Ajoin eilen töiden jälkeen edestakaisin Turkuun pitämään ranskan yksityistuntia ja muistin vasta äsken, että unohdin lähtiessäni ottaa muistitikun työpöydältä mukaani. Kettu! Asia on sikäli merkityksellinen, että minun on tiistaina palautettava plan de recherche eli tutkimussuunnitelma enkä ole vielä todellakaan kirjoittanut sitä. En ole menossa Turkuun ennen maanantai-iltaa, joten plan täytyy kyhätä kokoon joko silloin tai tiistaiaamuna ennen klo 12. (Ja minä muka en koskaan jätä mitään viime hetkeen...!) Olisin voinut kirjoittaa sen sunnuntainakin, mutta tikun puuttuessa en saa siirrettyä juttua Turussa pöytäkoneelleni. No, sille ei nyt kerta kaikkiaan voi mitään, lahopää mikä lahopää. Hätätilassa voin toki turvautua vanhaan kunnoon diskettiin. Harmi vain somaa vaaleanpunaista muistitikkuani...!
Minulla oli tänään töissä askelmittari ja kuvittelin käveleväni päivässä tuhansia askelia, myymälämme kun ei ole aivan pienimmästä päästä. Petyin kuitenkin nähdessäni tulokset: vaivaiset 4000 askelta ja vajaat kolme kilometriä koko päivänä! Maanantaisin olisi välttämättä jaksettava mennä vesijumppaan, muuten kuntoiluharrastukseni uhkaavat täysin hyytyä tammikuuhun saakka.
Olen tähän asti taistellut menestyksekkäästi houkutusta vastaan: aivan kirjakaupan vieressä on Arnolds-kahvila, jossa myydään jos jonkinlaista amerikkalaistyyppistä munkkia ja muffinssia. Ne maistuvat varmasti juuri yhtä ällöttävän makeilta kuin miltä näyttävät, mutta siitä huolimatta tekisi mieli kokeilla. Ehkä joskus viimeisenä työpäivänä... tai sitten ostan äidille joululahjaksi laatikollisen donitseja. Joululahjoja en tosin ole vielä pahemmin ehtinyt enkä jaksanut ajatella. Jostain syystä epäilen, että tänä vuonna melkein kaikki saavat minulta kirjoja...
1 kommenttia:
En nyt halua masentaa.. kyllä ne donitsit samalta maistuvat miltä näyttävät, jos kerran amerikkalaisia ovat.. heh:) Mutta maista toki, poikkeuksiakin luulisi löytyvän. Nehän vain vahvistavat säännöt ;)
Lähetä kommentti