Pieni Fifi

Huomenaamulla on ensimmäinen tenttini (saksalaisen opettajan englanniksi pitämä kurssi International trading, distribution & logistics) ja jotta pääsen hetkeksi täysin toisiin ajatuksiin, kävin nappaamassa Stazzylta ja Sannalta lapsuusaiheisen kyselyn:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mitä sinusta tulee isona?"

- Aivan pienenä kuvittelin vakaasti ryhtyväni prinsessaksi, balettitanssijaksi, laulajaksi tai vastaavaksi; pääasia, että tulevaan ammattiin kuuluivat olennaisena osana hienot vaatteet, ei siihen soveltuvuudella niin väliä ollut! Vähän myöhemmin tahdoin ehdottomasti ranskanopettajaksi, mieluiten entiselle yläasteelleni ja entisten opettajieni kollegaksi. Ranskanopettaja minusta sittemmin tulikin, ainakin paperilla.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

- Aikoinaan luin mummon säästämiä, isäni ja/tai enoni vanhoja 70-luvun Aku Ankkoja, mutta sen innokkaampi sarjakuvafani en ollut. Piirretyistä mieleeni ovat jääneet monet Pikku Kakkosen hahmot, kuten Nalle Luppakorva, Kössi Kenguru sekä animaatio, jossa Pikku Kakkosen tunnusnalle putoaa avantoon. Muitakin piirrettyjä tykkäsin katsoa, erityisesti  videokaseteilta jotain japanilaissarjaa, jossa oli kaksi orpoa pikkutyttöä ja toisella heistä muistaakseni punavalkoinen mekko... Äiti kenties muistaa tarkemmin?

3. Lempileikkejäsi?

- Pari-kolmevuotiaana leikin mummon kanssa kemikaliota: minulla oli jalassa mummon korkokengät ja sängyn päälle levitettynä kaikenlaisia tyhjiä kosmetiikkapakkauksia, joita sitten esittelin ja myin mummolle. Koulun leikkiminen oli parasta, ja siinä samassa opin puolivahingossa lukemaankin kauan ennen kouluikää. Isompana leikin mieluiten Barbieilla. Varsinaisia vauvanukke- ja kotileikkejä en muista suosineeni: nukkeni lähtivät mieluummin hienosti pukeutuneina tanssiaisiin kuin hoitivat lapsia ja kotia...

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

- Eivätkö lapsena melkein kaikki synttärit ole parhaita? Parhaus lienee melko suoraan verrattavissa lahjojen määrään... Minulla on tainnut olla säännöllisesti erinomaisen mukavia syntymäpäiviä, koska yksikään ei ole jäänyt mieleen aivan ehdottoman parhaana. 18-vuotispäivä toi tietenkin mukanaan kaikenlaista muuta hauskaa, kuten ajokortin ja Alkossa asioinnin. Ainoa tällä hetkellä mieleen nouseva synttärimuisto on vuodelta 1995, kun olin 14-vuotispäiväni iltana kansalaisopistossa ranskantunnilla ja kurssilaiset onnittelivat minua ranskaksi. Yksi heistä huokaisi nostalgisesti "Voi kun vielä joskus saisi olla 14-vuotias" ja minä tokaisin, että olisin jo mielelläni vähän vanhempikin! No, enää en oikein välittäisi olla paljoakaan nykyistä vanhempi...

 (kuva täältä)

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

- En todellakaan mistään! Uimisesta olen aina pitänyt, mutta pelkästään pulikointitasolla. En ole koskaan varsinaisesti harrastanut liikuntaa viime vuosien vesijumppainnostusta lukuun ottamatta, ja kouluaikoina liikunta oli ehdoton inhokkini kaikista aineista. Numeroni olikin aina 6.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

- Barbra Streisand. Parivuotiaana kuuntelin jatkuvasti mummon kanssa autossa äidin äänittämää kasettia, jolla oli mm. Mozartin 40. sinfonia, Carmenin alkusoitto ja Habanera, Plastic Bertrandin Ça plane pour moi (joka minulla on nykyisin iPodilla...) sekä How much I love you -niminen pitkän pitkä biisi, jonka esittäjästä minulla ei ole harmainta aavistusta. Kasetti on vieläkin jossain tallella, vaikka se taitaakin olla puhki kuunneltu. Barbra oli kuitenkin ehdoton ykkössuosikkini koko lapsuuteni ajan, yli 10 vuotta, ennen kuin Mireille tuli ja vei rakkaimman idolin paikan.

