Fifi sairasvuoteelta, terve!

... Paitsi etten ole. Terve siis. Eriasteinen tukkoisuus ja raihnaisuus on kiusannut jo viime viikosta lähtien, ja eilen kurkkuni kipeytyi parissa tunnissa siinä määrin, etteivät puhuminen, syöminen, juominen ym. nielemistä vaativat toiminnot sujuneet likimainkaan normaalitempolla. Niinpä tänään en marssinutkaan alkuperäisen suunnitelmani mukaan Helsingin bussiin vaan lääkärisedän vastaanotolle ja apteekkiin, mistä kotiuduin runsaiden tuomisten kera:

Lääkärisetä ennusti, että näitä naukkaillen max kahdessa päivässä tilassani pitäisi tapahtua huomattava koheneminen. Se olisikin varsin tervetullut ilmiö, sillä Tallinna lähestyy (ja sitä ennen mm. suklaakasvohoito sun muuta kivaa) ja minun olisi pienoinen pakko palautua ennalleni sitä ennen, mikäli mielin päästä kahta metriä lähemmäs Mireilleä. 

Harmittaa, että aiottu Helsingin vierailuni meni sivu suun – minun piti tavata pitkästä aikaa pääkaupungissa asuva ranskalainen ystäväni sekä käydä Airellen kanssa Ateneumissa – mutta en tosiaan olisi jaksanut istua kolmea tuntia bussissa ja kipittää koko päivää pitkin Helsinkiä. Sen sijaan nukuin päiväunta Meerin kanssa mopsitorkkupeiton alla ja olen nyt jo hivenen reippaampi. 

Sitten muihin mietteisiin. Stazzy haastoi minut paljastamaan, mitä kaikkea kanniskelen päivittäin olkapäälläni ja/tai käsivarrellani, ts. käsilaukkuni sisällön.

Minulla on tällä kertaa Suomessa mukanani vain yksi laukku, rakastettu Neverfull, joka nimensä mukaisesti ei ole koskaan täysi. Katsokaa vaikka:

Tilaa riittää, vaikka laukun sisältö on moninainen ja yllättävän painavakin:

Lompakko, pyöreä kolikkokukkaro sekä ketjulla laukussa kiinni oleva meikkipussi, joka sisältää seuraavat objektit:

Sephoran peili ja puuteripaperia, Jane Iredalen kokoontaitettava huulipunasivellin, Lumenen huultenrajauskynänpätkä ja Guerlainin Rouge G. 

Tietysti vaaleanpunainen Filofax-kalenteri, L'Occitanen laventeli-käsidesinfiointigeeli, Body Shopin villiruusukäsivoide ja varmuuden vuoksi kaksi pakettia nenäliinoja, vaaleanpunasävyisiä nekin.

Mireillen CD (viimeisin Ranska-albumi vuodelta 2005), aurinkolasit Marimekon silmälasikukkarossa, erinäisiä kortteja kukin omassa kolosessaan, minua kaikkialle seuraava TicTac-pastillirasia, hiusharja ja lääkärikäynnin jäljiltä Sécurité Socialen tuloste Certificat provisoire de remplacement de la carte européenne d'assurance maladie, joka toimittaa eurooppalaisen sairaanhoitokortin virkaa. Kela-korttia minulla ei ole ollut enää aikoihin, eikä tämä eurooppalaisversio kelpaa yksityisellä lääkäriasemalla, mutta otin sen kuitenkin varmuuden vuoksi mukaan. Sen alle muuten näyttää unohtuneen Mehiläisen kuitti. 

Avaimet Salon ja Turun koteihin sekä mökille (huomaa Nasu-avaimenperä!), Mont Blanc -kynä, ranskalainen ja suomalainen puhelin sekä eräs lempitavaroistani, kissa-aiheinen laukkukoukku:

Kissakoukku on kotoisin aixilaisesta Chat rêveur -kaupasta. Minulla oli alkukesästä Logomon museokaupasta hankittu Turku 2011 -koukku, mutta se väsyi kannattelemaan taakkojaan ja irtisanoutui palveluksestani. 

 

Pohjimmaisena lojui lopuksi hännänhuippuna jo kesällä hankittu pussillinen toffeeomenapurukumia. 

Mikäli olisin matkannut tänään Helsinkiin, minulla olisi ollut edellisten lisäksi laukussani iPod sekä parhaillaan menossa oleva kirja:

Italialainen romaani kertoo Emmasta, joka toteuttaa unelmansa ja perustaa pelkkiin rakkausromaaneihin erikoistuneen kirjakaupan. Kirjakaupan ansiosta Emma löytää uudelleen ensirakkautensa Federicon ja alkaa vähitellen lämmitellä 30 vuotta aiemmin keskeytynyttä suhdettaan tähän – kirjeitse, sillä Federico asuu New Yorkissa ja Emma Milanossa.

     

Kolme viikkoa kotona

Suomessa taas! Pääasiallisesti palasin juurilleni päästäkseni lokakuun viimeisenä päivänä Mireillen konserttiin Tallinnaan, mutta koska minulla ei parhaillaan ole Aixissa ammatillisia tai muitakaan velvollisuuksia, pidensin oleskeluani molemmista päistä yhteensä kolmeen viikkoon. Käy se työnhaku täältäkin käsin.

Lennot sujuivat rutiinilla – KLM:n virkailijat osoittautuivat jälleen loistaviksi asiakaspalvelijoiksi järjestettyään minulle käytäväpaikan, vaikka kone oli täynnä ja Marseillen lähtöselvittäjä oli sijoittanut minut nimenomaisesta pyynnöstäni huolimatta ikkunapaikalle – ja matkalaukkuni putkahti Helsingissä liukuhihnalle niin nopeasti, etten ennättänyt edes hakea kärryä. 

Tänään olen liskoillut rennosti kotona, lukenut, syönyt lihapullia, hellinyt ja rapsuttanut vuorotellen kutakin koiraa ja yrittänyt suunnitella alustavaa ajankäyttöä tuleville päiville. Aion ottaa Suomessa oleskeluni hermoloman kannalta, unohtaa työttömyyteni ja rahahuoleni (mikäli se nyt ylipäänsä on mahdollista) ja pelkästään nauttia kotona olemisesta, suomalaisesta kotiruoasta, suklaakasvohoidosta, luottokampaajastani, Turusta ja upouudesta Myllysillasta, viileistä syyspäivistä ja mopseista. Ihanaa, että minulla on vihdoin sylissäni kolme kappaletta oikeaa, eläväistä, kolmiulotteista koiraa eikä pelkkiä valokuvia jääkaapin ovessa.        

Keitto omasta päästä

Kuten taannoisessa Fifi x 8 -postauksessa mainitsin, löytyy taloudestani useampi keittokirja. Niitä ostaessani olen innoissani selannut ohjeita ja päättänyt, että tätä teen ainakin heti ensi viikolla, ja tätä ja tätä ja kenties tätäkin. Todellisuudessa olen kuitenkin kokeillut ehkä yhtä viideskymmenesosaa kaikista resepteistä. Keittokirjat unohtuvat aivan liian helposti hyllyyn, suurin osa niiden sisällöstä jää toteuttamatta ja minä jumitun kokkaamaan aina samoja ruokia, niitä, joihin ei tarvita ohjetta eikä kovin monia raaka-aineita. 

Joskus harvoin saan inspiraation ja muistan, että tietyssä keittokirjassa oli jokin kiva ruoka, jonka laittamiseen olisi juuri nyt sopiva hetki; voin kuitenkin olla varma, ettei meillä satu olemaan puoliakaan tarvittavista aineksista. Kuten olen neljäsataakolmekymmentä kertaa blogissa valittanut, ovat säilytystilamme niin minimaaliset, ettei meillä voi ylläpitää mitään monimutkaista varastoa mausteita ja jauhoja ja vihanneksia ja päivän vanhaa maalaisleipää. Koska käymme kaupassa 2-3 viikon välein, en millään osaa suunnitella niin paljon etukäteen, mitä ruokaa mahdollisesti kaksi viikkoa myöhemmin söisin. Niinpä ostan umpimähkään kaikenlaista, ja useimmiten jää puuttumaan juuri se ratkaiseva aines, jota muutamaa päivää myöhemmin olisin tarvinnut. 

Tällaisessa tilanteessa olin viime viikolla, paria päivää ennen kauppareissua. Kaapissa ei ollut enää mitään tuoretta, ei ainakaan sellaista, mitä minä olisin syönyt. Kylän lähikauppa oli kiinni enkä todellakaan ollut aikeissa lähteä bussilla Aixiin ruokakauppaan. Koska jotain oli kuitenkin syötävä, kehitin viidessä sekunnissa seuraavanlaisen improvisaatiotomaattikeiton ihan omasta päästäni: 

 (Kuva on pelkkää kuvitusta, oma keittoni näytti paljon arkipäiväisemmältä)

- 1 prk tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia sen mukaan, haluaako keittoon palasia vai ei 

- pari dl vettä

- 1 random liemikuutio (minulla taisi olla kana, mutta mikä tahansa kelvannee)

- 1 prk kermaa

- pastaa (mikä vain käy: pätkitty spagetti, makaroni, ravioli-tyyppinen täytepasta...)

Keitä pasta. Lämmitä eri kattilassa tomaatti, vesi ja liemikuutio. Kaada kerma joukkoon ja kiehauta. Muista laittaa kattilan päälle kansi, jotta mahdollinen asuinkumppanisi ei saa sätkyä hellalle roiskuneesta tomaattikastikkeesta.

Valuta keitetty pasta ja sekoita keiton joukkoon. Päälle Provencen yrttejä ja mahdollisesti suolaa ja/tai pippuria maun mukaan. 

Hyvää ja yksinkertaista, ja näitä aineksia meiltä ainakin useimmiten löytyy. 

Keittokirjojen lisäksi olen keräillyt lehdistä lupaavan kuuloisia ruokaohjeita. Jokin aika sitten kyllästyin sekalaiseen lehtileikepinooni, josta en ikinä löytänyt etsimääni, ja ostin paperikaupasta hyvin fifimäisen muistikirjan, jonka koristelin persoonallisesti cupcake- ja macaron-tarroilla:

Kopioin kirjaan vaaleanpunaisella tussilla jokaisen säästämäni ohjeen. Nyt ne ovat kaikki yhdessä ja samassa paikassa, pysyvät tallessa ja ovat helposti löydettävissä. Yllätyksekseni olin napannut talteen ainakin viisi sellaista ohjetta, joita en ole vielä koskaan tehnyt. Tällä viikolla E. taitaakin saada syödäkseen muutakin kuin kasvissosekeittoa ja pastaa eri muodoissa...!

 

Tositoimissa

Opintojen, työharjoittelun, loppukesän ja loman jälkeen olen taas uudelleen paneutunut työnhakuun. Tavoitteenani on tehdä joka päivä vähintään yksi työnhakuun liittyvä ja mieluiten sitä edistävä toimi. Olen mm. liittynyt LinkedIn- ja Viadeo-verkostoihin sekä lisännyt ja/tai päivittänyt tietoni ja CV:ni noin kymmenelle rekrytointi- ja vuokratyösivustolle. 

(kuva)

Huomenna osallistun Aixissa järjestettäville rekrytointimessuille. Tapahtuman järjestää Apec, Association pour l'emploi des cadres, joka toimii eräänlaisena korkeakoulutettujen työvoimatoimistona ja rekrytointiväylänä. En edelleenkään tiedä, miten tarkalleen kääntää cadre suomeksi: toimihenkilö? ylempi toimihenkilö? Cadre on yleensä yrityksen hierarkiassa tavallista perustasoa korkeammalla, mutta ei ylimmällä portaalla, jota hallitsee cadre supérieur. Cadren ja ei-cadren ero on häilyvä, usein yrityskohtainen, ja joskus samaa työtä tekevät voivat yrityksestä riippuen olla cadreja tai ei-cadreja. 

Huomenna joka tapauksessa on koolla reilut 30 yritystä, joille olisi tarkoitus markkinoida itseään mahdollisimman tehokkaasti. Tapahtuman tiimoilta järjestettiin viime viikolla Apecin sivuilla chat, jossa rekrytointineuvojat antoivat vinkkejä siitä, kuinka saada tapahtumasta mahdollisimman paljon irti. Olenkin viettänyt suurimman osan päivästä netissä lukemassa "näin vakuutat työnantajan 3 minuutissa" -tyyppisiä artikkeleita. Kävin myös läpi kaikki huomenna paikalla olevat yritykset ja niiden tarjoamat työpaikat, mutta niiden perusteella en kyllä odota tulevani huomenna kotiin työsopimus käsilaukussa. 30 yrityksestä vain yksi kiinnitti huomioni, ja pari pankkia ja vakuutusyhtiötä pääsivät lisäksi kategoriaan "kaikkea täytyy kokeilla". Muuten tarjolla on pelkkiä it- ja huipputeknologia-alan yrityksiä. Jos olisin lujuuslaskenta-, helikopterinsuunnittelu- tai atk-sovelluskehittäjäinsinööri, en huomenna muuta ehtisikään kuin juosta haastattelusta toiseen, mutta humanisti-vienti-markkinointi-ihmiselle ei näytä taaskaan olevan mitään tarjolla. Aion silti lykätä CV:ni mahdollisimman monen rekrytoijan käpälään kaiken varalta, ja ennen kaikkea käytän hyväkseni Apecin ilmaisia konsultointisessioita CV:n laatimisesta sosiaalisen median rooliin rekrytoinnissa.

(kuva)

Jokin työ olisi nimittäin hyvä saada, ja mielellään vielä mahdollisimman pian. Jouduin taas eilen pyytämään kotoa apua, kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen nettipankkiin ja totesin kaikkien tilieni saldot kaksinumeroisiksi. Tässä iässä ja tällä koulutuksella on oikeasti nöyryyttävää joutua maksamaan hiustenleikkuu mummon rinnakkaisluottokortilla. Seuraava askel lienee perintökorujeni myyminen kullan hinnan jatkuvasti noustessa. Onneksi olen sentään niin etuoikeutettu, ettei minulla ole muita asuinkustannuksia kuin puolikas netin kuukausimaksusta ja oma osuuteni ruokaostoksista. 

Yhden kiinnostavan vuokratyöilmoituksen olen jo sähköpostiini saanut, mutta sekin osoittautui käytännössä mahdottomaksi. Kyseessä oli korkeatasoisen sisustusarkkitehdin monitoimiassistentin paikka, jossa olisi pitänyt olla kielitaitoinen ja omata moitteettomat käytöstavat; näihin kriteereihin olisin toki sopinut, mutta työpaikka sijaitsi konkreettisesti Cagnes-sur-Merissä Nizzan kupeessa, minne on täältä parisataa kilometriä ja missä Aix-Nizza-bussit eivät pysähdy. Vaikka siis olisinkin ollut valmis parin tunnin työmatkaan suuntaansa, ei minulla olisi ollut keinoa päästä sinne. Ihmettelinkin, miksi kyseinen vuokratyöfirma lähetti ilmoituksen minulle, vaikka olen selkeästi ilmoittanut hakevani työtä Aixista tai lähiseudulta (Marseille, Avignon, Arles, Manosque...). 

Työnhaun ohella olen löytänyt hauskan ajantapposivuston: reaaliaikainen lentokonetutka Flightradar 24! Sen avulla voi seurata reaaliajassa lentokoneita missä tahansa maailmankolkassa. Sen kun etsii kartalta haluamansa paikan ja klikkaa keltaista lentokoneen kuvaa, ja sivu kertoo, minkä lentoyhtiön kone on kyseessä, mistä se on tulossa ja minne menossa, mikä on lennon numero, konetyyppi, korkeus ja nopeus sun muita teknisiä tietoja. Aixia esimerkiksi lähestyy pikapuoliin Air Berlinin Boeing 737 Hannoverista Ibizalle. Sivusto on kätevä myös stalkkaukseen: kun täkäläinen tuttavani lähti kesälomalle, seurasin lentotutkasta livenä hänen koneensa matkareittiä ja laskeutumista määränpäähän. Mitähän, jos joskus osuisi sattumalta seuraamaan livenä lentokoneen kaappausta? Toivottavasti ei osu kohdalleni!