Alas byrokratia!

Kuulin juuri joutuneeni hankaluuksiin Ranskan postin kanssa. En toki ole lähettänyt postitse mitään vaarallista tai haitallista tavaraa, vaan olen tällä kertaa vastaanottavana osapuolena.

Aixin osoitteeseeni on tullut postin ilmoitus nimelläni saapuneesta lähetyksestä, jonka voin noutaa kylän postitoimistosta kahden viikon kuluessa. Valitettavasti en vielä kahden viikon kuluttua ole paikalla. Paketin voisi noutaa joku valtuuttamani henkilökin, mutta hän tarvitsee sitä varten minun allekirjoittamani lomakkeen ja virallisen henkilöllisyystodistukseni. En ole toistaiseksi keksinyt, miten saan henkilöllisyystodistuksen toimitettua Aixiin ilman, että itse menen sinne; en oikein viitsi lähettää henkilö- tai ajokorttia postissa Ranskaan ja takaisin, ja sitä paitsi tarvitsen niitä täällä. Näyttää siis pahasti siltä, että paketti lähtee aikanaan lunastamattomana takaisin. Oletan, että kyse on pankin bonuspisteohjelman palkintona tilaamastani Longchampin kukkarosta.

Voisin yrittää faxata Ranskaan kirjeen, jossa valtuutan valitsemani henkilön noutamaan lähetyksen, ja liittää mukaan kopion ajokortista. Jos se ei onnistu, meilaan pankin asiakaspalveluun ja pyydän heitä lähettämään paketin uudelleen joulukuun lopulla. Nähtäväksi jää, onnistuuko. Ranskan postivirkailijat tuntien rohkenen epäillä, ettei pakettia saa ulos noin vain. Heidän mahtinsa on nimittäin rajaton. Heillä on tunnetusti jopa valta päättää, mitkä maat kuuluvat EU:hun, ainakin jos jonkin muun maan kansalainen on lähettämässä kymmenen kilon painoista postipakettia kotiinsa.

Tätä uutista lukuun ottamatta päivä on ollut antoisa. Eilisestä graduangstista on jäljellä enää rippeet. Kirjallisen viestinnän tentti meni odotetusti hyvin, ostin ja paketoin suurimman osan joululahjoista, ja ennen kaikkea sain viimein luettua Culpeperin epäkohteliaisuusteoria-artikkelin. Viiden päivän pikkujoululomani tärkeimmät tavoitteet on siis saavutettu, hyvä minä! Huomenna on vielä edessä työni kommentointi seminaarissa, mutta en suhtaudu siihen mitenkään pelosta vavisten. Lähinnä minua kiinnostaa kuulla, mitä mieltä muut työstäni ovat ja millaisia ideoita ja parannusehdotuksia heillä todennäköisesti on. Usein käy niin, että työtä käsiteltäessä esille nousee vaikka minkälaisia ajatuksia, joita en itse olisi koskaan keksinyt.