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?

- Lapsena erilaiset Barbie-tavarat taisivat olla parhaita joulu- ja synttärilahjoja. Yksi parhaista saamistani lahjoista oli ensimmäinen kännykkäni, hervoton halkomalli, jouluna 1997. 

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

- Käydä töissä ja saada palkkaa! Matkustaa Roomaan ja Lontooseen. Omistaa oman auton. Kirjoittaa kirjan (yritystä on parhaillaan kovasti, mutta lopputulos häämöttää vielä kovin kaukana!). Pukeutua täydelliseen Marie Antoinette- tai Madame de Pompadour -asuun korsetteineen, röyhelöineen ja metrien levyisine hameineen.

       

Smart Communication

Vaikka olen kohtuullisen kiinnostunut uusimmista teknologisista vimpaimista, vastustin pitkään nykyistä älypuhelin-iPhone-hypetystä. En oikein ymmärtänyt, miksi puhelimesta pitäisi voida katsoa televisiota, käyttää pikaviestipalveluita, vastata sähköposteihin tai lukea sanomalehteä. Sitä vartenhan jokaisella on tietokone kotona ja/tai työpaikalla! Kännykällä on tarkoitus soittaa ja vastaanottaa puheluita ja tekstiviestejä ja se voi satunnaisesti toimia herätyskellona.

Vannomatta paras. 

Torstaina poikkesin France Télécomin / Orangen liikkeeseen kyselemään tietoja liittymätarjonnasta. Tähän asti olen käyttänyt Ranskassa Mobicartea eli prepaid-liittymää, johon on pitänyt ostaa latauslippu tupakkakaupasta tai supermarketin kassalta. Ainainen lataaminen ja kassalla jonottaminen ovat kyllästyttäneet minua jo jonkin aikaa, ja nyt käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin tutkimaan mahdollisuutta vaihtaa tavalliseen liittymään. 

Myyjä suositteli minulle ensin superliittymää, johon kuuluvat rajoittamattomat puhelut Ranskaan ja Eurooppaan, rajoittamaton määrä teksti- ja multimediaviestejä, rajoittamaton netinkäyttö... vaivaiseen 129 € / kk hintaan. Nopean laskutoimituksen jälkeen hylkäsin tarjouksen (en sentään ole valmis investoimaan melkein puolta opintotuestani puhelinlaskuun!) ja valitsin lopulta liittymän, joka sisältää 2h / kk puheaikaa, rajoittamattomat sms:t ja käytännössä rajoittamattoman netin. Lisäherkkuna sain valita kolme ranskalaista kännykkänumeroa, joihin soittaminen ja tekstaaminen on ilmaista ja rajoittamatonta. 

Kun liittymätyypistä oli päästy sopimukseen, myyjä alkoi esitellä minulle kännykkämalleja. En välttämättä ollut aikeissa hankkia uutta puhelinta, mutta liittymäni nettiominaisuus alkoi kuulostaa yhä houkuttelevammalta, etenkin kun "luokallani" lähes jokaisella on iPhone, BlackBerry tai vastaava älypuhelin. Mainittuja merkkejä minullekin suositeltiin, mutta merkki- ja maauskollisena kysyin heti, eikö Nokialta löytyisi vastaavaa mallia. Löytyihän sellainen:

 (kuvat Nokian viralliselta tuotesivulta)

N97 mini: kosketusnäyttö, näytön alle piilotettu täysi näppäimistö (azerty tietysti, koska Ranskassa ollaan), suora linkki sähköpostiin, Facebookiin ja valituille nettisivuille... yhdellä eurolla! Ilman liittymää vehje olisi maksanut lähes 500 euroa. Toki sitouduin kahdeksi vuodeksi Orangen asiakkaaksi, mutta tunnustan joka tapauksessa oranssia väriä jo vuodesta 2003, joten oli vain luonnollista pysyä saman operaattorin huomassa. 

