Maailmanlopun tunnelmissa

Eilen ei ollut paras mahdollinen päivä oleskella Provencessa eikä varsinkaan Varin departementissa. Rankkasateet, ukkosmyrskyt, tulvivat joet ja mutavyöryt tappoivat ainakin 20 ihmistä ja toistaiseksi 12 on kateissa. Vuorokaudessa satoi saman verran kuin normaalisti useassa kuukaudessa, ja katastrofi oli valmis. Uutisissa näkyy jatkuvasti samoja kuvia: ruskeaa likaista vettä, kelluvia ja murskaantuneita autoja, tulvaveden pilaamia koteja, järkyttyneitä asukkaita. Eräs E:n tuttava on töissä pahiten kärsineessä Draguignanin kaupungissa, eikä häneen ole saatu yhteyttä eilen eikä tänään, koska sähkö- ja puhelinverkot ovat epäkunnossa. 

(kuva La Provencen artikkelista)   

Meillä Varin länsinaapurissa ei myöskään vältytty sateilta, mutta uhreja ei sentään tullut. Aixissa satoi koko päivän enimmäkseen maltillisesti, ja minä ennätin jo ajatella, ettei tässä mitään tämän kummempaa tule tapahtumaan; vasta kuuden aikaan illalla kotiin palatessamme taivas repesi kunnolla. Jo kotimatkalla moottoritiellä satoi niin, että näkyvyys oli melkein olematon (eipä sillä, että se olisi autoilijoita hidastanut), ja kun ehdimme kylään saakka, olo oli kuin katastrofielokuvassa. Vettä tuli todellakin samalla tavalla kuin elokuvien erikoistehostekohtauksissa: sade hakkasi auton kattoon niin, ettei kännykkään puhuessa toista osapuolta kunnolla kuullut, ja vesi aaltoili kadulla ja ylettyi melkein auton oven alareunaan saakka. Odotimme vartin verran autossa, mutta koska sade ei osoittanut laantumisen merkkejä, oli meidän lopulta pakko uskaltautua ulos. Olin onneksi ollut aamulla kaukaa viisas ja laittanut jalkaani muoviset Crocs-sandaalit: tavalliset ohutpohjaiset kaupunkikengät olisivat nyt mennyttä kalua. 

Vesi ei onneksi yltänyt aivan auton sisälle saakka, mutta kahlasin kyllä nilkkoja myöten ruskeassa sadevedessä ja tunsin olevani ylittämässä leveää puroa enkä kylän pääkatua. Bussikin ajoi juuri ja juuri kävelyvauhtia, vaikka yleensä kuskit painavat kylän läpi vähintään viittäkymppiä. Kotona tuli kiire lämpimään suihkuun, ja varmuuden vuoksi piti ottaa vielä aperitiivi tai kaksi sisäiseksi lämmikkeeksi. E. pelkäsi katon pettävän kuten 90-luvulla kävi (meillä on edelleen isoja ruskeita läikkiä sisäkatoissa vesivahinkojen jäljiltä) ja minä hermoilin tietokoneeni takia, jossa ei ollut virta päällä mutta sähköjohto seinässä. Onneksi selvisimme vahingoitta.