Kipeät koivet

Jalkani suunnilleen takapuolesta päkiöihin ovat jo toista päivää niin kipeät, että pääsen juuri ja juuri liikkeelle. 

Mikä tähän sitten on syynä? Se, että olin tiistaina lenkillä ja juoksin kauemmin kuin kertaakaan ennen! Tavallisesti lenkkeilen reippaasti kävellen, tai jos olen erityisen energinen, kävelen esimerkiksi 7 minuuttia, juoksen minuutin, kävelen taas 7 minuuttia jne. Tähän asti en ole jaksanut juosta yhtäjaksoisesti juuri minuuttia kauempaa, ja täytyy myös myöntää, että yksin lenkkeillessä on luvattoman helppoa vaihtaa juoksu kävelyyn heti, kun alkaa kunnolla hengästyttää tai jaloissa tuntua. Koska kaikki muut "urheilevat" työkaverini juoksevat, he lenkkeilevät yhdessä ja minä, joka vain kävelen, menen yksin. 

Nyt kuitenkin päätin tempaista. En ollut lenkkeillyt pariin viikkoon, oli aurinkoinen ja lämmin päivä ja tuntui siltä, että oli juuri sopiva hetki kokeilla rajojani. Olin ajatellut jo jonkin aikaa, että minun pitäisi uskaltautua pois mukavuusalueeltani. Painoni, joka on laskenut melko säännöllisesti jo kohta vuoden ajan, jumittaa nyt samoissa lukemissa muutaman sadan gramman tarkkuudella. Pomo-coachini kanssa totesimme, että nykyiset liikunta- ja ruokailutottumukseni pitävät painoni kurissa juuri tällä nykyisellä tasolla, mutta eivät enää riitä laskemaan sitä. Toisin sanoen, jos jatkan näin, en liho mutta en laihdukaan. 

Niinpä tiistaisella lenkilläni ensimmäisen tasamaakohdan tullen pinkaisin juoksuun ja päätin, että juoksen niin kauan kuin suinkin pystyn ja/tai kuin maasto sallii. Ensimmäisellä pyrähdyksellä juoksin yhtäjaksoisesti reilut kaksi minuuttia, seuraavalla neljä, sitten kolme ja puoli, jälleen neljä jne. Yhteensä juoksin kolmen vartin lenkistä viisitoista minuuttia ja kaksikymmentä sekuntia. Se ei kuulostane paljolta tottuneiden juoksulenkkeilijöiden korvissa, mutta minulle se on todella paljon. Tuskin koskaan ennen elämässäni olen juossut yhtä kyytiä neljä minuuttia ja nauttinut siitä! Oikein pakotin itseäni eteenpäin, vilkuilin urheilukelloani ja vaikka läähätin kuin mopsi helteellä ja jalat tuntuivat tonnien painoisilta, kannustin itseäni "vielä 30 sekuntia, vielä tuonne mutkaan saakka, juokse vaikka hitaammin mutta älä kävele, pystyt siihen, juokse vielä muutama metri..." Ja niin minä juoksin.

Urheilukellon ansiosta pystyin vertailemaan tätä lenkkiä edellisiin. Samaan reittiin kului tällä kertaa 6-7 minuuttia vähemmän aikaa kuin kävellessä. Yleensä käytän yhteen kilometriin n. 11 minuuttia, tällä kertaa jokainen kilometri jäi alle 10 minuutin. Tein myös uuden ennätyksen: kuljin tähän asti nopeimman kilometriaikani, 8 minuuttia 14 sekuntia. 

Ensi kerralla yritän juosta samasta lenkistä 17 minuuttia. Sitten 20. Ehkä ensi kesänä pääsisin vihdoinkin lenkkeilemään kollegoiden mukana, ja ennen kaikkea juoksemaan koko lenkin.