Toistaiseksi vietän hellää kuherruskuukautta uuden seuralaiseni kanssa. Netissä törmäsin useaankin negatiiviseen mielipiteeseen puhelimesta ja jopa videoon, jossa Nokiaa syytetään valheellisesta mainonnasta, mutta toistaiseksi en ole huomannut pienintäkään harmistuksen aihetta. Ainoa haittapuoli on, että jouduin vaihtamaan numeroani; olen ilmoittanut uudesta numerostani jo melko monelle, mutta jos joku minut tunteva ja tätä lukeva ei ole vielä numeroa saanut, sitä voi tiedustella sähköpostitse tai entisestä numerosta, joka on voimassa vielä jonkin aikaa.  

Kaaoksen partaalla?

Ranskalla ei parhaillaan mene hyvin. Eläkeuudistusta vastustetaan ankarasti ja lakkoja ja mielenosoituksia on harva se päivä. Tavallisen ihmisen arkeen vaikuttanee tällä hetkellä eniten – rautatieyhtiö SNCF:n jatkuvan lakon lisäksi – polttoainepula: maan 12 öljynjalostamoa ovat kaikki lakossa ja 39 % koko Ranskan huoltoasemista on täysin vailla polttoainetta. Aixin 18 asemasta kuusi on kokonaan tyhjiä bensiinin hintoja vertailevan Zagaz-sivuston mukaan. Meitä lähimmät öljynjalostamot Fos ja Lavéra ovat olleet lakossa jo syyskuun lopusta alkaen, ja Marseillen edustalla odottelee nyt jo 73 öljyalusta satamaan pääsyä. 

 (kuva Frédéric Speich, La Provence; "Potkut 55-vuotiaana ja eläke 67-vuotiaana, mitä teen siinä välissä?")

Viime viikonloppuna Pariisin lentoa odotellessani seurasin iTélé-uutiskanavaa, jonka mukaan maan suurimmilla lentokentillä Orlyssa ja Roissy-CDG:ssa riittäisi lentokoneiden polttoainetta enää muutamaksi päiväksi. Ilmeisesti polttoainetta on sen jälkeen saatu väkisin haalituksi jostain, koska lentoliikenne ei ole toistaiseksi pysähtynyt. Torstaina tosin lakkoilevat öljynjalostamoiden, petrokemian teollisuuden, rautateiden ja Air Francen työntekijät sulkivat Marseille-Provencen kentälle johtavan tien muutamaksi tunniksi, mutta avasivat sen myöhemmin kiltisti ja pahemmin kiukuttelematta. Mahtoi ketuttaa niitä matkustajia, jotka jättivät autonsa pikatien varteen kilometrien päähän lentokentästä ja raahasivat jalkaisin matkalaukkujaan päästäkseen lennolleen. Onneksi minä ehdin hyvissä ajoin takaisin Pariisista.

 (kuva Frédéric Speich, La Provence)

Viimeksi sekavaa tilannetta ovat hyödyntäneet lukiolaiset, jotka ovat osoittaneet sankoin joukoin mieltään eri puolilla maata. Tuskin olen ainoa, joka ihmettelee, kokevatko 15-vuotiaat todellakin eläkereformin itselleen tärkeäksi vai onko se pikemminkin hyvä tekosyy olla poissa tunneilta, mellakoida, heitellä poliiseja kivillä ja kananmunilla ja tuikata roska-astioita tuleen? Toki osa nuorista on varmasti vakavissaan ja oikealla asialla, mutta olen varma, että kovin moni on liikkeellä "melutaan ja päästään sanomalehteen" -asenteella, kuten muutama La Provencen kuluneina päivinä haastattelema koululainen on sanonut. Monena aamuna liikenne on katkaistu Aixin keskustaa kiertävältä kehäbulevardilta, koska sen varrella sijaitsevan ison koulun oppilaat ovat rakentaneet barrikadeja roskasäiliöistä. Välillä tekisi mieli sanoa, että menkää nyt lapsukaiset kiltisti takaisin kouluun, eihän eläke koske teitä kuin aikaisintaan 45 vuoden päästä...

