Laventelia ja Hopealintu

Olen jo kolmatta päivää takaisin Provencessa ja voin ylpeänä todeta onnistuneeni varsin hyvin edellisen postauksen päätöksessäni nauttia jokaisesta pienestäkin onnen hetkestä. Suomessa ja Berliinissä oli ihanaa, mutta niin on täälläkin. 

Kotimatkani alkoi viehättävän nostalgisen näköisellä lentokoneella:

Finnair oli lentokenttähenkilökunnan mukaan muutama vuosi sitten maalauttanut yhden koneensa retrokuosiseksi 85-vuotisjuhlansa kunniaksi. Minä en ollut asiasta aikaisemmin kuullutkaan ja ihastuin ikihyviksi huomatessani, että pääsisin Pariisiin näin hurmaavan Hopealinnun kyydissä. Sisäpuolelta lentokone ei kylläkään ollut 50-lukuisen näköinen, vaan aivan tavallinen. Valitettavasti? Tai sitten ei. Joka tapauksessa oli mukava lentää taas vaihteeksi kotimaisella yhtiöllä, sillä joulun 2010 jälkeen olen suosinut vain hollantilaista. 

Minulla oli loppuun asti onni matkassa, sillä matkalaukkuni ei poikkeuksellisesti jäänyt Pariisiin enkä myöskään joutunut itse raahaamaan sitä ylös neljänteen kerrokseen. Juuri kun olimme päässeet alaovesta sisälle ja minä valmistauduin henkisesti edessä olevaan väistämättömään koitokseen, joku talomme miesasukas tuli samaan aikaan kotiin ja kysyi, tarvitsenko kenties apua laukkujeni kanssa. Naapuri kantoi 24-kiloisen pakaasini ylös saakka aivan kotiovemme eteen! E. nimittäin ei selkäongelmiensa takia voi kantaa mitään painavaa, joten minä joudun yleensä kantamaan meidän molempien laukkuja silloin harvoin, kun yhdessä matkustamme. 

Eilen E:llä oli ylityötuntiensa ansiosta vapaa iltapäivä, joten ajoimme muutaman kymmenen kilometrin päähän Valensoleen ihailemaan täydessä kukassa olevia laventelipeltoja. Viime kesänä kävimme siellä kaksikin kertaa, mutta liian myöhään, sillä laventelisato oli jo korjattu. Nyt oli nähtävästi paras mahdollinen aika liikkua siellä päin:

Minä olin tietysti sonnustautunut asianmukaisiin väreihin, kynsilakkaa ja huulipunaa myöten. Pelloilla tuoksui jumalaiselta, kun laventeli oli hautunut paahtavassa auringossa koko päivän. Siellä oli niin ihanaa, etten huomannut pelätä edes ampiaisia.  

Tänään on vähäsen harmittanut, etten sittenkin jäänyt Suomeen juhannukseksi. Täällä kun keskikesän juhlaa ei noteerata mitenkään  – tai no, olihan täällä eilen perinteinen Fête de la musique, jolloin eri puolilla kaupunkia järjestetään ilmaisia konsertteja ja musiikkiesityksiä, mutta se ei juuri kiinnosta minua. Facebookin uutisvirta täyttyy suomalaisystävien juhannustoivotuksista, ja minä olisin hyvinkin mielelläni nyt mökillä, pulahtaisin viideksi sekunniksi hyiseen mereen ja ihastelisin jälleen kerran, kuinka jumalaisen kaunis Turun saaristo voikaan olla. Mutta ei pidä haikailla menneitä! Ihastelen sen sijaan ikkunasta Provencen huikaisevan sinistä taivasta ja raikkaassa tuulessa huojuvia sypressejä ja plataaneja ja menen tarvittaessa viideksi sekunniksi kylmään suihkuun. Kyllä se merestä käy, kun laittaa silmät kiinni ja käyttää vähän mielikuvitusta.