keskiviikko 8. elokuuta 2007

Superviikko

Vihdoin taas netin ääressä! Blogittamiseen tuli aiottua pidempi tauko, sillä maanantaina minun oli mentävä nettikahvilan sijaan katsomaan E:n isää, jolla on keuhkoputkentulehdus, nivelkipuja ja hengitysvaikeuksia. Eilen olin ruokatunnilla menossa tavanomaiseen nettikahvilaani, jonka oli tarkoitus aueta klo 13. Minä olin oven takana klo 15.28, mutta eipä ollut paikka auki. Eläköön ranskalainen täsmällisyys...! Nyt olen vallan toisessa paikassa, mutta samapa tuo, kunhan netti toimii.

Tällä viikolla saan tosissani paiskia töitä: olen poikkeuksellisesti ajossa myös lauantaina, mikä tarkoittaa siis kuuden päivän työputkea. Korvaukseksi saan vapaan maanantain, ja koska keskiviikko 15.8. on katolinen juhlapyhä ja vapaapäivä, olen ensi viikolla töissä vain kolme päivää. Hiukan hirvittää, miten jaksan raahautua lauantaiaamuna seitsemäksi bussipysäkille, mutta kai tässä yksi ylimääräinenkin päivä kestetään, kun kerran on leikkiin ryhdytty. Sen jälkeen työviikkoja onkin
jäljellä enää kaksi.

Tajusin tänään kesken töiden, että ihan pian on taas syksy. Kaupat ovat pullollaan ruskeita, harmaita ja mustia syys- ja talvivaatteita, vaikka ulkona on +30°. Joka ikkunassa mainostetaan uutta syyskokoelmaa. Kettua! Ei tahdo syksyä, pitkiä hihoja, sukkahousuja ja takkia! Tänä aamuna tosin oli poikkeuksellisen syksyinen sää, satoi ensimmäistä kertaa viikkoihin ja oli käsittämättömän kylmä. Minulla oli tietty käytössä se ainoa auto, jonka tuulilasinpyyhkijä on rikki, onneksi kollega sai sen kiinnitettyä teipillä. Hytisin teepaidassani ja tauolla hain talvivaatekomerosta fleecepaidan lämmikkeeksi, aivan uskomatonta! Iltapäivällä kyllä jo paistoi aurinko ja oli normaali kesäsää.

Palaan blogin pariin ensi viikon alussa, jos normaali nettikahvilani suinkin suvaitsee olla auki. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

uusia kuvia OScusta Gurpasta ja Carlasta kotisivuillamme koti.mbnet.fi/puglove jos haluat käydä tutkimassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Aasta ei kuvia,kun kuvat eivät tee oikeutta luonnonsöpölle otukselle.