sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Dimanche

Sunnuntaista on moneksi. Silloin voi nukkua puolillepäivin tai vaihtoehtoisesti herätä ennen kuutta kolmen mopsin mellastukseen sängyssä. Sunnuntaina voi siivota, vesijuosta, lenkkeillä, kokata, vierailla sukulaisten luona, shoppailla tai pestä auton. Siis jos on aktiivisen puoleinen ihminen.

Jos taas on Fifi-tyyppinen, sunnuntain voi käyttää mm. seuraavilla hyödyllisillä tavoilla: 

- kertaamalla Ilta-Sanomien netistä edellisillan Euroviisu-chatin kommentteja

- roikkumalla tuntikausia Facebookissa

- lukemalla ranskalaista naistenlehteä, jonka yhden numeron lähettäminen Suomeen maksoi melkein puolet vuoden tilauksen hinnasta  

- tarkastelemalla joka viides minuutti ihoaan peilistä: ostin eilen kosmetologilta elämäni ensimmäisen mineraalimeikkituotteen, Jane Iredalen Amazing Base -meikkipohjan, enkä malta olla kyttäämättä sen jälkeä tuon tuostakin

- lakkaamalla kyntensä kesän värisiksi, vaikka ulkona on harmaata ja hyytävää

Kuvan kynnet eivät ole omani, vaan uusiseelantilaisen kynsibloggaajan, mutta ne voisivat muotonsa ja pituutensa perusteella hyvinkin olla minun. Lakka on Orlyn Oh Cabana Boy ja väri maailman herkullisin fuksia. 

- rapsuttelemalla, silittelemällä ja suukottelemalla mopseja ja lepertelemällä niille

- harmittelemalla, että taas yksi vapaapäivä on kulunut lusmuilemalla eikä ollenkaan niin järkevästi ja tehokkaasti kuin olisi voinut.

Toisaalta, eikö viikonloppu oikeastaan olekin tarkoitettu rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen työviikkojen välissä? Silloinhan olen käyttänyt sunnuntaini juuri niin kuin pitääkin.  

 
Mukavaa rentoa, ahkeraa, laiskaa tai pirteää sunnuntaita jokaiselle, kullekin makunsa mukaan!
 

1 kommenttia:

Rikkis kirjoitti...

ihanan pirteen pinkkii toi kynsilakka :)!