistä hankintaa. 

 

Tiistaina lupauduin bretagnelaislähtöisen Loun oppaaksi Avignoniin. Siellä voin rauhassa keskittyä flaneeraamiseen, kahvitteluun ja valokuvaamiseen, kun loistavat löydöt on jo tehty.