Luin jokin aika sitten Me Naiset -lehdestä pysäyttävän artikkelin someen eli sosiaaliseen mediaan hurahtaneista suomalaisista. Artikkelissa haastateltiin parikymppistä tyttökolmikkoa, 35-vuotiasta miestä ja kolmikymppistä pariskuntaa näiden sosiaalisen median käyttötottumuksista.
Paikoin juttu oli ällistyttävää luettavaa. Tytöt eivät baarissa istuessaan keskustelleet lainkaan keskenään suullisesti, vaan pelkästään Facebookin kautta. Miehen puolitoistavuotiaalla pojalla on jo sähköpostiosoite ja Facebook-profiili ja lapsi kuuluu olevan ihmeissään, kun kaikki kiiltävät pinnat eivät olekaan iPadin näyttöjä eivätkä reagoi kosketukseen.
(kuva)
Siis oikeasti, 1,5-vuotias lapsi käyttää päivittäin iPadia ja katselee sillä eläinten kuvia? Mitä tapahtui vauvojen kuvakirjoille, niille, joiden kiiltävät sivut ovat paksua pahvia ja joille voi huoletta sotkea ruokaa, kuolaa tai mitä tahansa ja pyyhkiä rätillä puhtaiksi? Minä muistan vieläkin, kuinka korkeintaan parivuotiaana osasin näyttää katselukirjan piirroskuvasta karkkipaperin, leppäkertun, madon ja paljon muuta. Kirja oli täynnä tahmaa, koska "luin" sitä myös syödessäni, ja minulle valtavan tärkeä ja rakas. Miten sama onnistuu iPadin kanssa? Kuinka moni vanhempi sietää sosetahroja herkällä kosketusnäytöllä?
Entä miksi enää edes tavata ystäviä kasvotusten, jos juttelemisen sijasta jokainen näpyttelee hiljaisuudessa kännykkäänsä? Eikö olisi helpompaa ja halvempaa pysyä kotona kukin oman nettikameransa edessä ja järjestää videochat tai Skype-sessio? Facebook on verraton keino pitää yhteyttä kavereihin ulkomailla tai muuten vain pitkien välimatkojen päässä, mutta kun istutaan fyysisesti vierekkäin, miksi ihmeessä kommunikointi hoidetaan silloinkin virtuaalisesti?
Ehkä olen jo niin kalkkis ja käpy, etten tajua. Tähän saakka olen kokenut edustavani jonkinlaista modernia edelläkävijäsukupolvea mitä teknologiaan tulee, mutta ilmeisesti olenkin luulossani aivan harhateillä. Minä sain ensimmäisen kännykkäni lukion 1. luokalla, 16-vuotiaana jouluna 1997, ja sillä pystyi soittamaan ja lähettämään sekä vastaanottamaan tekstiviestejä. Ei herätyskelloa, kalenteria, Angry Birdsejä tai Twitter-sovellusta. Tekstiviesteihinkin sai vain isot kirjaimet, ja halko painoi varmaan puoli kiloa. Nykyään sille nauraisivat jo varikset ja koiratkin, puhumattakaan sujuvasti iPadia käpälöivistä puolitoistavuotiaista.
(kuva)
Artikkeli sai minut ennen kaikkea pohtimaan omaa somen käyttöäni. Olen parhaillaan käyttäjänä lähes 10 eri sosiaalisen median sivustolla: Facebook, Twitter, Foursquare, LinkedIn, Viadeo, HeiaHeia, Flight Diary... Yhtä aktiivinen en sentään joka paikassa ennätä olla; vaikka työtön olenkin, ei tietokone ole kasvanut kiinni syliini eikä juurtunut olohuoneen pöydälle.
