lauantai 11. marraskuuta 2006

Urakan puolivälissä


Olen nyt saanut luettua ja tehtyä muistiinpanoja sen verran, että voisin ensi viikolla alkaa kirjoittaa ykkösteoriaosan loppua. Kaikki keräämäni tieto käsittelee kyllä teatteridialogia, mutta muokkaan sitä tarvittaessa, ja joka tapauksessa olen poiminut kirjoista vain ne asiat, jotka mielestäni soveltuvat sekä teatteri- että romaanidialogiin. Löysin äsken hyllystäni Aristoteleen Runousopin, ehkä siitäkin löytyisi jotain käyttökelpoista...? Kirja on painettu vuonna 1998, tulisikohan lähdeviitteeksi siis Aristoteles 1998? Täytyy miettiä asiaa...!

Sain kuulla perjantaina, että pääsen töihin Salon Suomalaiseen kirjakauppaan jouluun saakka. Olen todella iloinen, sillä työkokemusta ei ole koskaan liikaa ja palkkakin on enemmän kuin tervetullut. Toivottavasti vain työ ei hidasta tai muuten hankaloita gradun tekemistä! Olen ilmoittanut olevani käytettävissä päivisin muulloin paitsi tiistaisin seminaarin takia. Tarkemmat työajat selviävät maanantaina. Hiukan asia arveluttaa, mutta toisaalta melkein kaikki muutkin opiskelijat ovat töissä gradunteon ohella ja selviävät siitä ongelmitta, ja joka tapauksessa reilun kuukauden pärjää miten vain. Teen sitten tammikuussa entistä tiiviimmin töitä!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Myydäänkö siellä lentokonepetejä ja luita?