Suomilomasta on jäljellä vielä (tai enää...) kolme päivää, ja olen nauttinut joka hetkestä! Ihanaa olla taas molemmissa kodeissa rakkaiden ihmisten ja koirien kanssa, nähdä tuttuja, lukea aamiaispöydässä paperisia Helsingin Sanomia, syödä ruisleipää ja karjalanpiirakoita ja maksalaatikkoa ja mämmiä (sic!), ajaa autoa, puhua äidinkieltä, käydä saunassa ja uimahallissa, viettää iltapäivä Stockmannilla, päivittää Suomea hehkuttavia statuksia Facebookiin ja ottaa valokuvia Salon keskustasta kuin turisti. Tässä pähkinänkuoressa lomani tähänastinen sisältö.
Edes arktinen kylmyys ei ole pahasti haitannut, vaikka edellisessä postauksessa mainitsemani terminen shokki ensi alkuun iskikin. Varsin lyhyessä ajassa sitä näköjään unohtaa, kuinka kylmä täällä tosiaan voi olla. Ainakin olen nyt saanut käyttää vuosia sitten kutomiani paksua villakaulaliinaa ja -pipoa, joista täytyy ehdottomasti saada valokuva blogiin ennen lähtöäni takaisin etelään. Kävelin tänään kylmässä tuulessa ja kevyessä lumipyryssä Turun torin poikki ja vaikka minulla oli em. varusteiden lisäksi pitkät villakalsarit, merinovillapaita ja oikea suomalainen toppatakki, en sillä hetkellä varsinaisesti katunut päätöstäni muuttaa Provenceen. Siellä minulla tosin on kylmää pelkäämättömän maine, mutta täällä tosipaikan tullen totesin olevani pikemminkin varsinainen Mademoiselle Fifi, joka joutuu tulemaan Stockmannilta taksilla kotiin, koska on aivan liian kylmä kävellä. Sitä se Etelä-Ranska teettää.
Mopsit olivat innoissaan paluustani, vaikka eivät heränneetkään (ryökäleet!), kun saavuimme lentokentältä kotiin varhain sunnuntaiyönä. Seuraavana aamuna sainkin sänkyyni, vatsalleni ja kasvoilleni noin kaksikymmentä kiloa koiraa, ja voi niitä nuolaisuja ja kippurahäntien heilutusta! Mihin tahansa kotona menenkään, kuuluu kannoiltani pienten kynsien rapinaa puulattiaa vasten, kun lyttykuonot kipittävät perässäni. Meeri pyrkii sitkeästi puremaan nenänpäätä ja/tai korvalehteä, Mirkku on laiskanpulskea ja flegmaattinen sylihauva ja Guru aina yhtä herttainen ja lempeä. Eilen ja tänään olen ollut Turussa, mutta jo huomenna on päästävä Saloon mopojen luo – niiden rinnalla jäävät kulttuuripääkaupungin houkutukset kirkkaasti toiseksi.
Edes arktinen kylmyys ei ole pahasti haitannut, vaikka edellisessä postauksessa mainitsemani terminen shokki ensi alkuun iskikin. Varsin lyhyessä ajassa sitä näköjään unohtaa, kuinka kylmä täällä tosiaan voi olla. Ainakin olen nyt saanut käyttää vuosia sitten kutomiani paksua villakaulaliinaa ja -pipoa, joista täytyy ehdottomasti saada valokuva blogiin ennen lähtöäni takaisin etelään. Kävelin tänään kylmässä tuulessa ja kevyessä lumipyryssä Turun torin poikki ja vaikka minulla oli em. varusteiden lisäksi pitkät villakalsarit, merinovillapaita ja oikea suomalainen toppatakki, en sillä hetkellä varsinaisesti katunut päätöstäni muuttaa Provenceen. Siellä minulla tosin on kylmää pelkäämättömän maine, mutta täällä tosipaikan tullen totesin olevani pikemminkin varsinainen Mademoiselle Fifi, joka joutuu tulemaan Stockmannilta taksilla kotiin, koska on aivan liian kylmä kävellä. Sitä se Etelä-Ranska teettää.
Mopsit olivat innoissaan paluustani, vaikka eivät heränneetkään (ryökäleet!), kun saavuimme lentokentältä kotiin varhain sunnuntaiyönä. Seuraavana aamuna sainkin sänkyyni, vatsalleni ja kasvoilleni noin kaksikymmentä kiloa koiraa, ja voi niitä nuolaisuja ja kippurahäntien heilutusta! Mihin tahansa kotona menenkään, kuuluu kannoiltani pienten kynsien rapinaa puulattiaa vasten, kun lyttykuonot kipittävät perässäni. Meeri pyrkii sitkeästi puremaan nenänpäätä ja/tai korvalehteä, Mirkku on laiskanpulskea ja flegmaattinen sylihauva ja Guru aina yhtä herttainen ja lempeä. Eilen ja tänään olen ollut Turussa, mutta jo huomenna on päästävä Saloon mopojen luo – niiden rinnalla jäävät kulttuuripääkaupungin houkutukset kirkkaasti toiseksi.
1 kommenttia:
aika aikaansa kutakin: nauti Suomen viimasta kun sitä saat ja sitten taas nautit täällä alkavasta keväästä, kun pääset takaisin - hedelmäpuut kukkivat jo! terveiset isänmaalle!
Lähetä kommentti