Facebook on minulle somen ehdoton ykkönen. Se on käytännössä auki aina silloin kuin koneenikin, ja kun en ole kotona, puhelimeni näyttöön päivittyy jatkuvasti valikoima tuoreimpia FB-päivityksiä. Mobiili-Facebook on itse asiassa nerokas keksintö: kassajonossa tai bussissa ei tylsisty lainkaan niin nopeasti, kun lueskelee kontaktien viimeisimpiä kuulumisia, ja sen avulla voi pitää useat ihmiset yhtäaikaisesti ajan tasalla tärkeistä tapahtumista. Odottaessani viime joulun alla epätietoisena ja -toivoisena Marseillen kentällä lentoa Suomeen, en joutunut ilmoittelemaan tilanteen edistymisestä monelle ihmiselle erikseen, vaan yksi päivitys tavoitti niin vanhemmat, ystävät kuin sukulaisetkin.
Twitteriin sen sijaan en ole onnistunut luomaan läheistä suhdetta. Tuntuu, että sitä pitäisi seurata jatkuvasti ja herkeämättä: joskus johonkin viestiketjuun vastatessani on yhden 140 merkin päivityksen kirjoittamisen aikana ilmestynyt 40 lukematonta tweetiä. Kuinka monta tuhatta niitä kertyykään, kun on viikon sinisen pikkulinnun viserryksen ulottumattomissa?
(kuva)
Uusin löytöni on Foursquare, johon käyttäjä ilmoittaa, missä paikassa (kauppa/ravintola/asema/pääkatu jne.) hän kulloinkin on. Joko sen uutuudenviehätys kestää tavanomaista kauemmin tai sitten minusta on kovaa vauhtia tulossa vakituinen käyttäjä, koska kirjaudun lähes automaattisesti Foursquareen heti, kun olen jossain muualla kuin kotona tai lähibussipysäkillä. Olen jo kahden paikan pormestari eli kirjautunut sinne muita useammin kahden viime kuukauden aikana. (Pahoittelen muuten FB-kavereideni seinien spammaamista Foursquare-päivityksilläni: sovelluksen ei ollut tarkoitus lähettää sijaintiviestejä Facebookiin, mutta nähtävästi kyseinen asetus ei toimi. Nyt olen muuttanut ne Facebookin kautta näkymään vain itselleni.)
Oleellinen kysymys kuuluu: miksi? Miksi haluan tiedottaa Internetissä, että kävin juuri Fnacissa ja Sephoralla, olin puoli tuntia sitten Aixin linja-autoasemalla ja parhaillaan menossa metroon Marseillessa Saint Charlesin rautatieasemalla? Mitä se kenellekään kuuluu, mitä hyötyä siitä on, ja ennen kaikkea, mitä haittaa? Tajusin vasta äsken, että olen aikanaan liittänyt Twitter-tilini Foursquareen ja vaikka en ole rastittanut kohtaa "lähetä aina sijaintini oletuksena Twitteriin", sovellus on kuitenkin tehnyt niin. Olen siis kuukauden ajan uskollisesti raportoinut liikkeeni myös minua Twitterissä seuraaville tuntemattomille. Poistin saman tien yhteyden näiden tilien väliltä ja toivon, etten ole ehtinyt saada perääni ketään hämärää stalkkeria. Hiljattain luin erään saksalaisen romaanin, jonka eräs osuus sijoittui DDR:n aikaan. Ihmettelin lukiessani, miten valtio muka voi tietää, missä ja minä päivinä ja kellonaikoina harmiton ja rehellinen päähenkilö oli liikkunut. En vahingossakaan tullut ajatelleeksi, että nykyään jaan itsekin vapaaehtoisesti ja innoissani samanlaisia tietoja julkisesti.
Itse kysymykseen en osaa edelleenkään vastata. Käytän Foursquarea, koska se on hauskaa ajanvietettä. Sen avulla muistan itsekin, missä olen minäkin päivänä ollut. Minua huvittaa ja kiinnostaa nähdä, onnistunko käymään jossain tietyssä paikassa useammin kuin muut käyttäjät. Se on muiden some-sovellusten tapaan muoti-ilmiö, jota "kaikki" käyttävät. Huonoja ja ontuvia selityksiä kaikki. Kuka keksii paremman?
6 kommenttia:
Kauhea ajatus vauvojen tietsikoista ja muista vempaimista! Vauvoille ja pienille pitää näyttää kuvia ja niiden pitää vaikka klähmäkäpälin saada koskea kirjaa. Voi, mikä nostalgia Muru-kirjoista ja Teemu leipoo-kirjasta ja veljesi traktorikirjasta.
