Pariisiko kakkosvaihtoehto?

Yleensä olen sen sortin ihminen, joka miettii ja suunnittelee tekemisiään pitkään ja hartaasti. Joskus harvoin kuitenkin eteen tupsahtaa yllättävä tilaisuus toimia varsin spontaanisti ja nopealla aikataululla. Viimeksi kohdalleni osui ex tempore -tilanne tiistaina, kun E. soitti töistä ja mainitsi varsinaisen asiansa ohella joutuvansa ottamaan kolme ylimääräistä lomapäivää vielä tämän vuoden puolella, jotta ei menetä niitä valtiolle. Minä sain siinä silmänräpäyksessä kuningasidean: "Otat ne jonkun viikonlopun ympärille ja lähdetään jonnekin!" 

Emme ole syksyn 2005 jälkeen käyneet yhdessä missään lähialueemme ulkopuolella, tuttujakin tutumpia Alppeja lukuun ottamatta. Olen monesti yrittänyt ehdottaa, että lähtisimme viikonlopuksi jonnekin, minne tahansa naapuridepartementteja kauemmas; asumme alle puolen tunnin ajomatkan päässä lähimmältä lentokentältä ja Etelä-Ranskasta pääsisi vajaassa kahdessa tunnissa lentämään niin Lissaboniin kuin Berliiniinkin. Italia on parinsadan kilometrin päässä ja Barcelonaan kulkee säännöllisesti busseja. Me taas vietämme viikonloput tiiviisti kotona pyykkiä pesten, televisiota katsellen ja nukkuen. Matkakohteiden sijaan yritämme päättää, viitsiikö imuroida vai ei ja vaihdetaanko lakanat nyt vai ensi lauantaina, ja sunnuntain kohokohtana on lounas vietnamilaisessa ravintolassa E:n isän kanssa. 

(kuva)

Tieto yllättävästä viiden päivän lomasta sai saman tien spontaanin puoleni hereille. Kieltäydyin kuuntelemasta E:n vastusteluja ("eikö olisi kuitenkin parempi pysyä rauhassa kotona ja nukkua pitkiä päiväunia?") ja aloin välittömästi ideoida, mihin olisi houkuttelevinta lähteä. Praha? München? Zürich? Venetsia? Toisin kuin Suomessa, täällä kaikki tosiaan tuntuu olevan miltei parin harppauksen päässä. Lopulta Praha alkoi tuntua hauskimmalta vaihtoehdolta, etenkin kun Air France alkoi hiljattain lentää erittäin edullisia lentoja pariinkymmeneen Euroopan kaupunkiin suoraan Marseille-Provencen kotikentältämme. E. kyseli epäluuloisesti, onko siellä poliittisesti rauhallista (vrt. Prahan kevät) ja vieläkö maa on kommunistinen. Näytin Googlesta kuvia Kaarlensillasta ja raatihuoneen tähtitieteellisestä kellosta ja vakuutin, että rautaesirippu on ihan oikeasti murtunut jo 20 vuotta sitten. (Ennakkoluulot istuvat tiukassa...)

Loman ajankohta osoittautui kuitenkin huomattavasti matkustusintoani rajoittavaksi tekijäksi. E. on lomapäiviään valitessaan riippuvainen 2-4 muusta henkilöstä, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi lopulta 2.-6.12. Hyvin pian kävi ilmi, ettei 10 päivän varoitusajalla saanut edullisia lentolippuja minnekään, etenkään kun minä haluan mieluiten lentää vain Air Francella ja/tai KLM:lla lentopisteideni maksimoimiseksi. Prahaan olisi toki päässyt edestakaisin satasella, mutta vasta maaliskuussa. Melkein jo totesin, että ketut, ollaan sitten kotona ja nukutaan viisi päivää putkeen, kunnes tulin ajatelleeksi, ettei ulkomaanmatkailu sittenkään ole ainoa harkinnan arvoinen vaihtoehto. Onhan Ranskassakin ihan kivoja kaupunkeja... kuten nyt vaikka Pariisi.

 (kuva)

Siis haloo, paremman vaihtoehdon puutteessa pitää tyytyä Pariisiin?!? Ehdin juuri löytää Air Francen parhaan tarjouksen 172 e / kuono, kun E. mainitsi, ettei ole koskaan matkustanut TGV:lla. Surffasin siis kuuliaisesti SNCF:n, paikallisen VR:n sivuille ja totesin meidän kummankin säästävän kuusikymppiä, jos suhautamme pääkaupunkiin trikolorisiipien sijasta luotijunalla. Aikaa tietysti kuluu triplasti, tunnin sijasta kolme, mutta kaksin matkustaessa sen saanee kulumaan, eikä ainakaan tarvitse pelata käsimatkatavaroiden kokorajoitusten ja kosmetiikkamuovipussien kanssa! Niinpä viikon päästä "nousemme" junalla Pariisiin, monter à Paris, kuten täällä tavataan sanoa. 

Ensimmäiset treffit yhteisen rakkaan pariisilaisystävämme kanssa on jo sovittu, minulla on valmiina sotasuunnitelma E:n houkuttelemiseksi ainakin yhteen museoon ja vielä on viikko aikaa miettiä, miten parhaiten ja tehokkaimmin käyttää kaksi ja puoli päivää suurkaupungissa. Olisipa vain enemmän aikaa!