Turhaa vaivaa ja pahaa mieltä

Perjantaiaamuna olin lähdössä normaalisti töihin ja avasin auton takaoven laittaakseni lounaani ja käsilaukkuni takapenkille, kun huomasin jotain epätavallista. Minun piti sulkea ovi uudelleen, jotta varmistuin todellakin nähneeni oikein. 

Juniorimajavan vasemmassa takaovessa oli kuusi pitkää, syvää naarmua. Kaksi niistä ylettyi oven reunan yli takarenkaan yläpuolelle. Naarmut on todennäköisimmin vedetty avaimella tai vastaavalla terävällä esineellä.

Yleensä olen luonteeltani enemmän pohjoismainen kylmä viilipytty kuin tulinen ja intohimoinen eteläranskalainen, mutta tällä kertaa päästin surutta ilmoille muutaman kunnon putain de bordel de merden. Minun Majavaanihan ei kajota! Pidän siitä niin hyvää huolta, pesetän ja vahautan ja kiillotan säännöllisesti, huuhtelen pois vähäisimmätkin linnunkakat, nypin lehdet ja risut pois tuulilasinpyyhkimien alta... ja nyt raukkaa oli vahingoitettu, aivan tahallaan ja ennen kaikkea aivan turhaan.

Miksi? Mitä ihmeen hyötyä, iloa tai mielihyvää tekijä tällaisesta saa? Vahingossa pysäköinnin yhteydessä tapahtuneen kolhaisun ymmärtäisin, varkaudenkin vielä jotenkin – jos joku nyt haluaisi itse poltettuja Mireillen CD-levyjä, tyhjiä ostoskasseja, laventelituoksupussin tai ilmaislahjana saadun sateenvarjon, sillä juuri muuta en autossani säilytä – mutta en tätä. En sitten millään. 

Byroon turvallisuuspäällikkö on entinen poliisi ja kysyin häneltä, mitä minun pitäisi tehdä. Hän suhtautui ongelmaani tyypillisen suurpiirteisesti, olankohautuksella: "Tällaista nyt tapahtuu, ihan turha tehdä mitään! Pahempaakin maailmassa tapahtuu. Olet terve ja sinulla on katto pääsi päällä, ei tällaisella pikkujutulla ole mitään merkitystä!" Ei varmaan hänelle olekaan, mutta minulle on. Täällä nyt jokaisessa autossa on naarmuja ja lommoja enemmän kuin yhden käden sormilla on laskettavissa, mutta omaani en niitä halua. Sitä paitsi muistan elävästi, kuinka kyseinen monsieur panikoi, kun työsuhde-Audin tuulilasissa oli särö ja korjaaja piti saada paikalle heti eikä ylihuomenna. 

Soitin siis vakuutukseen ja tein vahinkoilmoituksen. Maksan vakuutuksesta reilusti yli tuhat euroa vuodessa, siitä saa siis olla vaihteeksi jotain hyötyäkin! Maanantaiaamuna kävin autokorjaamossa kuvauttamassa vahingot vakuutusta varten (mikä expertise onkaan suomeksi, siis se, että joku asiantuntija arvioi, paljonko korjaus tulee maksamaan). Omavastuuta joudun silti maksamaan 390 euroa, täytyy repiä ne jostain kokoon. 

Rikosilmoituskin täytyy vakuutusta varten tehdä, vaikka siitä ei mitään varsinaista hyötyä olekaan. Soitin Aixin pääpoliisilaitokselle tiedustellakseni aukioloaikoja ja harvinaisen ystävällinen ja kohtelias mies linjan toisessa päässä neuvoi minua tekemään esi-ilmoituksen, pré-plainte, netissä. Siihen piti täyttää henkilötiedot (tosin osittain väärin, koska valittuani asuinkunnakseni Aix-en-Provence, pudotusvalikko arpoi automaattisesti yhden Aixin useista postinumeroista, joka ei ole minun postinumeroni), lyhyt tapahtumakuvaus, tarkka tapahtuma-aika ja -paikka, auton tiedot sarjanumeroa ja hevosvoimia myöten sun muuta oleellista. Kuulemma netti-ilmoitus käsitellään parin päivän sisällä, sitten poliisilaitokselta soitetaan ja ilmoitetaan aika, jolloin minun pitää mennä poliisilaitokselle allekirjoittamaan se. Toivottavasti asia tosiaan hoituu näin yksinkertaisesti. Viimeksi olen tehnyt rikosilmoituksen muistaakseni 2006 ja silloin piti vielä mennä istumaan poliisilaitoksen odotushuoneeseen ja sieltä kutsuttiin vuorollaan sisään kuin terveyskeskuksessa konsanaan. 

Nyt minun on määrä viedä Majava perjantaiaamuna autokorjaamolle koko päiväksi. Siellä olisi haluttu auto kahdeksi päiväksi, mutta selitin, etten millään voi olla ilman autoa kahta päivää. Perjantaina minun pitää siis tulla taksilla töihin ja E saa luvan hakea minut illalla ja viedä noutamaan entistä ehompaa Majavaa. Olisin ehkä selvinnyt ilmankin tätä kokemusta, mutta toisaalta asiat voisivat olla huomattavasti huonomminkin.