tiistai 21. marraskuuta 2006

Palautetta


Sain tänään ohjaajalta palautetta
teoriaosuudestani. Tosi-tv-luku on muuten hyvä, mutta sen yhteyttä tutkimusproblematiikkaan pitäisi vielä miettiä ja tuoda esiin. Tosi-tv Ranskassa -alaluku on sen sijaan jotenkin "ylimääräinen", sen funktio ei oikein selviä, ellen sitten liitä sitä jotenkin tutkimuskysymyksiini. Kieltämättä tekstiä uudelleen lukiessa se on melko irrallisen oloinen. Annan sen toistaiseksi roikkua mukana ja harkitsen sen kohtaloa sitten, kun olen päässyt pitemmälle teoriassa ja analyysissa.

Dialogiosuudesta ei ollut mitään huomauttamista, mikä oli iloinen asia. Ajattelin etukäteen, että se olisi liian lyhyt/yleinen/muuten huono, mutta olin näköjään liian kriittinen. Onneksi, sillä lähdekirjallisuuden löytäminen dialogista ei ollut aivan helppoa enkä olisi millään ehtinyt (enkä viitsinyt...) aloittaa koko hommaa alusta. Hienoa, että se kelpaa sellaisenaan.

Varmistin vielä, ettei toisista graduista inspiroituminen ole mitenkään sidoksissa plagiointiin. Ei ole, vaan se on täysin hyväksyttävää ja sallittua. Minähän sain taannoin eräästä englannin gradusta idean epäkohteliaisuusteorian mukaan ottamisesta kohteliaisuuden vastapainoksi. Kaikki on OK, kunhan kirjoitan tekstini itse enkä käännä sitä suoraan toisesta gradusta, mitä en tietenkään aikonutkaan tehdä. Kerroin aikoneeni tarkistaa, mitä Brownin ja Levinsonin kirjan kohtia englannin graduntekijä on käsitellyt välttyäkseni kenties lukemasta koko paksua teosta. Tähän professori naurahti viisaan opiskelijan toimivan juuri näin. :)

Sain tänään
hoidettua muitakin juoksevia asioita: palautin mm. myöhästyneen kirjan kirjastoon (myöhästymismaksu 90 c, ei paha) ja vein tiivistelmäni Fennicumiin opettajan lokeroon. Huomenaamulla aion kävellä töihin, toivottavasti ei sada! Illalla ajan edestakaisin Turkuun pitämään yksityistunnin, ja sitten taas seuraavana aamuna kirjakauppaan. Toistaiseksi siellä on ollut melko rauhallista, mutta kuulemma veronpalautusten maksupäivän jälkeen on odotettavissa jopa huomattavia ruuhkia. Onneksi joulukuussa kaupassa on omaishoitajien paketointipalvelu koko päivän: toistaiseksi he ovat olleet paikalla vain iltapäivisin, ja olen joutunut muutaman kerran tekemään asiakkaille joulupaketteja. Kirja nyt on helppo paketoida, mutta se narun laittaminen...! Äiti saisi pitää minulle viikonloppuna intensiivikurssin paketoinnissa...

0 kommenttia: