maanantai 7. heinäkuuta 2008

Maaseudulla sirisee

Oiva tapa viettää helteistä sunnuntai-iltapäivää on lähteä keskelle Vauclusen maaseutua turistirysäkylään, maksaa puolen tunnin parkkipaikasta kolme euroa ja kuunnella cigale-kaskaiden siritystä niin kauan, että saa päänsäryn. Eilen vierailimme nimittäin Gordesin kylässä keskellä Luberonin luonnonpuistoaluetta. Gordes on ikivanha, vuoren rinteeseen rakennettu kylä, joka on mustanaan turisteja (ja hintataso sen mukainen) mutta josta on huima näköala alas naapuridepartementti Vauclusen maaseudulle. Täältä voi lukea Helsingin Sanomien toukokuisen artikkelin Gordesista. Kylän varsinainen vetonaula on muutaman kilometrin päässä sijaitseva bories-museo: kuten HS:n jutussakin kerrotaan, boriet ovat muinaisia kivistä ladottuja suippokattoisia taloja, jotka ovat toimineet sekä varastoina että navettoina ja asuinrakennuksina. Museo käsittää parikymmentä kunnostettua borieta, joita voi kiertää omin päin katselemassa. Useimpiin pääsee tutustumaan myös sisältä, tosin oviaukot ovat noin puolitoista metriä korkeita (muinaiset ihmiset olivat siis joko hyvin lyhyitä tai sitten kyttyräselkäisiä ainaisesta kumartumisesta) ja boriet niukasti sisustettuja: joissakin ei ole sisällä mitään, joissain taas vanhoja tarvekaluja kuten lampaan keritsimiä tai viiniruukkuja. Borie-museo oli kiinnostava nähdä, tosin sieltä jäi itse taloja paremmin mieleen lakkaamaton cigaleiden siritys. Periprovencelaiset cigalet sirittävät kuollakseen heti kun lämpötila on kolmenkymmenen asteen tienoilla, ja koska museossa oli lukuisista italialaisturisteista huolimatta melko hiljaista, puista kantautuva sihinä yltyi välillä hurjan voimakkaaksi ja tuntui korvissa ja päässä vielä illallakin. Cigalet ovat ovelia siinä, että ne kyllä kuulee mutta ei näe, sillä otukset piiloutuvat visusti puunlehtien joukkoon. Muutama vuosi sitten Fontaine de Vauclusessa paikallinen ukko myi kahdella eurolla puiden juurelta löytämiään kuolleita cigaleita, ja amerikkalaisturistit ostivat niitä innolla ja huokailivat niiden olevan niin ihanan provencelaisia. Tästä jäi minulle ja E:lle ikimuistoinen sisäpiirivitsi "en kyllä maksaisi kahta euroa kuolleesta hyönteisestä", joka saa aikaan varman naurun missä tahansa tilanteessa.

Muuten viikonloppu kului lähinnä lukiessa. Parhaillaan ahmin Ludvig XVI:n sisaren Elisabethin elämäkertaa; tänä kesänä en näytä pääsevän eroon Ranskan hoviin liittyvistä teoksista. Koska asunnossamme on käsittämättömän vähän säilytystilaa ja kirjojen jatkuva lähettäminen Suomeen maksaa maltaita, tein uuden aluevaltauksen ja kävin kirjastossa tiedustelemassa mahdollisuutta hankkia kirjastokortti. Sen hankkiminen osoittautui oletettua helpommaksi: tarvitaan vain henkilöllisyystodistus, justificatif de domicile eli asuinpaikkatodistus sekä 15 euroa rahaa. Asuinpaikkatodistuksia tarvitaan Ranskassa lähes joka tilanteessa, ja käytännössä sellaiseksi kelpaa puhelin-, sähkö- tai kaasulasku, josta käyvät ilmi nimi ja osoite. Koska minulla ei ole omaa asuntoa, kaikki laskut tulevat totta kai E:n nimellä, joten virallisin "oma" paperini on pankin tiliote. Se saa luvan kelvata kirjastossa, tai muuten todistan ensin tiliotteella asuvani E:n luona ja esitän sitten puhelinlaskulla E:n asuvan mainitussa osoitteessa.

Olisin käynyt kirjastossa jo tänään, mutta se on maanantaisin kiinni. Yksi hankalimpia asioita Ranskassa on mielestäni se, että kaikki asiointi pitää ajoittaa kauppojen, virastojen yms. sekalaisten aukioloaikojen mukaan. Isot kaupat ja kauppaketjut ovat yleensä auki maanantaista lauantaihin koko päivän, mutta pienempien liikkeiden osalta käytäntö vaihtelee suuresti. Monet kaupat ovat päivällä kiinni tunnista kolmeen tuntia, jotkut ovat auki vain iltapäivisin, ja jos kauppa on auki lauantaisin, se on todennäköisesti maanantaina suljettu. Oma lukunsa ovat yksityisyrittäjänaisten liikkeet, jotka ovat usein kiinni keskiviikkoisin, sillä ranskalaislapsilla ei ole keskiviikkoisin koulua. Kampaajani esimerkiksi pitää liikkeensä kiinni paitsi maanantaisin myös keskiviikkoisin, vaikka hänen lapsensa opiskelevat jo yliopistossa. Jos siis ei tarkkaan muista, milloin mikäkin paikka on auki, kannattaa varata vähintään kaksi eri asiointikertaa, jotta osuu varmasti oikeaan aikaan paikalle.

4 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Je connais ça - justif de dom... Argh mita kaikkea pitaakaan byrokratia maailmassa naytella. Mutta ainahan tuo justif de dom. kuuluu niihun top 3 ! ;o) Toivottavasti saat kirjastokortin hankittua - ensuite, Bonne lecture!

Susu kirjoitti...

Hei Pitkästä aikaa! Ei juuri käy kateeksi kolmekymmentä astetta. Eilinen aamu-uinti oli jäädä väliin, kun ulkona oli 12 astetta. Ja muutamat kommentit lankakaupan kesälauantaiden sulkiolosta voin tastä lähtien kuitata kommentilla "Olistipa Ranskassa". Kiitti!

Pupuce kirjoitti...

Coucou, Gordes, ah Gordes! Miun lempipaikkoja ehdottomasti! Kävittekö rinteillä kävelemässä ja tirkistelemmässä rikkaiden pihoille ja terasseille? Me ollaan harrastettu sitä jo useamman kerran ja se on kivaa - ça fait rêver...

Ite tein tilinavauksen kanssa seuraavasti: Armelin puhelinlasku ja Armel allekirjoitti sellaisen paperin, jossa se kertoi "majoittavansa" miut luonaan. :) Se paperin riitti miun justification de domicileksi.

Gros bisous à vous deux.

Fifi kirjoitti...

M'man: Ranska ei olisi Ranska ilman byrokratiaa! :) Pourquoi faire simple quand on peut faire compliqué ? Onneksi tâllä kertaa pääsin vähällä.

Susu: Oi, aamu-uinti kuulostaa ihanalta! Tosin lämpöä saisi kieltämättä olla hiukan enemmän. Joo, levitä kaikin mokomin ilosanomaa ranskalaisista aukioloajoista! ;)

Pupuce: Ei tullut käveltyä oikein muualla kuin bories-kylässä ja Gordesin keskustassa. Ihanan idyllisen näköistä kyllä, varmasti palataan sinne joskus. Gros bisous teille kaikille, toivottavasti nähdään pian!