 (kuva Nicolas Vallauri, La Provence)

Muuten Aixissa eivät pahemmin lakkojen vaikutukset tunnu. Paikallisliikenne toimii normaalisti – onneksi, sillä ilman busseja olisin visusti motissa kymmenen kilometrin päässä kylässämme –, mielenosoitukset keskittyvät lähinnä Marseilleen ja bensaakin riittää auttavasti useimmilla asemilla. Viime viikolla lukiolaiset ja opiskelijat järjestivät keskustassa rauhallisen mielenosoituskulkueen, mutta siitä ei ollut juuri kenellekään haittaa enkä olisi edes tiennyt asiasta, ellen olisi lukenut siitä lehdestä. Kannattaa asua pienessä ja porvarillisessa kaupungissa, täällä saa olla enimmäkseen rauhassa, vaikka muualla vallitsisi millainen myllerrys tahansa. Toivottavasti tilanne ei enää tästä hurjasti huonone, sillä kukaan tuskin kaipaa toukokuun 1968 kaltaista kaaosta ja yleislakkoa, etenkin kun kaikki tietävät varsin hyvin, ettei hallitus anna tuumaakaan periksi.   

    

Satavuotias

Isoisoäitini täytti eilen sata vuotta. Vaikka se ei nykyään varsinaisesti olekaan harvinaista, on sata vuotta silti käsittämättömän korkea ikä. Sen tajuaa, kun ajattelee, mitä kaikkea Suomessa ja maailmassa on tapahtunut vuosien 1910 ja 2010 välillä: 

Titanicin uppoaminen. Suomen itsenäistyminen ja kansalaissota. Kaksi maailmansotaa, Saksojen jako ja uudelleenyhdistyminen. EU, euro ja Schengen. WTC-iskut. Kuu- ja avaruuslennot. Hevoskärryistä sähköautoihin, veivattavista puhelimista ja keskusneideistä kännyköihin ja älypuhelimiin, gramofonista iPodiin. Internet.   


Vain muutamia mainitakseni. Ja kaikki tämä yhden ihmisen elinaikana. Nykyisin ihmiset elävät huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin, mutta se ei välttämättä ole vain positiivinen asia. Kun on riittävän vanha, jää lopulta yksin eikä enää ymmärrä muuttunutta maailmaa ympärillään. Tästä kertoo koskettavasti quebeciläinen laulaja Lynda Lemay kappaleessaan La centenaire, Satavuotias, jonka suomennoksen liitän videon alle. Teksti kannattaa lukea, vaikka laulua ei kuuntelisikaan.

SATAVUOTIAS

Olen kuluttanut tätä samaa ruumista jo sata pitkää talvea

Täytin eilen sata vuotta

Mitä ihmettä kuolema oikein tekee?

Pääni on vielä selkeä

Se on täynnä muistoja ihmisistä, joiden näin ensin syntyvän ja sitten kuolevan

Olen pukeutunut niin monta kertaa surupukuihin, että mieleni on musta

Valmistaudun jo ja valitsen arkkuni

Mutta lääkäri toistelee käynti toisensa jälkeen

Että olen täysin terve, ja vielä onnittelee minua

Olen nähnyt ensimmäisen sodan, ensimmäisen puhelimen

Nyt olen satavuotias

Mutta mitä hyötyä siitä minulle on?

Isot lentokoneet jyrisevät, taivaalla näkyy juova

On kuin ikuisuus olisi viivannut nimeni yli listaltaan

Olen kuluttanut tätä samaa ruumista jo sata pitkää talvea

Täytin eilen sata vuotta

Mitä ihmettä kuolema oikein tekee?

Mitä sellaista en vielä ole saanut valmiiksi

Mikä minun pitäisi saattaa päätökseen?

Menettää viimeinen ystäväni, haudata lapsenlapseni?

Täytin eilen sata vuotta

Paikkani ei enää ole täällä

Se olisi nyt hautuumaalla, paratiisissa

Mikäli ansaitsin helvetin, olen saanut ansioni mukaan

Sillä olen satavuotias ja yhä elossa

Synnyin kynttilänvalossa

Nuoruudessani lämmitettiin hiilellä

Totta kai muistan myös ensimmäiset neonvalomainokset

Olen elänyt suuren talouskriisin, olin juuri täyttämässä 30

Muistan kirkot ajalta, jolloin niissä oli vielä ihmisiä

Muistan hevoset ja pyykkilaudat ja niin puhtaan joen, että siinä saattoi uida

Muistan auringon ennen kuin siitä tuli vaarallinen

Kuinka vanha minun siis täytyykään olla

Luoja, tule hakemaan minua!

