Kanssa- ja ilman-päiviä

Olen vähitellen omaksunut sanavarastooni E:n usein käyttämän ilmaisun "kanssa"- ja "ilman"-päivistä, des jours "avec" et des jours "sans" (surkea suomennos omaa tekoani). Kanssa-päivinä kaikki sujuu loistavasti, työ maittaa, bussi kulkee aikataulussa, aurinko ei porota liikaa ja elo on leppoisaa. Ilman-päivinä taas kaikki tökkii, mikään ei huvita, vastaan tulee vain vihaisia ja/tai tyhmiä ihmisiä ja hengittäminen on suunnilleen ainoa asia, mitä viitsii valittamatta tehdä. Usein aamun ensimmäinen asiakas ratkaisee, tuleeko päivästä hyvä vai huono: Jos heti aamusta saa kyytiin myrkkynaaman, joka joko ei puhu mitään tai sitten valittaa hitautta, tukkoista liikennettä tai auton olemattomia iskunvaimentimia, koko homma saa huonon alun ja jatkuu helposti samanlaisena iltaan asti; jos taas ensimmäinen asiakaskontakti on iloinen ja hymyilevä vakikyyditettävä, joka kyselee kuulumisia ja toivottaa jaksamista työhön, loppupäivän asenne on aivan erilainen. Toki viikonloppuinakin on huonoja ja parempia päiviä, mutta töissä sen huomaa erityisesti.

Lauantai oli ehdottomasti kanssa-päivä. Lähdimme myöhässä liikkeelle ja pääsimme perille Avignoniin vasta puoliltapäivin, mutta aikaa riitti silti vaikka mihin. Tein erinomaisia syysvaatelöytöjä paikallisista vakiokaupoistani Armand Thieryltä ja M&S:ltä, jälkimmäisestä mm. hankin paksun punaisen puuvillaneuleen 5 eurolla. Ajelimme kierroksen paikallisella sähköautolla Baladinella ja teimme paikallisbussiretken keskustan ulkopuolelle St Véranin hautausmaalle. Onnistuin tällä kertaa puolisalaa nappaamaan pari kuvaa Mathieun sukuhaudasta, valokuvaaminen kun on ranskalaisilla hautausmailla periaatteessa kielletty. Illalla risteilimme vielä kunnon turistien tavoin Rhônella katsomassa siltaa ja paavinpalatsia joelta käsin. Palasimme syömään Aixiin ja ehdimme kotiin vasta puolenyön maissa, mistä johtuen sunnuntai kuluikin nukkuessa – kymmenen tunnin yöunien päälle neljän tunnin päiväunet! Valitettavasti vain unta ei voi kerätä varastoon, ja tänä aamuna oli taas yhtä vaikeaa kuin aikaisemminkin herätä ennen kuutta. Onneksi kahden viikon päästä olemme jo Pupucella!

Huomisesta tulee epäilemättä myös kanssa-päivä, sillä Amélie Nothombin uusin romaani ilmestyy virallisesti 20. elokuuta. Olen urkkinut selville vasta kirjan nimen, Le Fait du prince, mutta en mitään sen sisällöstä. Odotan jokasyksyistä Nothombiani kuin HP-fanit uusinta Harry Potteria, tosin minä en leiriydy koko yöksi Librairie de Provencen oven eteen saadakseni ehdottomasti oman kappaleeni heti kaupan avautuessa... En yhtään tiedä, mitä lempibelgialaiseltani on tällä kertaa odotettavissa, mutta epäilen perinteistä romaania viimevuotisen omaelämäkerrallisen teoksen jälkeen. Ehkä tämänvuotinen produktio inspiroi lopulta väitöskirjan...?