Ammattiautoilijan arkea

Toka työviikko pyörähti käyntiin ja olen vielä toistaiseksi ihan täysissä ruumiin ja hengen voimissa, toivottavasti mainittu asiaintila kestää mahdollisimman pitkään. Kaikenlaista hauskaa ja/tai omituista ehti viime viikollakin tapahtua. Pidin kerran parin minuutin taukoa postin edessä, kun joku vanha mies tuli tiukkaamaan minulta, miksei postissa voi vaihtaa matkashekkejä. Selitin turhaan, etten ole postissa töissä; ukko kiukutteli aikansa ja häipyi sitten. Tänään joku turistinainen tuli kyselemään, missä päin sijaitsee Mirabeaun silta. Aixin pääkatu on kyllä nimeltään Cours Mirabeau, mutta Mirabeau-nimistä siltaa täällä ei ole, jollei lasketa ikivanhaa rauniota kaukana kaupungista Manosque-Sisteron -moottoritien varrella. Heti naisen poistuttua jostain ilmaantui heikkoa englantia puhuva japanilainen, joka pyysi minua soittamaan heidän ryhmänsä ranskaa osaavalle bussikuskille ja sopimaan, mistä ryhmä noudetaan. Bussikuski tiesi hädin tuskin, missä Cours Mirabeau sijaitsee, mutta en ehtinyt jäädä paikalle tarkkailemaan, löysikö hän perille. Tässä työssä saa tosiaan toimia paitsi joukkoliikennekuljettajana, myös turistioppaana ja historioitsijana.

Ulkomaisten bussien seassa ajellessa olen kiinnittänyt huomiota myös bussifirmojen nimiin. Saksalainen Fucker Reisen oli hauska näky, samoin matkanjärjestäjä Viol (ransk. raiskaus). Jostain sitä on huumoria revittävä, vaikka sitten kuinka huonoa...!

Wasa-näkkileivällä on parhaillaan menossa mainoskampanja, jossa ruotsalaista maaseutua ja saaristoa esittävien kuvien alla kysytään, kaipaako joku palasta Ruotsista. Eräs kuva näytti aivan meidän mökkimaisemaltamme, ja minulle tuli yhtäkkiä keskellä Aixia kunnon mökki- ja koti-ikävä. Äidiltä tuli pari päivää sitten postissa kirjoja ja pussillinen mopsinkarvaa, ja silittelin karvoja ja kaipasin kultalutu-Aatua. Olen tähän asti nähnyt täällä vain yhden mopsin, eikä se ollut läheskään yhtä komea kuin Aatu.