Täytin eilen sata vuotta

Ei se rukoilemisen puutteestakaan johdu

Näyttäisi kovasti siltä, että Jumala on unohtanut minut

Luonani käy kodinhoitajia, aina uusia kasvoja

Ohimeneviä ystäviä, jotka palkataan viikoksi kerrallaan

He puhuvat kieltä, jota en voi koskaan ymmärtää

Minua harmittaa olla viisi kertaa heidän ikäisensä

Ja tuhat kertaa heitä väsyneempi, istuen liikkumatta ikkunani ääressä

Heidän surffatessaan kaikessa rauhassa netissä

Totta kai odotan kuolemaa

En silti ole sairaalloinen

Kannan vain sataa vuotta mukanani ja olen yhä teräväpäinen

Minulla ei ole enää mitään tehtävää

Menneisyyteni on ylitsevuotavainen ja tulevaisuuteni tyhjä

Televisiossa näytetään taivaalle nousevia raketteja

Kuka selittäisi, mikä minua pidättelee maan päällä?

Olen toista koulukuntaa, kuulun historiaan

Olen elänyt hullut vuoteni ja loiston hetkeni

Minulla oli hyvä aviomies ja neljä kaunista lasta

Mutta kaikki ovat jo lähteneet nukkumaan taivaaseen

Vain minä valvon, edelleen elossa

Olen nukahtamaisillani

Mitä kuolema oikein tekee?

Bloggaajattaret Pariisissa

Olen taas takaisin täällä "alhaalla" auringonpaisteessa viileän & harmaan mutta huippuhauskan viikonlopun jälkeen, monta uutta tuttavuutta, kokemusta ja kävelykilometriä rikkaampana. Pariisin blogimiittimme oli menestys ja seuraavaa tapaamista on jo kaavailtu... Tampereelle!

Kannattanee aloittaa raportointi alusta. Pääsin lopulta ilmaan vain 45 min myöhässä ja perille Orlyyn lähes aikataulussa, joten etukäteishuoli oli onneksi turha. Sen sijaan aikaa kului niin paljon siirtymiseen Air Francen bussilla Riemukaaren taakse ja sieltä metrolla kaupungin läpi itälaidalle hotelliin ja taas takaisin, että yhytin muun seurueen vasta vähän ennen neljää. Siinä vaiheessa meitä oli koossa kymmenkunta, mutta illan mittaan joukko hupeni vähitellen viiteen. 

Aluksi vaeltelimme ostoskaduilla ostamatta kuitenkaan mitään, kunnes jano ja kostea kylmyys ajoivat meidät hakemaan sisäistä lämmikettä kahvilasta:

 Susu ja Stazzy

MaaMaa ja Maurelita

Drinkkien jälkeen kuljimme hiljalleen kohti Pont des Arts -siltaa, jolta avautui sekä perinteisiä pariisilaismaisemia...

(Kuvan mustatorninen rakennus on pahamaineinen Conciergerie, joka toimi Marie-Antoinetten ja tuhansien muiden vallankumouksen uhrien viimeisenä vankilana ennen mestauslavalle nousua.)

... että omaperäisempää ihmeteltävää:

Sillan verkkokaide oli täpötäynnä erilaisia lukkoja, joihin oli kirjoitettu / kaiverrettu nimiä ja päivämääriä. Ideana on, että rakastavaiset kiinnittävät lukon verkkoon ja heittävät sitten avaimet Seineen, jolloin lukkoa ei voi enää koskaan avata ja rakkaus siis säilyy ikuisesti. Ehdin juuri harmitella, ettei minulla ollut mukanani E:tä eikä lukkoa, kun Stazzy huomasi, että joku oli jo laittanut lukon puolestamme:

Tällainenkin lukko sillasta löytyi, onkohan minulla salainen pariisilaisihailija?

Vähän myöhemmin kävelimme jo vuosia sitten suljetun tavaratalo Samaritainen ohi.

Kävin siellä ensimmäisen ja ainoan kerran ollessani ensimmäistä kertaa Pariisissa 1996. Ihmettelimme, miksi loistavalla paikalla sijaitseva iso kiinteistö on yhä edelleen tyhjillään; vähän kuin Helsingin Stockmann seisoisi vuosikaudet autiona.

