Vuosi Provencessa

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun tulin tänne jäädäkseni. Itse asiassa en vielä silloin tiennyt, että oleskelustani tulisi lopulta pysyvä; olin vaihtanut maata ja kotia kuuden vuoden aikana niin monta kertaa, että kuvittelin edestakaisin reissaamisen olevan minulle pysyvä olotila. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin ollut Suomessa vähemmän kuin koskaan ennen, vain 44 päivää. 

Merkkipäivän kunniaksi aktivoiduin ja päätin, että on aika palata alkuperäiseen kotiini. Menin ja varasin lentomatkan armaaseen kotomaahamme elokuussa, jolloin vietän Suomessa täydet kaksi viikkoa. Pidempäänkin olisin toki viihtynyt, mutta E:llä ja minulla on suunnitelmia elokuun viimeiselle viikolle, ja mikäli minulle suodaan paikka koulunpenkillä, se tapahtuu syyskuun alussa. Ehdin joka tapauksessa tehdä ainakin seuraavaa:

- nukkua omassa vaaleanpunaisessa sängyssäni Mireille-julisteiden ympäröimänä;

- tulla herätetyksi mopsien taholta;

- lukea Helsingin Sanomien paperiversiota suolaisen aamiaisen ohessa;

- asioida tutuissa pankissa, lankapuodissa, S-marketissa, kahvilassa ja niin edelleen;

- käydä Stockmannilla, moikata ex-työkavereitani Akateemisessa ja hamstrata mukaani kilokaupalla suomenkielisiä pokkareita;

- katsoa suomalaista tv:tä kunnon isolta ruudulta eikä miniläppärin näytöltä (sikäli mikäli telkasta sattuu tulemaan jotain katsottavaa);

- syödä äidin terveellistä ja vihannespitoista ruokaa ynnä ruisleipää ja karjalanpiirakoita joka päivä;

- lounastaa Blankon terassilla tai muussa vapaavalintaisessa turkulaisessa ravintolassa;

- nähdä vihdoinkin livenä Myllysillattoman Turun keskustan ja opetella uuden ajoreitin;

- puhua suomea kaupungilla sekä

- helliä mopseja!!!

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, minua odottaa perillä lauma uusia pikkulyttykuonoja, mutta taikauskoisista syistä en uskalla hehkuttaa asialla ennen kuin kaikki on varmaa... Perheenlisäystä joka tapauksessa odotetaan!

Uutta on sekin, että lähden lentoon Nizzasta. Blue1 nimittäin lentää sieltä Helsinkiin paitsi Air Francea edullisemmin, myös ja ennen kaikkea suoraan! Suoraa lentoa en ole täältä käsin vielä ikinä päässyt kokemaan. Ei enää huolta ja murhetta siitä, saanko kapsäkkini kaksi vai kolme päivää myöhässä Pariisista kotiin, ei läkähdyttävää mopsiläähätysjuoksua terminaalista toiseen, ei olemattoman pieniä neste- ja voidepusseja esitettävänä turvatarkastuksessa. Nousen koneeseen, ja kun se laskeutuu, olen oikeasti perillä enkä vasta puolimatkassa. Parasta tietenkin olisi suora yhteys Marseillesta Turkuun, mutta faut pas rêver, kaikkea ei voi saada.

Toki jokaisessa kunnon matkassa on aina vähintään yksi mutka: Nizzan kentälle pääsee kyllä Aixista suoraan bussilla, mutta busseja kulkee vain 4-5 päivässä ja ensimmäinen niistä saapuu perille puoli tuntia ennen lentoni lähtöä eli liian myöhään. (Mitä kaipaan Suomesta, osa 12 568: kerran tunnissa kulkeva Turku-Salo-Helsinki -ExpressBus!) Onneksi Stazzy lupasi tarjota yösijan matkustavaiselle, jotta en joudu hotelliin. 

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole elokuu, ja ehdin tässä välissä paitsi liskoilla (lézarder eli paistatella päivää tekemättä mitään) Alpeilla, myös ajaa pari kierrosta sähköautolla. Juuri niin, arvatkaapa sainko minä muualta kesätöitä!?! En sentään ole enää työsuhteessa Diablineihin, vaan Manpower-vuokratyöfirman listoilla, jolloin teen töitä lähinnä silloin kun minulle sopii. Kieltäydyn esimerkiksi systemaattisesti lauantaityövuoroista ja Suomi-lomani hoitunee ilmoitusluontoisesti. Viisi kesää kokoaikaista Diabline-orjuutta riittivät minulle. Sen sijaan olisi ollut parempi olla juhlallisesti julistamatta, etten koskaan enää suostu sinne töihin; vannomatta paras, fontaine je ne boirai pas de ton eau...