torstai 5. toukokuuta 2011

Paper Lovers

Vieläkö muistatte, kun huhtikuun alussa kerroin, kuinka byrokraatit keksivät yllättäen sairausvakuutukseni päättyneeksi? No, tein uuden hakemuksen jo seuraavana päivänä, kävin kylän tupakkakaupassa kopioimassa kymmenkunta liitettä hakemukseni kaveriksi ja kiikutin koko komeuden sairausvakuutuskassan postilaatikkoon. 

Kerkesin jo välillä lähteä Suomeen, kun E. eräänä iltana soitti kertoakseen, että koko nivaska oli palautunut minulle saatesanan kera: "Hakemustanne ei voida toistaiseksi käsitellä, koska ette ole liittänyt mukaan todistusta siitä, että olette opiskelija. Lisätkää oheen ko. yliopiston todistus ja palauttakaa hakemus." Virkailija oli kyllä antanut minulle mukaan listan, johon hän oli rastilla merkinnyt kaikki minun tapauksessani tarvittavat liitteet, mutta juuri tästä paperista ei ollut puhetta. No, E. otti paperista kopion seuraavana päivänä ja lähetti muutaman sadan gramman painoisen paperipläjäyksen takaisin.

Kaksi päivää sitten oli sairausvakuutuksesta tullut uudelleen kirje. Tällä kertaa ei ollut kyse em. hakemuksesta, vaan minulla jo olevasta ylimääräisestä sairausvakuutuksen lisäosasta, joka on voimassa vuoden kerrallaan. Nyt se pitäisi uusia "kuukauden kuluessa tämän kirjeen saamisesta". Ei hätää, sanoin E:lle, lähetä se tänne, täytän paperit ja lähetän paluupostissa Ranskaan. "Mutta kun tähän tarvitaan liitteitä..." 

Kyllä. Kaikki kuukausi sitten kaksi kertaa lähettämäni paperit täytyy nyt kopioida uudelleen ja laittaa vaihteeksi tämän hakemuksen kylkiäisiksi! Samat dokumentit (kopiot sv-kortista ja henkilöllisyystodistuksesta, kopiot työttömyyskorvaus- ja palkkatodistuksista, kopio veroilmoituksesta, E:n allekirjoittama todistus siitä, että asun pysyvästi ja luvallisesti hänen asunnossaan) ovat siis jo parhaillaan viranomaisten hallussa samassa talossa, mutta ne on siitä huolimatta lähetettävä kaikki uudestaan, koska hakemus koskee eri sairausvakuutuksen osaa kuin ensimmäinen hakemus. 

Onneksi minulla on oma henkilökohtainen virkamies, joka on opettanut minut arkistoimaan kaikki tärkeät paperini. Pystyin helposti neuvomaan E:lle puhelimessa, mistä kansiosta ja välilehdestä mikäkin todistus ja paperi löytyy. Olisi vain niin käsittämättömän paljon helpompaa, jos tietyt paperit (kuten henkilötodistuksen ja sv-kortin kopiot tai vanhat palkkatodistukset) vaikka skannattaisiin viranomaisten toimesta kunkin henkilön kansioon, jota sitten tarpeen mukaan täydennettäisiin. Nyt joka asian yhteydessä koko työ- ja yksityinen historia on kopioitava ja lähetettävä joka kerta erikseen, pahimmillaan parin viikon välein, ja jos yksikin paperi puuttuu, hakemusta ei käsitellä vaan se palautetaan hakijalle. 
     

3 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

hah haa, typique! MSA väittää skannaavansa kaiken (niillä on puhelinneuvonta, jossa pystyvät tarkistamaan omassa verkossaan kaikki paperit, jopa kirjeiden saapumisen ja niiden sisällön, vautsi), mutta kyllä niillekin paperia menee...
hatunnosto virkamiehellesi :)

Susu kirjoitti...

Jos ei muuta niin ranskalaiset ainakin pitävät jonkun maan paperitehtaita pystyssä...

Anonyymi kirjoitti...

Toi on niin tuttua.Meidänkin sairausvakuutukset oli hävinneet taivaan tuuliin.Sitten yllättäen lääkäriä tarvittaessa meitä ei ollut olemassa missään rekisterissä,paitsi verotoimistossa.Mutta sotumaksut oli kyllä kelvanneet.
Entä auton rekisteröinti Saksasta Lyoniin.Aina saa juosta puuttuvien papereiden tai leimojen takia vaikka kuinka yrittää huomioida mahdolliset kompastuskivet.En tiedä itkiskö vai nauraisko,no nyt aikaa myöten voi jo nauraa.Mielenkiintosia kokemuksiahan nämä kaikki on vaikka niitä ilmankin vois ihan hyvin elää.
terveisiä Turkuun paskeriville