Hotellilla suoritetun nopean vaatteidenvaihto- ja virkistäytymisoperaation jälkeen siirryimme ensin aperitiiveille kulman taakse suomalaisravintola Mille Lacsiin ennen illallista toisessa suomalaisravintolassa Estelle's Caféssa. 

Estellella oli herkkuja tarjolla monta sorttia:

Minun valintani oli nopeasti tehty: karjalanpiirakoita ja lihapullia!

  Kävin niin innolla piirakoiden kimppuun, että melkein unohdin ottaa kuvan... 

 Kerrankin minulla oli onni myötä, sillä keittiössä oli erehdyksessä (!) laitettu ylimääräinen karjalanpiirakka myös pääruoka-annokseeni! <3

Jälkiruoaksi olisi ollut mm. salmiakkiviinajäätelöä, mutta epäsalmiakkifanina otin mieluummin porkkanakakkua, joka tosin muistutti enemmän maustekakkua. Herkullista joka tapauksessa.

Ravintolasta jatkoimme vielä kahteen baariin, kunnes vireystilamme laski nollan alapuolelle ja oli aika siirtyä lyhyille yöunille hotelliin. 

Sunnuntaiaamuna yhteisen aamiaisen nautittuamme hajauduimme kukin tahollemme, sillä viiden ihmisen porukalla on logistisesti melko hankalaa liikkua varsinkin, kun yksi haluaa nähdä ja tehdä yhtä ja toinen toista. Minä yritin ensin päästä yllä mainittuun Conciergeriehin, mutta se oli tietysti poikkeuksellisesti kiinni nimenomaan tässä kuussa, joten pistäydyin pikaisesti ostamaan E:lle tuliaiset matkamuistokojusta Notre Damen kyljestä ja hurautin sitten metrolla Madeleine-kirkolle, joka on yksi Pariisin must-kohteistani. Tälläkin kertaa päädyin siis kiertelemään vakiokortteliini Madeleinen ja Opéra Garnier'n tienoille. Olisin mielelläni lähtenyt muuallekin, mutta en uskaltanut siirtyä liian kauas hotellista, jotta varmasti ehdin hakea kassini sieltä hyvissä ajoin ennen lentokentälle lähtöä. Lopulta menin Grévin-vahamuseoon, jonka tunnen melkein läpikotaisin mutta joka on aina yhtä kiinnostava. Tällä kertaa visiitti kannatti taloudellisestikin, sillä kahden päivän turistimetrolipulla sai 30%:n alennuksen pääsymaksusta. 

 Grévinin komea sisäänkäynti; bongaa tuttu bloggaaja!

Extravagantti lempikirjailijani Amélie Nothomb.

Etenkin Grévinin Ranskan historiaa kuvaileva osasto on kiehtova. Siinä, missä muut kuvauttivat kilpaa itseään Elviksen, Michael Jacksonin ja jalkapalloilijoiden kanssa, minä ihastelin ja kauhistelin Henri IV:n murhaa ja Aurinkokuninkaan kälyä Henriettea.

   Yksinkertaistettu vahaversio Delacroix'n maalauksesta La Liberté guidant le peuple. Oikealla Victor Hugo kirjoittaa Kurjia. 

Marie-Antoinetten "oikeuden"käynti.

 

 Ludvig XIV hoveineen, oikealla Aurinkokuninkaan ensimmäinen virallinen rakastajatar Louise de La Vallière.

Ludvig XIV:n äiti Anna Itävaltalainen muskettisotureineen.

Napoléonin sukulaisnaisia, jostain syystä Joséphine ja Marie-Louise puuttuivat joukosta.

Madame de Pompadour, taustalla Mozart lapsena.

 

Aivan pelkkään historiaan en toki keskittynyt:

 

Grévin-kierroksen jälkeen minulla oli vielä juuri ja juuri aikaa pistäytyä Saint-Philippe-du-Roulen kirkossa, jossa Mireillekin silloin tällöin käy. Olin kirkon edessä vartin ennen sen aukeamista, joten menin odotellessani lämmittelemään läheiseen kahvilaan ja tilasin normaalin espressokahvin pienellä maitotilkalla. 

