lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kävelysauvojen ulkoilutusta

Minulla on ollut Ranskassa kävelysauvat jo ainakin kaksi vuotta, ellei kolme, mutta niitä on käytetty tasan yhden kerran. Kieltämättä kävelylle lähtemistä hieman rajoittaa, jos sauvat sijaitsevat auton takaluukussa eivätkä esimerkiksi eteisen komerossa, josta ne saisi helpommin käteensä. 

Torstaina sauvani vihdoin pääsivät pois autosta ja seikkailemaan kahdella bussilla ennen varsinaisia tositoimia. Minä ja Madame Kissankulma olimme nimittäin päättäneet lähteä sauvakävelemään, eikä minnekään lällyyn puistoon, vaan kunnon maastoon Bibémusin louhoksen ja Bimontin padon välille! Madame Kissankulma on kokeneempana kävelijänä kiivennyt jopa Sainte-Victoiren huipulle, mutta minä olen täysin rapakunnossa harrastettuani vuosikaudet pelkkää arkiliikuntaa, joten pysyttelimme helpolla ja tasaisella polulla. Kyllä siinä silti hiki ja hengästys tuli, mikä tietysti oli operaation tarkoituskin.

Arvioimme lenkin pituudeksi n. 6 km ja suoritimme sen reilussa kahdessa tunnissa. Ai että oli urheilullinen olo! En todellakaan ole piiiiitkään aikaan edes kuvitellut käveleväni noin yhtäkkiä kuusi kilometriä, mutta kivassa seurassa mukavia jutellen päädyimme reitin toiseen päähän Bimontin padolle melkein yhdessä hujauksessa.

Päivä oli erittäin lämmin ja aurinkoinen, mistä syystä maisemat olivat kevyen usvan peitossa ja näyttivät valokuvissa paljon tylsemmän harmailta kuin normaalisti:








Reitin varrella pääsee ihailemaan tyypillistä provencelaista luontoa: karua vaaleaa kalliota, liuskeisia kiviä, matalia mäntyjä ja kuivaa varvikkoa. 






Pysähdyimme näkkileipä- ja suklaakeksilounaalle luonnon ihmeellisen täydelliseksi luomalle piknik-paikalle jyrkänteen reunalle:







Tässä istuskellessamme totesin yhtäkkiä sen kummemmin ajattelematta: "Ihan kuin olisimme ulkomailla!" Olen tainnut juurtua tänne perusteellisemmin kuin uskonkaan.

Bimontin padolta käsin Sainte-Victoire näyttää olevan aivan kivenheiton päässä, ja komeat jylhät kalliot ovat nekin vaikuttavia:



 
Takaisin päin käännyttyämme poikkesimme puolimatkassa polunvarren pusikkoon poimimaan kukkivaa villirosmariinia. Unohdin tietenkin ottaa kuvan rosmariininkukista, mutta tältä näyttivät ihanan vahvasti tuoksuvat rosmariininoksat:



  
Nyt pitäisi vielä keksiä niille mahdollisimman monta käyttötarkoitusta.

Kiitos vielä Madame Kissankulmalle seurasta ja ihanasta iltapäivästä, otetaan pian uusiksi!

  

4 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Upeita maisemia!
Mun kävelysauvat (niiden nimet on Olli ja Ville) on kans autossa, että olisivat aina mukana. Auto vaan on yleensä Piikkiössä viikonloppuna ja minä Turussa...

Madame Kissankulma kirjoitti...

Kiitos itsellesi seurasta, oli oikein tosi kivaa. Otetaan joo pian uusiksi uudella reitillä. Bon we!

Anonyymi kirjoitti...

Houkuttelevia polkuja ja viikolla varmasti rauhallista.
Työstä sen verran: Ovatko kielikoulut pois suljettu vaihtoehto? Kai Aixissa on kielikouluja, ja Marseissa nyt ainakin. Sinnehän päräyttää teiltä hetkessä. Sinullahan on ihan virallisesti ranskanopen pätevyys. Onko se pahakin este ettet ole natiivi? Lisäksi pystyt opettamaan ruotsia, enkkua, saksaa ja suomea, jos joku niin eksoottista kieltä haluaa oppia. Kielikoulujen oppilaathan ovat yleensä aikuisia ja kurssit kestävät sen minkä kestävät. Noin vähäisellä kaupallisella koulutuksella, anteeksi nyt, voi olla vaikea saada jalka yritysmaailman oven väliin.
terv. paskeriville

MaaMaa kirjoitti...

On todella upeita maisemia - kyllä tuolla kelpaa patikoida. Itsekin olen saanut kunnon patikointikärpäsen pureman kun pääsin tänne vuorimaisemiin: odotan innolla lämpöisempiä säitä, niin lähdetään vuoristoon! :)