En kyllä käsitä, että samassa tilassa viestitellään puhumisen sijasta. Vai miten olisi, jos kotona ollessasi lähettäisin köökistä tekstarin tai tästä koneelta jonkun meilin,vaikka että Fifi mag = maistuisko kahvi?
Some - voi jessus!
Tässä jutussa muutama syy, miksi Facebook ei ole niin hyvä juttu:
http://gizmodo.com/5530178/top-ten-reasons-you-should-quit-facebook
en oikein ymmärrä, että joku anonyyminä pysyttelevä jakaa kritiikkiä, olipa kuinka oikeata tahansa ;)
. ja juuri tuo Fifin luettelo eri sovelluksista pitäisi riittää siihen, ettei keskity vain naamakirjan haittoihin, voi olla että jokin toinen "some" on paljon pahempi kuin edellä mainittu.
no, tänään kuka tahansa jolla on känny tassussa antaa vapaaehtoisesti tiedon liikkeistään viranomaisille, ei se musta ole ihan hyvä juttu, mutta onko vaihtoehtoja? jos esim. kuten minä, on jatkuvasti tien päällä ja tarvitsee silti olla tavoitettavissa?
totta kai me olemme yhä riippuvaisempia tekniikasta ja yhä nuorempina opimme käyttämään kaikkia uusia vempeleitä - kun olin pieni, ei meillä ollut kuin lankapuhelin ja radio, tv tuli taloon (kyllä se oli olemassa sentään jo aikaisemmin) vasta kun olin kymmenen. emme varmaan edes pysty kuvittelemaan mitä meille seuraavaksi keksitään ja luultavasti haraamme vastaan sitä tarmokkaammin mitä vanhempia olemme.
minullekin naamakirja on helppo tapa jakaa tietoja ja kuvia pitkin poikin oleville tuttavilleni, ilman että pommitan heidän sähköpostiaan moisilla - säästyy minun aikani ja heidän hermonsa. katsovat jos huvittaa ja skippaavat jos ei voisi vähemmän kiinnostaa! siksi toivoisin lisää kavereitani naamakirjaan, pidän heihin huomattavasti vähemmän yhteyttä kuin "profiloitujen" kanssa. minunkin aikani on rajallista enkä voi soittaa/kirjoittaa kaikille, joille haluaisin.
Aika monet naamakirjalaisethan ovat jo luopuneet naamakirjastaan. No toisesta päästä tietty syntyy uusia. On kiva yrittää arvailla mitä kaiken tän ihanuuden lisäksi tai tilalle meille synnytetään näperreltäväksi. Joskushan tää nykynen on vanhaa ja kyllästyttävää, kuten lankapuhelin ja mustavalkotelkkari. Vai palataanko niihin kun ne on niin hienoja, harvinaisia ja nostalgisia. Joka tapauksessa ei kannata olla minkään vempaimen vanki.
Tuo sosiaalisen median käsite on pohdituttava juttu, ja näköjään painopisteet muuttuu jatkuvasti. Täytyy mietiskellä lisää ...
paskeriville
FB ja bloggeri ovat mut koukuttaneet ja molemmissa roikun päivittäin työmatkoilla ja lounastauolla. Ihan kaikille en kuitenkaan ihan kaikkea jaa FB:ssä vaan oon aika tarkkaan rajannut kuka näkee mitäkin.
Bloggerissa oon periaattessa anonyymi, vaikka toki ihmiset jotka mut tietää tunnistavat kuvista.
Se mua ihmetetyttää kun jotkut laittavat nettiin kaikki tietonsa kaikkien näkyville: koko nimi, syntymä aika, osoitteet ja puhelinnumerot. Ja sitten kertoo että on 2 viikkoa reissussa ... loistavaa infoa murtovarkaille ... hooh!
Kai vanha sananparsi 'viisaasti vesilllä' käynee myös sosiaaliseen mediaan: Paljon kivaa ja hyötyäkin, mutta järki pitää pitää päässä. :)
Lähetä kommentti