 

 

Varsinainen yllätys koitti, kun kahvin nautittuani vilkaisin laskua:

Tyypillinen turistimoka: en tietenkään huomannut katsoa, että kahvila sijaitsee rue du Faubourg St Honorélla, yhdellä Pariisin kalleimmista kaduista... Aixissa ei edes Cours Mirabeaulla tarvitse maksaa kahvista melkein neljää euroa! Ensi kerralla tarkkasilmäisyys kunniaan: jos paikan nimessä esiintyy sekä "Elysée" että "St Honoré", voi olla sisään astumattakin varma, ettei sieltä saa kahvia puolellatoista eurolla. Vedestä ei sentään tarvinnut maksaa...! 

Käveltyäni päivän aikana kilometritolkulla sekä maan päällä että sen alla nousin lopulta väsyneenä ja onnellisena AF:n lentokenttäbussiin. Paluulentoni lähti minuutilleen ajoissa ja laskeutui Marignaneen 55 minuuttia myöhemmin: bussimatka Riemukaarelta Orlyyn kesti kauemmin kuin lähes 800 km:n lento Pariisista Marseilleen! E. oli minua vastassa Aixin linja-autoasemalla, ja olin lopulta kotona puoli yhdeksän maissa.

Kiitokset ja halaukset kaikille miittiosallistujille! Oli ihanaa tutustua, jutella ja viettää aikaa yhdessä. Toivottavasti tapaamme pian uudelleen, joko Tampereella tai jossain päin Ranskaa!

Pariisi kutsuu!

Ranskalaiset jatkavat ajoittaista ja ymmärrettävää lakkoiluaan eläkkeidensä puolesta, mutta huomenna ainakin Air Francen ja Pariisin liikennelaitoksen RATP:n olisi parasta olla olematta lakossa, sillä minä lähden aamulla Pariisiin!

 (kuva täältä)

En ole käynyt pääkaupungissa melko tasan viiteen vuoteen lentokenttiä ja juna-asemia lukuun ottamatta, joten nyt aion nauttia täysillä reilusta vuorokaudesta "ylhäällä" (täällä etelässä ihmiset "nousevat" Pariisiin, monter à Paris). Ihan yksin minun ei tarvitse olla, vaikka E. jääkin kotiin: koolla ovat lisäkseni ainakin Maurelita, Stazzy, Mikri ja Ella B sekä muutama minulle vielä tuntematon tuttavuus. Kyseessä on siis kaikkien aikojen ensimmäinen ranskaantuneiden suomalaisbloggaajien blogimiitti! Viime keväänähän me Etelä-Ranskan bloggaajattaret tapasimme Aixissa, mutta tällä kertaa mukana on osallistujia myös Pariisista ja ehkä muualtakin, kaikkia en tosiaan vielä toistaiseksi tunne. 

Alkuviikosta on siis luvassa kuvia ja tunnelmia Pariisista. Sitä odotellessa käykää toki edelleen jättämässä mielipiteitänne & ehdotuksianne edellisen (tai oikeastaan minkä tahansa) postauksen kommenttilaatikkoon!

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

 

Neljä vuotta!

(Huomatkaa alapuolella päivän varsinainen postaus!)

Muistin vasta tänään, että blogini täytti lauantaina komeat neljä vuotta! 9.10.2006 syntynyt hengentuote on kulkenut kanssani pitkän matkan gradun ensi riveiltä maisteriuteen ja työttömyyden kautta uudelleen opiskelijaksi. 

 

 (satunnainen kuva Googlen kuvahaulla "birthday pig")

Juhlan kunniaksi haluan pitkästä aikaa antaa vapaan sanan teille lukijoilleni:

Mikä on blogissani hyvää, mikä taas täysin surkeaa?

Millaisista postauksista pidätte tai ette ollenkaan pidä? 

Millaisia aiheita käsitteleviä postauksia haluaisitte lukea? 

Miten olette blogiini löytäneet ja mikä sai teidät jäämään? 

jne jne jne...

Niin ruusuja kuin pieniä kiviäkin saa nyt nakella kommenttilaatikkoon sydämen kyllyydestä, nimen kanssa tai ilman (mieluiten kuitenkin kanssa). Jos palautetta tulee riittävästi, saatanpa innostua arpomaankin jotain, mutta se jääköön toistaiseksi salaisuudeksi.