perjantai 18. heinäkuuta 2008

Melkein jumissa vankikopissa

Tulin taas viettämään pitkää ruokatuntiani nettikahvilaan. Työpäivät on rakennettu siten, että jokainen tekee neljän tunnin aamuvuoron noin yhdeksästä yhteen ja sen jälkeen joko iltapäivävuoron kolmesta viiteen tai iltavuoron viidestä kahdeksaan. Minulle lankesivat torstain ja perjantain myöhäisvuorot, joten ruokatuntini kestää varttia yli yhdestä viittä yli viiteen. Syömisessä ei kauan mene, ja viikon visainen kysymys kuuluukin, mitä tehdä melkein neljä tuntia keskellä päivää. Kotiin en viitsi lähteä, koska busseja kulkee vain puolen tunnin välein ja ehtisin olla kotona ainoastaan reilun tunnin. Nettikahvila tarjoaa oivan ilmastoidun turvapaikan, jossa voi viipyä niin kauan kuin haluaa. Samalla tulee kirjoiteltua blogiinkin, vaikka minulla ei parhaillaan olekaan mitään erityistä kerrottavaa. Sekä töitä että lämpöä riittää, tosin tänään puhaltaa oikein miellyttävä mistraali.

Viime lauantaina pistäydyimme vaihteeksi Sisteronissa. Tällä kertaa tutustuimme vihdoin myös korkealla kaupungin yläpuolella kohoavaan linnoitukseen, joka koostuu usean eri vuosisadan aikana rakennetuista osista. Linnoitukselle pääsee kätevästi pienellä turistijunalla, jolla me ajelimme sattumoisin ilmaiseksi: nousimme kyytiin juuri, kun juna oli lähdössä, eikä kuljettaja huomannut tulla keräämään meiltä rahaa. Säästöä se on viidenkin euron säästö! Kiipeilimme puolitoista tuntia pitkin muureja ja kapusimme jopa kapeaan ja korkeaan torniin, jossa 1600-luvulla pidettiin vankina Puolan kuningasta Juhana II Kasimiria. Tornin kuoppaiset portaat olivat hankalan korkeat, kaiteena toimi rautakettinki ja portaikko oli leveydeltään juuri ja juuri yhden ihmisen kuljettava. Kolmannesta kerroksesta tornin huipulta oli hieno näköala alas Sisteroniin, Durance-joelle ja Alpeille vievälle A51-moottoritielle, mutta takaisin alas laskeutuminen vaati uhkarohkeaa asennetta. Kettinkiin takertumalla ja seinistä tukea ottamalla pääsimme turvallisesti maanpinnalle, mutta yhtään isokokoisempi ihminen saattaisi hyvinkin jäädä jumiin. Linnoituksen kappelissa toimii muuten nykyisin provencelainen kirjakauppa, josta hankin houkuttelevan, paikallisia kertomuksia ja myyttejä käsittelevän teoksen Contes et légendes de Provence.

Tänä viikonloppuna pysymme visusti kotona. Minulla on onneksi jälleen vapaat lauantait, joten minnekään ei ole välttämättä pakko lähteä. Aion lukea mummon lähettämiä suomalaisia lehtileikkeitä kuluneiden viikkojen uutisista ja saada myös loppuun 1700-luvulle sijoittuvan dekkarin Le Fantôme de la rue Royale, jonka lainasin viime viikolla kirjastosta. (Kiitokset Maurelitalle kirjavinkistä!)

3 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Hauskaa lukea ranskankuulumisiasi! Hankalalta tuntuu nuo työrupeamat, mutta siitä ilosta saamme varmaan useammin kuulla sinusta... Olet varmaan jo kuullutkin, mutta pitää nyt leuhkia, että pikku Mirkku kävi lankakaupassa tänään ja oli oikein suloinen ja reipas tyttönen!

Fifi kirjoitti...

Kuulin Mirkun vierailusta, arvaa kuka täällä on kateellinen! Jos sait Mirkusta kuvia, laitathan ne blogiisi näkyviin?

Maurelita kirjoitti...

Kiva kun luet - varo, Nicolas Le Floch on aika addiktoiva ! Ja saat samalla oivan annoksen historiaa. Jos mahdollista suosittelen kirjojen lukemista järjestyksestä, muistaakseni voi olla spoilereita muten.