Mitään jännittävää ja/tai mielenkiintoista ei ole tapahtunut moneen päivään, joten kirjoittelen aikani kuluksi blogiin mitä mieleen juolahtaa. Oleskelen, kuljeskelen, luen ja käyn elokuvissa ja tunnen itseni saamattomaksi. On selvää, että olisin mieluummin töissä, mutta siitäkin puuhasta tuppaa uutuudenviehätys häviämään viikossa tai korkeintaan kahdessa.
Gradua en kykene tietokoneen puutteessa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Ostin lentokentältä Acide sulfuriquen pokkaripainoksen, jotta voin tarvittaessa tehdä siihen alleviivauksia tai merkintöjä: siinä graduantini täällä oleskelun ajalta. Toisaalta olen asennoitunut niin, että jatkan työtä vasta syksyllä, joten vältyn sentään (ainakin melkein) huonolta omaltatunnolta. Valkoinen paperi edessä ja kynä kädessä graduilu tuntuu mahdottomalta; minä tarvitsen oman työhuoneeni ja Wordin avoimen asiakirjan tietokoneeni näytöllä, muuten en kykene mihinkään. Olkoon, ehdin minä myöhemminkin kirjoittaa.
Kävin tänä iltapäivänä jälleen elokuvissa. Aixissa elokuvissa käyminen tuntuu jostain syystä paljon yksinkertaisemmalta kuin Turussa. Täällä voi vain astua hetken mielijohteesta elokuvateatteriin, kun taas Turussa leffaan pitää aina erikseen lähteä; siellä suunnittelen yleensä hyvissä ajoin meneväni elokuviin tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ja silti en joskus saa aikaiseksi lähteä. Täällä huvi on myös halvempaa, opiskelijakortilla 7-7,20 €. Tällä kertaa näin kunnon kesäfilmin nimeltä UV, täynnä aurinkoa, kaskaiden siritystä ja sinistä Välimerta. Rikas perhe viettää kesää suuressa huvilassa meren rannalla. Maisemat ovat kuin Rivieran matkailumainoksesta, mutta ihmisten suhteet poikkeavat odotetusta, lopulta jopa niin rajusti, että katsoja jää miettimään, miten tässä loppujen lopuksi kävi. Kuka oli kuka, ja mitä kukin lopulta halusi? Tapahtuiko kaikki sittenkään oikeasti?
Täällä en ole vielä kuullut kaskaita, lämpötila ei ole riittävän korkea. Eilen ukkosti, äsken elokuvateatterista ulos astuessani taivas oli pilvessä, enkä ihmettelisi, vaikka nettikahvilasta tullessani jo sataisi. Niin kuin sataakin: ohi kulkee ihmisiä sateenvarjojen alla. Valot välkkyvät uhkaavasti, toivottavasti ehdin tallettaa tämän blogitekstin ennen sähkökatkoa. Taidan varmuuden vuoksi lopettaa tähän ja jatkaa ehkä huomenna.
Gradua en kykene tietokoneen puutteessa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Ostin lentokentältä Acide sulfuriquen pokkaripainoksen, jotta voin tarvittaessa tehdä siihen alleviivauksia tai merkintöjä: siinä graduantini täällä oleskelun ajalta. Toisaalta olen asennoitunut niin, että jatkan työtä vasta syksyllä, joten vältyn sentään (ainakin melkein) huonolta omaltatunnolta. Valkoinen paperi edessä ja kynä kädessä graduilu tuntuu mahdottomalta; minä tarvitsen oman työhuoneeni ja Wordin avoimen asiakirjan tietokoneeni näytöllä, muuten en kykene mihinkään. Olkoon, ehdin minä myöhemminkin kirjoittaa.
Kävin tänä iltapäivänä jälleen elokuvissa. Aixissa elokuvissa käyminen tuntuu jostain syystä paljon yksinkertaisemmalta kuin Turussa. Täällä voi vain astua hetken mielijohteesta elokuvateatteriin, kun taas Turussa leffaan pitää aina erikseen lähteä; siellä suunnittelen yleensä hyvissä ajoin meneväni elokuviin tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ja silti en joskus saa aikaiseksi lähteä. Täällä huvi on myös halvempaa, opiskelijakortilla 7-7,20 €. Tällä kertaa näin kunnon kesäfilmin nimeltä UV, täynnä aurinkoa, kaskaiden siritystä ja sinistä Välimerta. Rikas perhe viettää kesää suuressa huvilassa meren rannalla. Maisemat ovat kuin Rivieran matkailumainoksesta, mutta ihmisten suhteet poikkeavat odotetusta, lopulta jopa niin rajusti, että katsoja jää miettimään, miten tässä loppujen lopuksi kävi. Kuka oli kuka, ja mitä kukin lopulta halusi? Tapahtuiko kaikki sittenkään oikeasti?
Täällä en ole vielä kuullut kaskaita, lämpötila ei ole riittävän korkea. Eilen ukkosti, äsken elokuvateatterista ulos astuessani taivas oli pilvessä, enkä ihmettelisi, vaikka nettikahvilasta tullessani jo sataisi. Niin kuin sataakin: ohi kulkee ihmisiä sateenvarjojen alla. Valot välkkyvät uhkaavasti, toivottavasti ehdin tallettaa tämän blogitekstin ennen sähkökatkoa. Taidan varmuuden vuoksi lopettaa tähän ja jatkaa ehkä huomenna.
1 kommenttia:
"Valkoinen paperi edessä ja kynä kädessä graduilu tuntuu mahdottomalta" ; sama pätee blogitukseen !
Vielä joku aika sitten rustailin juttuja paperille metrossa (seisaaltaan aamutungoksessa aika haastava harrastus), mutta en enää osaa sitä kun linkitykset ja wiki-kurkistelut jäävät myöhemmäksi, puuttuu olennainen osa.
Lähetä kommentti