maanantai 14. huhtikuuta 2014

Suomessa Rivieralla

Lauantai oli jännittävä päivä. Illalla tuntui kuin olisin käväissyt päiväretkellä koti-Suomessa, vaikka todellisuudessa ajoinkin vain 160 km itään Antibesiin ja takaisin. 

E. teki nimittäin lauantaina perinteisen suuren kevätsiivouksen siivoojan kanssa, ja minun piti lähteä sen alta päiväksi maanpakoon. Keksin, että nyt olisi loistava hetki käydä vihdoinkin täällä:


Nordic Temptations on marraskuun lopussa Antibesissa avattu pohjoismainen elintarvike- ja herkkukauppa ja jokaisen skandiexpatin paratiisi. 


Olin liikkeellä suomalaisen ystäväni kanssa ja olimme kummatkin aivan hurmoksessa heti kauppaan astuttuamme. Ihan kuin olisimme olleet kotona!




Koska olimme melkein Suomessa, aivan ensiksi nautittiin pullakahvit:


Korvapuusti oli aivan tuore ja kahvikin tuoksui aivan suomalaiselta. Jos aurinko ei olisi paistanut yhtä kirkkaasti ja lämpimästi näyteikkunasta sisään, olisin silmät sulkiessani voinut aivan hyvin kuvitella istuvani kotikotona vanhempien ruokapöydässä kahvilla. Kaupassa soi taustalla jopa suomalainen radio! On muuten kumma, että oikeasti Suomessa ollessani en voisi kuvitellakaan kuuntelevani Iskelmäradiota tms., kun taas täällä olisin voinut kuunnella vaikka mitä Frederikiä tai Meiju Suvasta ihan vain siitä ilosta, että radiosta kuulee omaa äidinkieltä. Taas kerran sain huomata, että Suomea oppii parhaiten rakastamaan silloin, kun asuu kaukana sieltä. 

Kahvin ja pullan jälkeen oli ostosten aika. Kauppa oli pullollaan vaikka mitä ihanaa ja kotoisaa:






Minun matkaani lähti seuraavanlainen lasti suomiruokaa:


Kuvasta puuttuvat vielä karjalanpiirakat ja kaksi rasiaa mämmiä. Pahaa aavistamaton E. saa tänä vuonna maistaa ehtaa suomalaista pääsiäisherkkua...! Lupaan kertoa mahdolliset ja todennäköiset kommentit myöhemmin blogissa. Ostin myös sellaista, jota en välttämättä Suomessa tulisi koskaan ostaneeksi, kuten Jalostajan maksapasteijaa tuubissa. Yllättäen E. innostui siitä huomattavasti ja tuubista onkin enää alle puolet jäljellä. Kesän Suomi-tuliaisiin täytyykin muistaa sisällyttää maksapasteijaa, vaikka täältäkin saa jos jonkinlaista pateeta ja maksaherkkua hanhenmaksasta alkaen. Veriletut sen sijaan eivät E:lle maistuneet, vaikka boudin, ranskalainen verimakkara, onkin hänen herkkuaan. Korvapuustikin olisi kuulemma parempaa, jos siinä olisi kanelin sijaan Nutellaa! 

Suosittelen ehdottomasti jokaiselle Lyonista etelään ja Biarritzista itään asuvalle suomalaiselle visiittiä Antibesiin. Puoti sijaitsee aivan keskustan kävelykatujen tuntumassa ja sen vieressä on sekä maanpäällinen parkkipaikka että parkkihalli. Kauppias Sarin vastaanotto on lämmin ja sympaattinen ja kaupassa saa helposti kulumaan tovin jos toisenkin. Ihana paikka! 
  

3 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Aivan huippua, ihana liike! :D Tuosta Suomi-radiosta tuli mieleen, että esim. Radio Novalla on oma app - olen kuunnellut sitä nyt viikon verran töihin mennestä/töistä tullessa. Kotonakin laitan joskus soimaan, hauska kuunnella suomalaista musiikkia ja suomalaisia juontajia!

Ella B kirjoitti...

Voin kuvitella tuon hurmostilan! Mulla tulee jo Ikea-vierailulla sellainen hytinä, että ihan kuin olisi kotona. Tuollainen putiikki olisi kyllä ihan mahtava, harmi etten ole vielä löytänyt mitään vastaavaa. Ja myös netistä voi kuunnella mitä tahansa radiota sivulta radio.fr, sieltä löytyy tuhansia radiokanavia ympäri maailmaa.

Fifi kirjoitti...

Kiitos radiovinkeistänne! Jostain syystä en ole tullut edes ajatelleeksi nettiradioita, vaikka Suomessa asuessani minulla olikin joskus tapana kuunnella ranskalaisia radiokanavia netissä. Töissä se tietysti on vähän hankalaa, mutta kotona täytyy ehdottomasti virittää Nova tai joku muu kanava soimaan!