Luulisi, että työttömällä ihmisellä olisi yllin kyllin aikaa tehdä kaikenlaista hyödyllistä sekä, koska työ ei väsytä, energiaa vaikka muille jakaa. Tosiasiassa ainakin minä olen lähinnä laiskistunut sen jälkeen, kun viimeksi olin töissä. Keksin miljoona hyvää tekosyytä, miksi jotakin asiaa ei ole aivan pakko hoitaa/tehdä/toimittaa juuri nyt.
Eteisen pöydällä esimerkiksi lojuu eräs työvoimatoimiston anomus, joka pitäisi täyttää ja viedä paikan päällä sijaitsevaan postilaatikkoon. Olen saanut paperit täytetyksi niin hyvin, että enää pitäisi laskea työtodistuksista, kuinka monta kokonaista vuotta työssäolokuukauteni yhteensä muodostavat (eivät monta). Tätä en ole saanut vielä tehtyä, vaikka kuori on päivittäin nokkani alla. Viimeksi perustelin itselleni, etten voi viedä kuorta, koska bussi kulkee työkkärin kautta vain puolen tunnin välein ja joutuisin odottamaan bussia pysäkillä 25 minuuttia kuoren viemisen jälkeen (aivan kuin en voisi kävellä muutamaa sataa metriä toiselle pysäkille, jolle bussit pysähtyvät 15 min välein). Todellisuudessa uskon, että alitajuisesti koen paperien täyttämisen turhaksi, koska kyseinen avustus myönnetään vain viisi vuotta tai enemmän töissä olleille, enkä minä saa parhaalla tahdollanikaan "uraani" venytettyä viisivuotiseksi. Miksi vaivautua, kun tietää näkevänsä turhaan vaivaa? Optimisti sanoisi, että kannattaahan sitä yrittää joka tapauksessa, jos vaikka onnistaisi. Fifi taas leikkii Scarlett O'Haraa ja päättää täyttää paperit huomenna, viedä ne huomenna, ajatella asiaa huomenna.
Välillä sen sijaan ilahdun, kun aivan oikeasti saan jotain aikaiseksi. Viime perjantaina kiikutin Université Paul Cézanne Aix - Marseille III:n kansliaan paksun paperinivaskan, jonka kansilehti kertoo kaiken oleellisen:
Pyrin siis pitkähkön soutamisen ja huopaamisen jälkeen jatkamaan opintojani, tällä kertaa aivan uudella alalla. Mitään takeita valituksi tulemisesta minulla ei ole, etenkään, kun tulen aivan muulta kuin kaupalliselta alalta; valttini onkin lähinnä kielitaito, jota tietenkin vienti- ja tuontialalla tarvitaan. Hakemusta varten piti suorittaa englannin kielen TOEIC-testi (Test of English for International Communication), joka koostuu 200 monivalintakysymyksestä. Muodoltaan testi vastasi lähinnä ylioppilaskirjoitusten tehtäviä ja vaikeusasteeltaan... yläasteen 7. luokan koetta? Testi tuntui suoraan sanoen naurettavan helpolta. Kuullunymmärtämisosiossa esim. oli kuva bussia ajavasta miehestä, ja nauhalta kuultiin neljä väittämää tyyliin "mies pukeutuu", "mies ajaa ajoneuvoa", "mies keskustelee matkustajan kanssa" ja "mies kuuntelee radiota". Näistä piti sitten osata valita kuvaan parhaiten sopiva lause. Kaikki tehtävät olivat suunnilleen yhtä haastavia, joten minä sain kahden tunnin kokeen valmiiksi 45 minuutissa ja palasin muistoissani kymmenen vuotta taaksepäin yo-kirjoituksiin ja lukion jumppasaliin, jossa myös piti istua hiirenhiljaa ja ikävystyneenä tasan kello kahteentoista. TOEICin tulokset tulivat viikkoa myöhemmin postissa: täydet pisteet! Quelle surprise !
Hakemukseni tarkistanut yliopiston sihteeri kuulosti vaikuttuneelta tuloksestani: "Oh, te olette saanut TOEICista 990 pistettä! Oletteko kaksikielinen?" Ranskassa bilingue ei tarkoita samalla tavalla kaksikielistä kuin suomessa, ts. kahta äidinkieltä, vaan sujuvasti vierasta kieltä puhuva henkilö voi tituleerata itseään kaksikieliseksi. Kolmea kieltä osaava on trilingue, mutta sitten meneekin hankalaksi: neljä- tai viisikielistä merkitsevää sanaa ei ainakaan kukaan työnhakuekspertti ole osannut minulle kertoa. "Sellaista ihmistä ei Ranskassa olekaan", naurettiin työkkärissä. Vastasin siis sihteerille olevani polyglotte, monikielinen: trilingue ranska-englanti-saksa ja siihen vielä äidinkieleni + toinen kotimainen päälle. Josko näillä eväillä kauppatieteellisen tiedekunnan ovet aukeaisivat humanistille? Syytä olisi, sillä pelkän hakemuksen jättäminen on jo kustantanut minulle 200 euroa: 100 euroa virallisista todistuskäännöksistä, 94 euroa TOEIC-testiin, neljä passikuvaa ja neljä postimerkkiä (älkää kysykö, mihin tarkoitukseen). Onneksi sain kaikki tarvittavat valokopiot, kirjekuoret, niitit ja kansiot "valtion laskuun" E:n byroosta.
Heinäkuun puoleenväliin mennessä selviää, tuleeko minusta taas opiskelija. Opintojen lisäksi minulla on vireillä eräs toinenkin äärimmäisen mielenkiintoinen ja haastava projekti, josta en vielä toistaiseksi paljasta sen enempää. Pitkästä aikaa minulla on taas vakavasti otettavia tulevaisuudensuunnitelmia! Puhumattakaan kahden viikon kuluttua alkavasta kymmenen päivän kesälomasta: tasan kahden viikon päästä olen jo Alpeilla tutussa ja vakituisessa pikkukylässä, raikkaassa ilmassa, vuoriston ja eläinten ympäröimänä. Elämä hymyilee taas vaihteeksi.
8 kommenttia:
haa, meillä on niin samankaltaiset elämäntiet juuri nyt. minäkin saan tietää heinäkuun puolivälin tienoissa, otetaanko minut uuteen koulutukseen. ja sen lisäksi keittelen päässäni muitakin suunnitelmia.
mitä ennen otan muutaman päivän loman Pariisissa ja haistelen pääkaupungin ilma(nsaasteit)a tyttäreni kanssa.
minullakin on olo sekä optimistinen että uusia odotteleva ja samaa toivon sinulle, peukut pystyyn! uusia tuulia elämään!
Asioiden vetkuttelu kuulostaa kovin tutulta. Minullakin lojuu pöydällä muutamat lääkärikäyntikorvauspaperit (kun en ole saanut aikaiseksi kysellä Carte Vitalini perään).
Ja mitä väliä vetkuttelusta pienissä asioissa, kun olet saanut aikaiseksi isoja asioita.Suunnitelmasi kuulostaa hienolta!
Jee!
Mutta että NELJÄ passikuvaa?? Toi on jo paras tähänastisista. Pähkäiltiin taannoin yhden suomalaiskaverin kanssa, että kokoaakohan ne jotain salaista arkistoa epäilyttävistä nuorista jonnekin maanalaiseen luolaan kaikista niistä ylimääräisistä passikuvista.
Yksi opiskelijakorttiin, toinen dossierin kylkeen roikkumaan, mutta mihin ne kaksi muuta käytetään..??
Airelle,
Je croise les doigts pour toi ! Kivaa Pariisia, amusez-vous bien toutes les deux !
Krii,
Lohdullista kuulla, että joku muukin vetkuttelee! :) Välillä sitten iskee puhtikohtaus ja hoidan kerralla kuntoon kuukausia vaiheessa olleet asiat.
Stazzy,
Äläpä muuta viserrä. Kuvien lisäksi tarvittiin neljä kirjekuorta, joihin piti kirjoittaa valmiiksi osoitteeni ja liimata merkki, ja kuorien mitat määrättiin cm:n tarkkuudella (11 x 22). Mitähän ne meinaavat lähettää minulle? Ja jos en tule valituksi, merkit menevät hukkaan. C'est nul.
Kuulostaa tutulta vetkuttelu, kaiken työnhakutaistelun ja siinä koettujen epäonnistumisten jälkeen en enään jaksaisi hoitaa mitään pieniäkään käytännön asioita. Hohhoijaa tätä maata, kaikki on tehty niin monimutkaiseksi! No, tsemppiä ja voimia kaikesta huolimatta, hyvä että on suunnitelmia ja uusia kivoja juttuja tulossa! :)
Hieno juttu, että sulla on taas suunta eteenpäin! Pidetään peukkuja myös sille toiselle projektille, josta jännittyneenä odottelen lisätiedonmurusia:-)
Vetkuttelu on tuttuakin tutumpaa - mä olen sellainen "viime tingassa" -ihminen.
Ja elokuussa Suomeen?!? :-) :-)
Samanlaista on täälläkin mielessä, mietiskelen uuteen maisterikoulutukseen hakemista. Se alkaisi syksyllä. Tosin itse tekisin sitä vain osa-aikaisena. Katsotaan, minne itse kunkin tiet johtaa. ;-)
Eksyin lukemaan blogiasi facebookin Suomi/Ranska on ihan kiva maa-sivuston kautta ja olenkin kokenut sen oikein viihdyttäväksi. Alunperin kiinnostuin Aixista siksi, että olen itse tulossa sinne vaihto-oppilaaksi kevätlukukaudeksi 2011. Ja kuinka ollakaan, vanhempiin teksteihisi asti luettuani huomaan, että olet jatkamassa opintojasi juuri tuossa samaisessa koulussa ja vieläpä samassa tiedekunnassa kuin minä. Olipas hauska sattuma! :)
PS. Onnittelut kirjaprojektin varmistumisesta! Mikäli jatkat omaa kirjoitustyyliäsi, kirjastasi tulee varmasti loistoluettavaa. :)
Terveisin,
Maya
Lähetä kommentti